
Pekka Mäenpää
Salon keskustassa ja Meriniityssä sijaitsevien valvontakameroiden seurantaa suunnitellaan siirrettäväksi Turun poliisilaitoksen tilannekeskukseen. Jo nyt esimerkiksi Turun ja Porin kaupunkien kameroita pystytään seuraamaan ja tarvittaessa ohjaamaan Turun tilannekeskuksesta.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi otti asian esille pari viikkoa sitten Salossa tavatessaan kaupunginjohtaja Lauri Innan. Joulukuussa poliisipäällikkönä aloittaneen Lammin mukaan kaupungin ja poliisin valvontayhteistyöstä on hyviä kokemuksia eri puolilta Suomea.
– Mielellään ottaisimme myös Salon kaupungin valvontakameroiden seurannan tilannekeskukseemme, Lammi sanoo.
Kaupunginjohtaja Inna suhtautuu ehdotukseen myönteisesti.
– Ajatus kuulostaa järkevältä.
Poliisi pystyy hyödyntämään kameravalvontaa yleisten paikkojen järjestyksen ja turvallisuuden vaalimisessa. Käytännössä kaupunki vastaa kameroiden hankinnasta ja huollosta. Poliisilla on niihin etäkäyttömahdollisuus.
Lounais-Suomen poliisilaitoksella kameravalvonnasta vastaava ylikomisario Kai Loukkaanhuhta sanoo, että Salo on juuri niitä keskustoja, joissa kameravalvonnan tehostaminen on perusteltua.
– Kokemuksesta voin kertoa, että Turussa on poliisi päässyt ennalta estämään tai keskeyttämään lukuisia merkittäviä häiriöitä valvonnan avulla. Myös useita rikoksentekijöitä on saatu kiinni verekseltään tai myöhemmin juuri valvontakameroiden avulla.
Tietoisuus kameravalvonnasta lisää myös kiinnijäämisriskin tunnetta, mikä on omiaan hillitsemään rikoksentekohaluja. Lounais-Suomen poliisin tarkoituksena on lisätä kameravalvontaa yhdessä muidenkin kaupunkien kanssa ja nimenomaan siten, että kuva olisi katsottavissa poliisin tilannekeskuksessa Turussa.
– Toteutuakseen asia vaatii siis myös kunnilta panostusta, poliisi ei siihen yksinään ryhdy. Poliisilla ei ole missään kiinteästi omia kameroita, Loukkaanhuhta kertoo.
Salossa kaupungin valvontakameroiden kuvaa on voitu seurata Salon poliisiasemalla jo vuosien ajan. Komisario Pertti Läksy sanoo, että resurssia kameroiden seuraamiseen ei ole ollut erikseen olemassa. Siksi ajatus valvonnan siirtämisestä Turkuun on kannatettava.
– Kaupungin kameravalvonta on meillä ollut yli kymmenen vuotta ja toki se on hyvä asia. Resursseja ei ole niitä kovin paljon kategorisesti valvoa, mutta jossakin akuutissa tilanteessa tai jonkun asian selvittämisessä niistä on ollut paljonkin apua. Turun tilannekeskus pystyy käyttämään kameroita tehokkaasti, Läksy sanoo.


Hänen mukaansa kameroilla on myös suuri ennalta estävä vaikutus. Varsinkin ammattirikolliset selvittävät etukäteen kameroiden sijainnin eri kaupungeissa.
Salossa kameroita on parisenkymmentä Meriniityn sisääntuloväylillä ja kaupungin keskustassa. Kamerat valvovat muun muassa toria, keskustan vilkkaimpia risteyksiä, linja-autoasemaa, rautatiesiltaa ja Prisman edustaa. Ne ovat tarkoituksella selkeästi näkyvillä esimerkiksi Turuntien ja Helsingintien välisellä sillalla tai vaikkapa poliisiaseman liikenneympyrässä.
Lain mukaan poliisin teknisestä valvonnasta tulee ilmoittaa ennalta. Esimerkiksi Turussa se on tehty kyltein kaupungin keskustan tuloväylien varressa.