Syyskiekka tarjoaa tekemistä syyslomalle Salossa

Salon kaupungin vapaa-aikapalvelut järjestää yhteistyökumppaneineen ohjelmaa koululaisille syyslomalla.

”Syyskiekka Salossa” alkaa heti maanantaina liikuntahallikiertueen puuhapäivillä maanantaina Kiskohallissa, tiistaina Perniön liikuntahallilla, keskiviikkona Halikon liikuntahallilla ja perjantaina Kuusjokitalolla.

Keskustan tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna Vuohensaaressa ulkotapahtumana torstaina.

Vapaa-aikapalvelut kertoo tiedotteessa, että liikuntahallikiertueilla nuorisopalveluiden pop-up nuokkarit järjestävät taitoa ja tietoa vaativia aktiviteetteja.
-Luvassa on myös viime vuonna suureen suosioon nousseita bingohetkiä.

Kulttuuripalveluiden pisteellä pääsee testaamaan toiminnallista runokonetta ja sanataidetta kiertueelle tuovat myös Luova lukutaito –hankkeen sisällöt.

Hallikiertueella on luvassa tietenkin myös monipuolista liikuntaa, esimerkiksi pelejä, leikkejä ja temppuilua. Kuusjoella ja Perniössä on lisäksi mahdollisuus pelata ulkona frisbeegolfia.

Vuohensaaren tapahtumassa on luvassa erilaisia toimintapisteitä, esimerkiksi Salon urheilukalastajien ongintapiste sekä nuorisopalveluiden mysteerirata, sammakkopeli ja muita pelejä. Liikuntapalvelut tuovat tapahtumaan Amazing Race –tyyppisen radan, jossa tulee selvittää erilaisia tehtäviä saadakseen vihjeen seuraavalle rastille.

Hermannin koulutaiteilija Laura Sillanpää tulee ohjaamaan Lumoava luonnonhenki –pajaa, jossa pääsee tekemään keppinukkeja luonnonmateriaaleista ja samalla tutustumaan eri puulajien taianomaisiin ominaisuuksiin.

Tapahtumakävijät voivat myös osallistua omatoimisesti Lukupupu Lulun runosuunnistukseen tai kierrellä luontopolulla.

Vuohensaaren kahvila palvelee koko tapahtuman ajan ja minigolfia pääsee pelaamaan. Grillikatoksessa tapahtumakävijät voivat myös grillailla omia eväitään.

Hallikiertueen pop-up nuokkarin lisäksi Steissi sekä kylien nuorisotilat ja skeittihalli Tunneli ovat avoinna syyslomalla. Syysloman sivuilta näkee tilojen tarkat aukioloajat.

Nuokkareilla voi pelata, leikkiä, kuvitella, rentoutua – oman fiiliksen mukaan!

Syyslomalla lähdetään myös retkille Linnanmäen valokarnevaaleille sekä Fazerin tehtaalle ja Heurekaan. Suosituille retkille on ennakkoilmoittautuminen, joka päättyy kun paikat ovat täynnä.

Jäähallissa on tarjolla maksuttomia yleisöluisteluja ja mailavuoroja joka päivä.

Uimahallissa pääsee vesipeuhaamaan tiistaina ja torstaina sekä lauantaina ja sunnuntaina uimahallin sisäänpääsymaksulla.

Lisäksi maanantaina on Vesisankarit-tapahtuma, jossa toiminnallisilla rasteilla harjoitellaan monipuolisesti vesillä liikkumisen taitoja ja mukaan pääsee uimahallin sisäänpääsymaksulla.

Museot kutsuvat syyslomalla

Veturitallin pääsaleissa nähdään kuvataiteilija Jarno Vesalan vaikuttavia installaatioita. Galleria Sivuraiteella taas on esillä kuvataiteilija Sanni Weckmanin tekstiilitaideteoksia näyttelyssä Jälki. Tiistaina 17. lokakuuta Taidemuseo Veturitalli viettää 25-vuotissynttäreitään ja silloin museoon on vapaa sisäänpääsy koko päivän.

Keskiviikkona ja torstaina taidemuseolla on lapsille suunnattua ohjelmaa Jarno Vesalan näyttelystä inspiroituen. Silloin järjestetään non stop -työpaja, joissa pääsee taiteilemaan varjokuvakiikarin. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun ja pajaan voi poiketa oman aikataulunsa mukaan.

Lapset osallistuvat pajaan oman aikuisen kanssa. Ohjaajana työpajassa toimii kuvataiteilija Suvi Toivoniemi.

Kansalaisopisto järjestää Piritassa kaksi kuvataidekoulun syyslomaleiriä sekä Ylhäistentiellä käsityökoulun leirin.

Pääkirjastolla vietetään taas syyslomaa Lukuloman merkeissä. Teemana on “matkalle kirjan siivin”. Kirjastosta löytyy luettavaa laidasta laitaan sekä erilaisia lukuhaasteita ja muuta lukemiseen liittyvää puuhaa.

Pääkirjaston lastenosastolla voi myös osallistua Lukupupu Lulun runosuunnistukseen, jossa etsitään rasteja ja tehdään tehtäviä yksin tai yhdessä perheen tai kaverin kanssa.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: