Aurinkoinen lauantai-aamupäivä toi porukkaa runsaasti Salon torille makkaran ja hiekoitussepelin toivossa. Niiden tarjoilijana toimi SDP, kun se pysähtyi Salossa osana kunta- ja aluevaalikiertuettaan. Puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman, kansanedustajat Saku Nikkanen ja Aki Lindén tapasivat Salon ehdokkaita ja jututtivat paikalle saapunutta joukkoa. Lindtman muisteli ensimmäistä kertaa, jolloin hän oli ehdolla kunnanvaltuustoon.
– Silloin opin, että vaalityö pitää jaksaa tehdä loppuun asti, kun lähdin viimeisenä iltana mieluummin kavereiden kanssa ulos ja viimeiset sata mainosta jäi jakamatta. Se voi olla niin pienestä kiinni.
Lindtmanin mukaan näillä vaaleilla on iso viesti kannettavanaan ja hän uskoo muutoksen olevan pienestä kiinni. Salon aseman tulevissa vaaleissa hän näkee erittäin merkittävänä.
– On nähty, mitä hallituksen saksipolitiikka terveydenhuollon kohdalla tarkoittaa, täällä Salossa se tiedetään varsin hyvin. Tulevissa vaaleissa on mahdollista lähettää sellainen viesti, joka pakottaa hallituksen arvioimaan tällaista kurjistavaa politiikkaa.
Tärkeiksi teemoiksi hän nostaa hoitoon pääsyn ja oppimistulokset.
– Meidän tulevaisuus on yhtä hyvä kuin meidän lapset ja nuoret. Täytyy huolehtia, että he eivät tipu yhteiskunnasta. Salossa tiedetään, mitä isot rakennemuutokset tarkoittavat ja toisaalta tiedetään, että kasvu vaatii rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa sitä yhdessä. Salo on tärkeä niin Varsinais-Suomen kuin koko Suomenkin kannalta, Lindtman summaa.
Nelli Spännäri
