Salolaiset tunnollisia verenluovuttajia

Antti Silander on luovuttanut verta kolmekymmentä vuotta.
Antti Silander on luovuttanut verta kolmekymmentä vuotta.

Antti Silander kävi verenluovutuksessa Salon SPR:n pisteellä Salon VPK-talolla. Silanderille vuorossa oli 29. kerta. Hänen veriryhmänsä on O-, joka on niin sanottua hätäverta. Sitä annetaan ensimmäisenä onnettomuuksissa ja kiireellisissä leikkauksissa.
-Aloitin verenluovutuksen armeijassa vuonna 1994. Luovutan verta, koska se on pieni asia, jolla voi hyödyttää monia ja siitä saa hyvän mielen, Silander kertoo.

Hän käy luovuttamassa Salossa, asuinpaikkakunnallaan Somerolla, ja satunnaisesti töissä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Jossain kohtaa Silanderilla oli tauko verenluovutuksessa, mutta lähiomaisen veritauti-diagnoosi sai taas aktivoitumaan.
-Siitä on jo aikaa vuosia, mutta säännöllinen luovuttaminen alkoi siitä hetkestä. Siinä taas muisti, kuinka omalla toiminnalla on suuri merkitys, Silander muistelee.

Hän otti hiljattain myös käyttöön SPR:n verenluovutus mobiilisovelluksen, josta hän pystyy näkemään oman veriryhmänsä, aiemmat käyntinsä vuodesta 2000 asti, seuraavan mahdollisen luovutusajan ja hemoglobiiniarvonsa. Sovellus näyttää myös muun muassa, kuinka monelle on ollut apua juuri sinun verestäsi. Silanderille sillä ei ole kuitenkaan merkitystä.

Aina voidaan ottaa lisää luovuttajia

SPR:n verenluovutussovelluksessa voi täyttää ennakkoon myös luovutukseen vaadittavan terveyskyselyn, jossa selvitetään mahdollisia esteitä veren luovuttamiseen. Kyselyssä kysytään muun muassa oletko asunut Brittein saarilla vuosina 1980-1996.
-Brittein saarilla asumista kysytään hullun lehmän taudin takia, paljastaa verenluovutuksen vastaava hoitaja Marjo Nikkilä.

Hän ehtii luovutuspäivän aikana kohtaamaan reilu kymmenkunta ihmistä. Salolaisia Nikkilä kuvailee tunnollisiksi luovuttajiksi. Salon VPK:lla järjestetään verenluovutusta kahdesti kuukaudessa. Naiset voivat luovuttaa 2–3 kertaa vuodessa ja miehet 3–4 kertaa.
-Kannustan kaikkia lähtemään luovuttajiksi, mutta erityisesti yli 30-vuotiaita miehiä kaivataan lisää, Nikkilä sanoo.

Verenluovutuksessa kestää noin puoli tuntia, mutta ensiluovuttajan Nikkilä suosittelee varaavan aikaa tunnin verran. Luovutuksen ajan vieressä on hoitaja ja Nikkilä sanookin monen kaipaavan tilanteessa vain läsnäoloa.
-Itse verenluovutus vie vain kymmenisen minuuttia, mutta tilanteessa voi joutua hieman jonottamaan ja ennen luovutusta käydään läpi esitäytetty terveyskysely, Nikkilä kertoo.

Hän sanoo sähköisen terveyskyselyn nopeuttaneen ja helpottaneen toimintaa.

Salon VPK on Salon ainoa luovutuspiste. Sieltä veri lähtee Vantaalle ja sitten se jaetaan koko Suomeen.

Verenluovuttajiksi soveltuvat 18–70-vuotiaat. Ensiluovutus on mahdollista 59-vuotiaaseen asti.

Nelli Spännäri

Marjo Nikkilä kannustaa ihmisiä verenluovutukseen.
Marjo Nikkilä kannustaa ihmisiä verenluovutukseen.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: