Someron match showssa esiinnyttiin koiramaisesti

Miia Halosen koira Taisto valittiin monirotuisten Best in Show-koiraksi.

Elina Koskinen

Jos pidät koirista, et omista sellaista ja tiedät, ettei elämäntilanteeseesi juuri nyt sellainen sovi, kannattaa harkita kaksi kertaa koiranäyttelyyn menoa. Toinen toistaan söpömmät ja sympaattisemmat otukset vievät sydämesi ja haluaisit vain kerätä ne kainaloon ja viedä kotiin.

Someron Seudun Koiraharrastajien vuosittain järjestämä kaikkien rotujen ja monirotuisten koirien Suviheinä -match show eli mätsäri kisattiin heinäkuun ensimmäisenä keskiviikkona Someron Haukkukalliolla.
-Epävirallisessa koiranäyttelyssä ei tuomarien tarvitsisi olla kennelliiton pätevöimiä tuomareita, mutta meillä rotukoirien arvostelijoina toimivat viralliset ulkomuototuomarit Vesa Lehtonen ja Juha Palosaari, kertoo yhdistyksen sihteeri Minna Filppu.
-Monirotuisia koiria tai lapsi & koira -kisaa taas ei voi virallinen tuomari arvostella. Monirotuiset arvostelee koiraharrastajien hallituksen jäsen Laura Nuotio, joka arvioi myös nuorten koiranesittämistaitoa lapsi & koira -kisassa.

Virallisissa näyttelyissä koirat arvostellaan roduittain, mutta match show´ssa kehään astelee vuorollaan kaksi koiraa, jotka voivat olla mitä rotua tahansa. Tuomari antaa paremmin rotumääritelmäänsä vastaavalle punaisen nauhan ja toiselle sinisen nauhan. Lopuksi punaisten ja sinisten nauhan saaneet pannaan paremmuusjärjestykseen niin, että neljä parasta palkitaan. Sen verran koiria kuitenkin lähtökohtaisesti luokitellaan, että tuomareista Lehtonen arvostelee 40-senttiset ja sitä isommat rodut; Palosaari alle 40-senttiset. Yhdessä he valitsevat koko näyttelyn kauneimman koiran. Rotukoirissa pennut ja yli yhdeksänkuiset koirat arvostellaan erikseen, mutta monirotuisissa kaikenikäiset kilpailevat samassa luokassa.
-Otamme ilmoittautumiset paikan päällä. Osallistujia on yleensä ollut satakunta, tänä vuonna peräti 129. Sää suosii, sillä aurinko paistaa muttei ole liian kuuma, sanoo Filppu, joka vielä ennen näyttelyn alkua tähdentää osallistujille, ettei koiria saa jättää autoon, jossa lämpötila nousee nopeasti tappavan kuumaksi, vaikka ulkona tuulee.

Tapahtuman tähtiesiintyjistä löytyvät ensimmäisenä somerolaisen Irmeli Toikan kasvattamat kääpiövillakoirat Frida ja Lumo.
-Olen harjoittanut kasvatus- ja näyttelytoimintaa jo kolmisenkymmentä vuotta. Näistä Lumo on vasta viisi kuukautta vanha ja tämä on sen ensimmäinen näyttely, virallisiin näyttelyihin vaaditaan seitsemän kuukauden ikää. Kummatkin koirat osallistuvat omissa luokissaan.
Sekä Lumo että Frida suhtautuvat suopeasti ihmisiin, mutta kaksi lähettyvillä olevaa samojedia vaikuttaa niitten mielestä ilmeisen epäilyttäviltä ja meteli on sen mukainen. Asiaan ei millään tavalla vaikuta se, että samojedit ovat huomattavasti isompia eivätkä korvaansa lopsauta pikkkoirien kommenteille.

Toinen samojedeista, Kimi, esiintyykin erittäin edukseen koira & lapsi -kisassa ja sen esittäjä Sofia Saarikko nappaa tiukassa kilpailussa ensimmäisen palkinnon. Tyttö on pieni ja koira iso, mutta todella hienosti esiinnytään yhdessä.
-Kimi ei ole ollenkaan noin tottelevainen minun kanssani, nauraa Sofian äiti.

Lapsi & koira -kisaan osallistuu myös Tammelasta oleva Essi Kapilo yksivuotiaan jackrussellinterrieri Pepen kanssa. Pari on aivan valloittava, Pepe on rotunsa mukaisesti iloinen pomppija, joka rakastuu tuomaria myöten kaikkiin ihmisiin. Essin äiti seuraa parin esiintymistä.
-Essi ja Pepe ovat erottamaton pari ja viettävät koulupäivien jälkeen paljon aikaa kahdestaan. He ovat käyneet yhdessä jo useissa kisoissa, nämä ovat Essin harrastus.

Monirotuisten arvostelussa kiinnitetään huomiota terveeseen rakenteeseen, vapaisiin liikkeisiin, lihaskuntoon, turkin kuntoon, purentaan ja luonteeseen. Arvostelun täytyy olla varsin haasteellista, sillä koirat ovat hyvin erikokoisia ja -näköisiä. Monirotuisten Best in Show -koiraksi valitaan ihastuttava pieni musta koira.
-Tämä on shiba- ja schipperke-rotujen sekoitus ja nimeltään Taisto, kertoo koiran emäntä Miia Halonen. Taisto tulee fiksusti tervehtimään ja nousee varovaisesti ja diskreetisti nuuhkimaan tehden lähempää tuttavuutta.

Rotukoirien Best in Show ykköseksi valitaan bokseri Helios, jonka omistaa Anne Rikkilä Loimaalta. Näyttelyn toiseksi kaunein koira tuo mainetta Somerolle, sillä kyseessä on Tarja Hovilan maineikkaan Adamant’s kennelin pentukoira, englanninspringerspanieli Dahlia.

Irmeli Toikka oli Somerolla yhdessä Fridan ja Lumon kanssa.
Lapsi & koira -kisaan osallistuu myös Tammelasta oleva Essi Kapilo yksivuotiaan jackrussellinterrieri Pepen kanssa.
Toinen samojedeista, Kimi, esiintyykin erittäin edukseen koira & lapsi -kisassa ja sen esittäjä Sofia Saarikko nappaa tiukassa kilpailussa ensimmäisen palkinnon. Tyttö on pieni ja koira iso, mutta todella hienosti esiinnytään yhdessä.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: