Seikkailumatka Pikavuorolla Kaukasiaan

Merja ja Hannu Rintala ovat pakanneet mukaan myös Suomen lipun formula-kisoja varten.

Elina Koskinen

Joulukuussa vuonna 2010 Salon yleisimpiä puheenaiheita kahviloissa, turuilla ja toreilla oli Pikavuoro Bangkokiin, Jani Laineen unelma, jota äimisteltiin mutta myös ihailtiin. Jani oli hankkinut melko hiljattain linja-autokortin ja aikoi ajaa koko matkan Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin halki Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin. Näin Jani kommentoi matkaa Ylen uutissivuilla:
– Kazakstanin pätkä voi olla aika haasteellinen. Mekaanikon taitoja mulla ei ole ollenkaan eikä matkustajillakaan ole kokemusta linja-auton korjaamisesta. Saatamme siis joutua tilanteeseen, jossa tarvitsemme apua.
Kuten nyt tiedetään, loppu on historiaa. Jo ensimmäisen matkan aikoihin yli 20-vuotiasta Ajokki Royalia ei myyty Bangkokissa eikä siitä tehty baaria, vaan sen kanssa on matkustettu maailman ympäri.

Turkulainen Leena Kulmala ja hänen alun perin Perniöstä oleva puolisonsa Ilkka Koljonen seurasivat tammikuussa 2011 startanneen pikavuoron matkaa netistä.
– Ajattelin koko ajan että miksi mä en ole tuolla mukana. Ihmiset luuli että matkalaiset on jotain hulluja hippejä, mutta suurin osa oli kyllä eläkeläisiä, kertoo Leena.
Leena ja Ilkka ovat aiemminkin tehneet seikkailumatkoja perheen kesken, mutta on kohteita, joihin ei tohdi itsenäisesti mennä.
– Ensimmäisen reissumme pikavuorolla teimme Balkanin halki Romaniaan ja Bangkokiin pääsimme sitten viime syksynä. Majoituksiahan ei varata etukäteen, pikavuoro tarjoaa nimensä mukaisesti vain bussikuljetusta.
Mieleen painuneinta muistoa kysyttäessä Leenaa alkaa naurattaa.
– Olimme Kirgisiassa ja päädyimme yöpymään pienessä kylässä, josta oli onnistuttu hankkimaan kolme huonetta majoitustiloiksi. Kylä sijaitsi varsin korkealla vuoristossa, korkeuskyltit näyttivät 3,6 kilometriä ja pakkanen oli kireää. Huoneisiin sijattiin siskonpetejä pitkittäin ja poikittain, kaikki vaatteet puettiin päälle ja sitten täkkivuorien alle nukkumaan. Aamulla mitattiin lämpötila tyynyn päältä ja mittari näytti 2,6 astetta. Yöllä oli satanut lunta ja pikavuorokippari Jani yritti hankkia lumiketjuja Ajokin pyöriin. Niitä ei saatu mistään, mutta niin vain hienosti Jani meidät alas vuorelta luotsasi, vaikka matkan varrella oli rekkoja ja autoja ojissa.

Samainen viileähkö yö on jäänyt myös nykyään Nokialla asuvien Merja ja Hannu Rintalan mieleen. Alkujaan Merja on kotoisin Vaskiolta.
– Toinen muistettava kommellus sattui kun yövyimme Kazakhstanissa ja yhden pariskunnan vuokraama huone olikin lukittu ulkopuolelta. Omistaja oli saanut maksunkin, mutta siinä vaiheessa kun bussi oli lähdössä, ei miestä näkynyt mailla halmeilla. Pariskunta jouduttiin auttamaan toisen kerroksen ikkunasta ulos! Hannu esittelee kuvaamaansa videon pätkää tilanteesta, jossa ehkä eniten ongelmia aiheuttaa naurusta melkein kiemurtelevat auttajat.
– Me aloitettiin seikkailumatkailu jo vuonna 1975, jolloin olimme kuukauden häämatkalla kierrellen Eurooppaa bussilla. Eikä sen jälkeenkään olla juuri valmismatkoja käytetty. Ensimmäinen pikavuororeissu suuntautui entisen Jugoslavian maihin, Albaniaan ja Kreikkaan.

Tuleva Kaukasian matka tehdään uudella (vanhalla) bussilla.
– Toivotaan että bussin maavara on isompi kuin Ajokissa, sillä esimerkiksi Albaniassa oli niin isoja monttuja tiessä, että tarvittiin Suomesta asti kuljetettu tukki avustamaan bussin kulkua.

Matka kulkee reittiä Viro, Latvia, Liettua, Puola, Moldova, Ukraina – Georgia, Armenia, Azerbaidzan, ja Venäjän kautta takaisin Suomeen. Kesto on 38 päivää ja tarkoitus on mennä paluumatkalla katsomaan formulakisat Sotshiin. Ja uuden bussin nimi on Mörkö!

Matkan sujumista voi seurata mm. hannujamerja.wordpress.com ja Rantapallon sivuilta.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: