
-Huolehditaan nuorista ja kulttuuri- ja liikunta-asioista, jotta nuoret saavat monipuolisen kasvatuksen koko Salon alueella, Helmi Lindstedt tiivistää Salon nuorisovaltuuston toiminta-ajatuksen. Lindstedt on yksi kymmenestä uudesta “nuvalaisesta”.
Uusi Salon nuorisovaltuusto valittiin marraskuun alussa vaaleilla, jossa saivat äänestää vuosina 2004–2010 syntyneet nuoret. Uudessa nuorisovaltuustossa on viisi jatkavaa jäsentä ja kymmenen uutta.
Nuoriso-ohjaaja Sari Sainio, joka vastaa nuorisovaltuuston toiminnasta, uskoo nuorten mahdollisuuksiin.
-Odotan huikeaa vuotta. Nämä nuoret ovat skarppeja ja fiksuja. Mielenkiintoista nähdä, miten toiminta muuttuu, kun on näin monta tuoretta jäsentä, Sainio jännittää.
Uusia valtuustolaisia yhdistää ainakin vaikuttamisen halu. Eino Viherä haluaa vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja hänellä on selkeänä tavoitteena se, että nuoret lopettaisivat sähkötupakan polton. Niko Heikkinen haluaa tuoda esiin enemmän nuorten näkökulmaa samoin kuin Helmi Lindstedt ja Robin Kapanen. Margarita Livshitsin mielestä yhteiskunnalliset rakenteet ovat tärkeitä, ja hän haluaa nostaa esiin taidetta ja kulttuuria. Jo ensimmäisessä tapaamisessaan nuorille herää yhteinen ajatus.
-Nuorisovaltuustolle täytyy luoda Tiktok-kanava ja nuorentaa Instagramia. Nyt se näyttää siltä, että boomerit tekee sitä, Livshits antaa näkemyksensä.
-Kanavien olisi hyvä näyttää, kuinka hauskaa valtuustossa on, mutta myös se, että tällä tekemisellä voi oikeasti vaikuttaa, Lindstedt lisää.
Tulevalla valtuustokaudella koko Salon alue on hyvin edustettuna. Kaikki Salon yläasteet, Salon lukio, Perniön lukio, Halikon lukio ja Salon ammattiopisto ovat valtuuston jäsenistössä.
Nuoresta iästään huolimatta moni uusi nuvalainen on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja seurannut politiikkaa jo lapsesta saakka.
-Kiinnostuin politiikasta 5.-luokalla ja kiinnitin huomioni nuorisovaltuustoon runsas vuosi sitten. Heti heräsi ajatus, että tuohon haluan mukaan, Kapanen kertoo.
Muutamalle tämä on ensiaskel politiikan ja vaikuttamisen maailmaan.
-Kyllä voisin tulevaisuudessa nähdä itseni kuntavaaliehdokkaana, Heikkinen suunnittelee.
-Tulevaisuudessa haluan osallistua politiikkaan, mutta nyt yritän olla stressaamatta ja ennakoimatta tätä valtuustohommaa, Lindstedt sanoo.
Sainio muistuttaa, että Salon nuorisovaltuusto on poliittisesti sitoutumatonta toimintaa.
-Omat arvot saa ja pitääkin tuoda esiin, mutta politiikka jätetään ulkopuolelle. Minun täytyy aika ajoin muistuttaa tästä sekä itseäni että nuoria.
Toteamus saa aikaan naurua, sillä vaikuttamisen halu näillä yhteiskunnassa kiinni olevilla nuorilla on kova.
Nelli Spännäri

Muokkaus 31.12.2024 klo 10.16: Lisätty maininta Halikon lukiosta