Lauantaina nähdään järjestyksessä toinen MTV3-kanavalta lähetettävä lottoarvonta, ja sen yhtenä päätähdistä ovat somerolaiset. Lauantain lähetykseen tehdyssä veikkausvoittovaroja esittelevässä videossa tutustutaan Someron Loiske-uimahallissa polskiviin uimakoululaisiin ja vesijumppaajiin. Lottoarvontojen yhteydessä esitellään joka viikko uusi kohde tai hanke, jota on mahdollistettu veikkausvoittovaroin.
– Minulle tämä on ainakin viikon kohokohta tämä vesijumppa, kiteyttää eläkkeellä oleva Kaarina Suomela Somerolta.
Someron uimahallin rakentamisessa veikkausvoittovarat ovat näytelleet merkittävää roolia. Uudisrakentamiseen käytettiin 900 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön jakamia varoja.
– Veikkausvoittovarat antoivat meille vahvan tukipilarin, jonka varassa hallia uskallettiin lähteä puuhaamaan eteenpäin. Lopputuloksena Loiskeesta on tullut somerolaisten ylpeyden aihe. Tänne ovat löytäneet tiensä kaikenikäiset vauvasta vaariin, kertoo Someron liikunta ry:n toiminnanjohtaja Veera Hälli.
Hällin mukaan Someron uimahalli palvelee monen ikäisiä eri ajankohtina ja kellonaikoina. Halli tarjoaa niin vauvauintia, vesivoimistelua, koulu-uintia kuin kotipaikan monille urheiluseuroillekin. Esimerkiksi Someron Esa -uintijaoston kilpauimarit ja sukellusseura Iku-Turson aktiivit nojaavat toiminnassaan hallin altaisiin.
Hankkeet ja kohteet esillä pelaajien toiveesta
Vuonna 2012 Veikkaus tuotti 501 miljoonaa euroa jaettavaksi suomalaisille. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa koko Veikkauksen tuoton neljälle edunsaajataholle: taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle. Viime vuonna uimahallien rakentamiseen ja peruskorjaukseen käytettiin veikkausvoittovaroja noin 5 miljoonaa euroa. Veikkauksen saaman ja keräämän palautteen mukaan yrityksen asiakkaat toivovat saavansa vieläkin enemmän tietoa siitä, mitä kaikkea Veikkauksen tuotoilla mahdollistetaan.
– Loton arvontalähetys on hyvä ja luonteva paikka esitellä Someron uimahallin kaltaisia veikkausvoittovaroja saaneita kohteita. Veikkauksen asiakkaat ovat pelaamisen kautta mahdollistamassa esimerkiksi uimahallien rakentamista, muistuttaa Veikkauksen pottipelien liiketoimintaryhmän johtaja Kimmo Tolonen Veikkauksesta.