Kesän kulumisen huomaa vähintään siitä, että iltapäivälehtiin ilmestyy nimistöntutkijoiden haastatteluja Suomen kummallisista tai törkeistä paikannimistä. En ole itse enää töissä Nimiarkistossa, mutta erästäkin kollegaani on lähestytty tänä vuonna jo useita kertoja.
Minulle päätyneet viimeisimmät juttupyynnöt ovat koskeneet salolaisia Pieru-paikannimiä. Olen nimittäin puhunut Salon Pieru-nimistä julkisesti ja avannut hieman niiden historiaa. Olen siis todennettavasti salolaisten Pierujen asiantuntija, jota kannattaisi haastatella.
Tätä kirjoittaessani kuuntelin sattumalta sivukorvalla radio-ohjelmaa pieruhuumorista, joka on kuulemma naurattanut antiikin ajoista lähtien. Tutkijan mukaan suolikaasuhuumori perustuu siihen, että olemme kehollisia olentoja, se maadoittaa meidät todellisuuteen ja muistuttaa meitä kuolevaisuudestamme, rikkoo sosiaalisia tabuja ja tuo yllätyksellisyyttä. Faktoina kerrottiin, että pieru etenee kolme metriä sekunnissa ja että erityinen ammattiryhmä flatunistit eli pierutaitelijat Buster Keatonista Duudsoneihin ovat viihdyttäneet kansaa esityksillään kiertävinä artisteina.
Salon paikannimien pieruilla on syynsä. Kiskon Kurkelassa on ollut jyrkkä maantiemäki, jonka nimi on Hepopierusahde eli Hepopieruspakkeli. Nykykarttaan nimi on merkitty Luokanjärven ja Tynnörjärven välille korkean kallion kohdalle, mutta alun perin se on tarkoittanut Luokanjärven poikki kulkeneen talvitien osaa, jyrkkää maantiemäkeä Luokanjärven lahdekkeesta ylös. Jyrkässä rinteessä rekeä vetävä hevonen on joutunut ponnistelemaan niin paljon, että kaikki lihakset ovat olleet käytössä. Kaikille lienee selvää, miksi painonnostajat karjuvat.
Salon toinen hevonpieru on Perttelin Pöytiössä. Hevonpierunsuo on Pernjärven ja Pernjoen välinen suo, sekin ilmeisesti vanha talvitien reitti. Suomusjärven Laidikkeen Puiretinmäelle nouseva Pieruahde ja Muurlan Pyölin Pierunpaukaus liittynevät myös näihin kovien ponnistusten maantiemäkiin.
Ylipäätään hevosten aiheuttamiin, ilmeisen ikimuistoisiin tilanteisiin liittyy yllättävän paljon paikannimistöä. Muunnelmia on vaikka kuinka. On Heponpierettämä, Hepopierettymä, Hepopieritin, Hepopieru, Hepopierus, Hevonpierettäjä, Hevonpierettämä, Hevonpierijä, Hevonpierras, Hevonpiertämä, Hevonpieru, Hevosenpieremä, Hevospieremä kuin Hevospierettämäkin. Hevosten lisäksi on niin Karhunpieremiä kuin Teponpieremiä, Kissanpieruja, Lampaanpieruja, Nälkäpieruja ja vaikkapa Ämmänpieruja.
Salossa Ämmänpieruja on kaksikin. Muurlan Kistolassa on erittäin jyrkkärinteinen Ämmänpierunmäki, jonka nimenä peruskartassa on Ämmänpieru. Mäen reunalla kulkee edelleen jyrkästi nouseva metsätie, joka lienee nimen taustalla. Muurlan Ruotsalassa Mäntsuon itäpuolella Piiljärven eteläpäässä on Ämmänpierunmäki. Suomen kolmas tunnettu Ämmänpieru on maantiemäki Liedon Raukkalassa Kipermäen juurella Keppolan rajalla. Näistä vain Muurlan Kistolan Ämmänpieru on peruskartassa.
Maantiemäkien lisäksi Pieru-paikannimet liittyvät usein keskiaikaisiin rajapaikkoihin, eivätkä ne viittaa mitenkään suolikaasuihin. Salon alueella näitä rajapaikkoihin liittyviä nimiä on useampia.
Kiikalan Pieruniemi eli Linkinniemi on vanha rajapaikka Varesjärven pohjoisrannalla. Paikalla kohtaavat Kiikalan Yltäkylän ja Saaren sekä Suomusjärven Vareksenpyölin ja Lahnajärven kylien rajat. Itse nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vasta vuonna 1770, mutta kylänrajapaikkana se on paljon vanhempi.
Kuusjoen Pierunojansuu mainitaan jo vuonna 1565 Impolan, Kurkelan ja Raatalan kylien rajapaikkana. Isonjaon asiakirjoissa vuonna 1794 se on asussa Bierunojan Raja ja vuoden 1807 isojakokartassa siistityssä asussa Piurunojansuu. Rajapaikan lähellä Kurkelan Parran mailla on Pierunvatajan metsäalue, joka on raivattu pelloksi 1800-luvulla. Sekä Impolan Metäksen metsäaluetta, Raatalan Keto-Kullan yhtä mäkitupaa että Kurkelan Kivikankareen torppaa on sanottu Pierulaksi. Metäksen Pierunpellon nimeä on sievistelty Vierunpelloksi.
Perttelin Tattulan Pierunkukkula on Nimiarkiston kokoelmien mukaan vanha mäennimi Kuusjoentien varrella. Paikannuksesta huolimatta se liittyy ilmeisesti vieressä olleen vanhemman tienlinjauksen reitillä olleeseen mäkeen, nykyinen kun on niillä main kovin tasainen.
Uskelan Isonkylän Pierunmäki on mielenkiintoisessa paikassa lähellä Piispanpeltoa, rautakauden ja varhaiskeskiajan tärkeällä keskusalueella. Uskelan toisen Pieru-nimen, Salonkylän Lehtimäen Pierunpellon suhteellista ikää en saanut selville. Se on vähintään 1960-luvulta, mutta se voisi olla hyvinkin vanha. Vieressä on nimittäin Kälpiön keskiaikainen yksinäistalo, Hakastaron varhaiskeskiaikainen linnavuori, Katinkallion pronssikautiset haudat ja Ilmusmäen luola pronssikautisine hautaröykkiöineen.
Rajapaikkojen nimissä esiintyvä Pieru on keskiaikainen henkilönnimi. Se on kansanomainen variantti miehennimestä Bero, joka on latinalaistettu muoto skandinaavisesta nimestä Björn. Tällä latinaistetulla nimellä historiamme tuntee tasan kaksi virkamiestä, Turun keskiaikaiset piispat Beron ja Bero Balkin. Kuusjoen Pierunojansuu on aivan varhaiskeskiaikaisen piispantilan, joskus 1200-luvun puolivälin jälkeen, Kuusjoen eli Pappilan vieressä. Syyllinen on ilmeisesti Beroista ensimmäinen, vuosina 1248–1258 piispana ollut vanha Pieru. Piispa Beron lisäksi sen nimistössä näkyy hänen seuraajansa piispa Catillus eli Kattelus. Lähes koko Pappilankylän kokoinen entinen niittyalue on edelleen nimeltään Katteluksenlakia.
Pieruista siis tällä kertaa. Muihin eritteisiin en ota kantaa. Mutta piispa Pierun mainetta tässä halusin vain puhdistaa.
Johanna Halonen
Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja asutushistoriallisen kielitieteen tutkija.
salostanimittain@gmail.com
