Salo Soi Farmoksen tontilla

Salo soi -festivaali on siirretty Hansan tontilta täksi kesäksi tilavammalle Farmoksen tontille.

Perjantaina ja lauantaina juhlittavalla Salo Soi -festivaalilla esiintyy mittava kattaus kotimaan suosituimpia muusikoita sekä kovia kansainvälisiä artistivieraita.

Festivaalin kahdella lavalla nähdään viikonlopun aikana liki kaksikymmentä esiintyjää, joiden joukossa ovat mm. Bonnie Tyler (UK), Uriah Heep (UK) The Baseballs (DE), Suvi Teräsniska, Neon 2 ja Neljä Ruusua.

Salo Soi -kaupunkifestivaali siirtyi järjestettäväksi hyvin sujuneen ennakkomyynnin takia Farmoksen tontille aiemmin suunnitellun Hansan tontin sijaan.

Festivaalia järjestävä RH Entertainment Oy on tyytyväinen, että suosittu festivaali sai käyttöönsä tilan aivan ydinkeskustasta.

– Salo Soi -festivaalin liput ovat liikkuneet hyvin ja pääsemme tarjoamaan asiakkaille paremmin tilaa juhlia,  toimitusjohtaja Riki Huhtala sanoo.

Alueella on tarjolla erilaisia ravintolapalveluita, ruokamyyntiä ja muita myyntikojuja. Myös istumapaikkoja ja vesipiste löytyy alueelta.

Toimitusjohtaja Huhtala kertoo, että festivaalilla on käytössä rannekkeet, joilla pääsee kulkemaan alueelta pois ja takaisin. Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin rannekkeenvaihtopisteellä portin välittömässä läheisyydessä sisääntulon yhteydessä.

– Lippuja saa ostettua myös lipunmyynnistä pääportin läheisyydestä. Vielä alkuviikolla lippuja oli jäljellä, Huhtala kertoo.

Salo soi -festivaalilla on käytössä normaalit turvatoimet.

Sisäänkäynnillä tehdään kaikille festarivieraille turvatarkastus, muun muassa sateenvarjoja, retkituoleja, ammattimaisia kameroita tai selfiekeppejä alueelle ei saa tuoda.

Avustettava saa ottaa avustajan maksutta mukaansa. Avustajan tulee saapua samaa aikaa avustettavan kanssa rannekkeenvaihtopisteelle.

Festivaalialue on esteetön. Ikäraja k-18.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: