Salolaisille tuttu kesäpaikka saa uuden suunnan – Vuohensaari uudistuu

Taina Rönnqvist ja Peter Soinu ovat ensimmäistä kesää Vuohensaaressa yrittäjinä.
Taina Rönnqvist ja Peter Soinu ovat ensimmäistä kesää Vuohensaaressa yrittäjinä.

Vain reilun neljän kilometrin päässä kauppatorista sijaitseva Vuohensaari on Salon keskusta-alueen merellinen keidas, joka tarjoaa mukavan virkistysmahdollisuuden niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille.
Luonnon helmassa sijaitseva leirintäalue mökkeineen on majoittujien käytössä kesän ajan.
Uimaranta, kahvila-ravintola ja erilaiset tapahtumat palvelevat kaikkia saaressa vierailevia.

Halikonlahden poukamassa sijaitsevaan saareen kuljettaessa vauhti hiljenee kuin luonnostaan; pengertie ja viimeistään pieni silta ennen saareen saapumista jättävät turhan kiireen matkalle.
Vuohensaaressa yrittäjänä aloittanut Taina Rönnqvist aikoo kehittää saaren palveluja yhdessä puolisonsa ja yhtiökumppaninsa Peter Soinun kanssa.

Kaksikon yritys Saari Collective Oy näkee Vuohensaaren mahdollisuudet tarjota entistä monipuolisempia kokemuksia vierailijoille.
– Muistan jo lapsuudesta ajatelleeni, kuinka ihanaa olisi olla majatalonpitäjä, Rönnqvist naurahtaa.
Ajatus jäi elämään, vaikka työura vei vuosiksi isompiin ympyröihin. Pitkä ura erilaisissa viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä saa nyt jäädä. Uusi vaihe elämässä yrittäjänä tuo toisaalta takaisin matkailun pariin.
– Aloitin aikanaan jo lukion jälkeen matkailuinfossa. Sitten olin pari vuotta EU-projektissa, jossa Pohjois-Keski-Suomea markkinoitiin saksalaisille. Innostuin matkailusta, mutta opiskelu vei viestinnän ja markkinoinnin suuntaan. Silti ajatus omasta pienestä majatalosta on kulkenut mukana, Rönnqvist kertoo.
Vuohensaareen hän päätyi nähtyään kaupungin ilmoituksen. Mitä enemmän hän paikkaa tutki, sitä enemmän mahdollisuuksia alkoi näkyä.

Vuohensaari on monelle salolaiselle tuttu kesäpaikka. Saari tarjoaa uimarannan, kahvila-ravintolan, mökkimajoitusta, leirintäalueen, minigolfia, luontopolkuja, kesäteatterin ja tanssilavan. Uudet yrittäjät haluavat säilyttää paikan hengen mutta kehittää sitä monipuolisemmaksi matkailu- ja tapahtumasaareksi.
– Edelliset toimijat ovat kehittäneet Vuohensaarta omalla tavallaan. Salolaiset käyvät täällä kahvilla, syömässä, retkeilemässä ja pyöräilemässä. Toisaalta täällä on myös leirintäalue. Me haluamme tehdä tästä entistä monipuolisemman matkailu- ja tapahtumasaaren.

Rönnqvist ja Soinu näkevät Vuohensaaren alustana, jossa palveluja voidaan rakentaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
– Meillä oli alusta asti ajatus, ettei meidän tarvitse tehdä tätä yksin. Olemme jo kehittäneet syksylle hyvinvointiretriittiä luonto- ja hyvinvointialan yrittäjän kanssa. Lisäksi on viritelty luontoretkiä, tyhy-päivien ohjelmia sekä muuta kulttuuri- ja hyvinvointipuoleen liittyvää ohjelmaa.
Kevät oli kiireinen, sillä majoitustiloja on freesattu, keittiökaappeja uusittu, sisustusta päivitetty ja vanhojen vuosien kerrostumia siivottu pois.

Vuohensaareen tulee jo täksi kesäksi glamping-majoja. Kyse on tavallista telttailua mukavammasta, luksusleirinnäksi kutsutusta majoituksesta.
– Ne eivät ole kangastelttoja, vaan puurakenteisia majoja. Kesän aikana ne saadaan käyttöön.

Vuohensaaren vahvuus on Rönnqvistin mukaan ennen kaikkea luonto. Puolet saaresta on luonnonsuojelualuetta, jossa on harvinaisempia kasveja ja vanhaa metsää. Hän puhuu saaresta paikkana, jossa vuodenajat ja sää tuntuvat tavallista voimakkaammin.
– Syksyllä mietin, että tämä on varmaan Salon pimeimpiä paikkoja, kun täällä ei ole valosaastetta samalla tavalla. Täällä voi kokea pimeyden ihan eri tavalla.
Tuulisina päivinä tunnelma on ollut suorastaan merellinen.
– Minulla oli täällä ihan Myrskyluodon Maija -fiilis. Tämä on niin pieni saari, että tuuli tulee tästä läpi. Vuohensaaressa voi kokea vuodenaikojen vaihtelun todella vahvasti.

Aamutkin ovat saaressa omanlaisiaan.
– Olen usein koiran kanssa luontopolulla ennen kuutta aamulla ja katson, kun aurinko nousee. Se on aivan erityinen hetki.
Vuohensaaren uusilla yrittäjillä on tavoitteena kehittää toimintaa kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti. Tavoitteena on vastuullisuussertifikaatti ja mukaan pääsy Sustainable Travel Finland -ohjelmaan.
– Toiminta täällä saaressa luontoa kunnioittaen ja kestävän matkailun kriteerit täyttäen on ehdoton lähtökohta kaikelle. Myös jokaisen saarella vierailevan vastuulla on huolehtia siitä, että luonnossa käyttäydytään sitä kunnioittaen eikä alueella roskata.

Paikallisuuden huomioiminen ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden hyödyntäminen ovat meille tärkeitä asioita.
– Lähituotteet saattavat olla kalliimpia, mutta ne ovat meille arvovalinta, josta emme halua tinkiä.
Yksi kesän aktiviteeteista on elämyspolku ”Metsään piilotettu aarre”, joka kulkee pitkälti Vuohensaaren luontopolun tuntumassa. Taideluontopolun varrella voi tutustua luonnontilaiseen metsään sekä Tea Tikan ja Suvi Toivoniemen moniaistisiin taideteoksiin ja osallistua yhteisteoksen tekemiseen luonnonmateriaaleista.
Vuohensaaren kesäteatterissa nähdään tänä kesänä myös Salon Teatterin kesän suurmusikaali Egyptin prinssi.
Luontoriihi järjestää pitkin kesää metsähengähdyskävelyjä Vuohensaaren luontopoluilla. Lisäksi elokuussa järjestetään hyvinvointiretriitti yhteistyössä Terapiatalo Luonnon kanssa.

Pyöräilijöitä varten Vuohensaarella on Welcome Cyclist -tunnus. Alueella on muun muassa turvallinen pyörän säilytys, juomapullojen täyttömahdollisuus, sähköpyörän akun lataus, perustyökalut ja pumppu sekä tietoa alueen pyöräilyreiteistä.
Rönnqvistin mukaan Vuohensaarella on Salon matkailussa oma tärkeä tehtävänsä.
– Monelle Vuohensaari voi olla ensimmäinen pysähdys Salossa. Haluamme, että ihmiset tulevat uudelleen, viihtyvät Salossa pidempään ja käyttävät myös lähialueiden palveluja.
Hän kiteyttää Vuohensaaren ajatuksen rauhaan, luontoon ja yhdessäoloon.
– Luonnonkauneus ja rauha, mukava yhdessäolo – siitä Vuohensaari on tehty.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: