Salolaiset muotiliikkeet seuraavat trendien lisäksi kysyntää

Kuten usein muodin syyssesongissa, myös tänä vuonna ruskan värit erottuvat suosiossaan. Luontoinspiraatio on ollut vahva innoittaja pukeutumisessa jo pitkään, sillä ympäristön nykytila ja huoli tulevaisuudesta nivoutuvat yhteen.
Luontoon ja luontoarvoihin liittyy myös jatkuvasti suosiotaan kasvattava ekologisuus – vastuullisesti suunnitellut ja valmistetut vaatteet kiinnostavat sekä ostokuntaa että salolaisia liikkeenomistajia.
– Klassiset, hyvin istuvat mallit ovat ansainneet paikkansa, sanoo Tiina Ruotsalainen Liivi-Lehdestä.
– Viime vuosien hankala taloudellinen tila on näkynyt pukeutumisessa. Monet haluavat ihan rahallisistakin syistä tehdä mieluummin hankintoja, joista on iloa pitkäksi aikaa. Tänä kesänä huomasi selvästi kaupan piristymisen, mutta nyt esille noussut keskustelu hintojen voimakkaasta noususta on uudelleen hillinnyt ostohaluja, hän kertoo.
Liivi-Lehti on nimensä mukaisesti erikoistunut alusvaatteisiin ja uima-asuihin. Valikoimasta löytyy myös jonkin verran etenkin kotimaisia vaatemerkkejä.

– Pyrin suosimaan suomalaista, useimmat liikkeessä myytävät alusvaatemerkitkin ovat niin ikään pohjoismaalaisia. Ne on suunniteltu skandinaavisiin mittoihin ja istuvat meille siksi hyvin.
Tiina kertoo myös, että viime vuosien trendeissä on näkynyt runsaasti vahvoja värejä ja kuvioita. Ne eivät kuitenkaan ole kaikkien mieleen.
– Moni suomalainen haluaa pukeutua hillitysti mutta tyylikkäästi. Trendeistä riippumatta olen halunnut seurata lähtökohtaisesti kysyntää, mutta lisännyt samalla valikoimaan joitain erikoisempia väripilkkuja. Näin mahdollisimman moni löytäisi itselleen jotakin, hän sanoo.
Samanlaisia havaintoja on tehty Liivi-Lehden naapuriliikkeessä Maleenassa.
Johanna Iltanen-Saari kertoo:
– Maanläheiset sävyt nousevat esille sesongissa. Tänä syksynä merkittävänä juttuna on kuitenkin se, että varsinaisista huipputrendeistä huolimatta mallien valikoima on laaja. Löytyy väljää ja vartalonmyötäistä istuvuutta, pidempää ja lyhyempää mallia. Arkista ja oikein juhlavaa. Jokaiselle siis jotakin.
Myös Johanna kertoo asiakkaiden olevan tällä hetkellä kiinnostuneita nimenomaan laadukkaista vaatteista, jotka tuovat esille kantajansa parhaat puolet.
– Tärkeimpänä piirteenä pukeutumisessa ovat toisin sanoen vaatteet, joissa itse viihtyy, Johanna kiteyttää.
Lisäksi kestävä ajattelu näkyy hänen mukaansa asujen valinnassa paitsi niiden eettisen valmistusprosessin, myös ennen kaikkea oman tyylin perusteella.
– Uusi vaate ostetaan sillä ajatuksella, että se sopisi omasta vaatekaapista jo ennestään löytyvien asujen kanssa hyvin yhteen. Osa seuraa muotivirtauksia tarkkaan, mutta useimmat valikoivat trendeistä suosikkinsa ja yhdistävät ne omaan tyyliinsä parhaiten sopiviksi.
Sen sijaan kengissä erottuu vaatteita ja asusteita selvemmin aivan tietyt tyylilliset innoitteet: rouheat maihinnousukengät, klassiset nilkkurit ja loaferit. Kenkä Plazassa tämä näkyy selvästi.
– Meillä on mennyt myydyksi varsinkin nämä kultakoristeiset maiharit. Eli musta ja kulta, sekä vastaavasti hyvin vaalea beige ovat tällä hetkellä se juttu, samoin matalat korot, vaikka toisaalta paksut pohjat ovat muutoin yksi selvästi erottuva piirre tämän syksyn kenkämuodissa, kertovat Maria Mehtala ja Jaana Karvanen.
Mukavuus ja käytännöllisyys mutta samanaikainen särmikkyys kuvastavat selvästi syksyn tyylejä. Kenties kertoen halusta palata perusasioiden äärelle, mutta kuitenkin itsevarmasti ja tyylikkäästi.
– Loafereissa ainakin näkyy oikein perinteisiä malleja. Ne ovat kuitenkin tällä hetkellä myös hyvin naisellisia ja sopivat monille. Lenkkarien pitkään jatkunut huippusuosio saattaa olla hiipumaan päin – vastaavasti saappaissa ja saapikkaissa ollaan vielä pienenpuoleisessa tarjonnassa, mutta niitä kohtaan kysyntää näyttäisi tulevan tasaisesti lisää, Maria selventää.
Melissa Koponen