Taiteiden Yän teemoina monikulttuurisuus ja ekoilu

Taiteiden Yästä on tullut vuosi vuodelta aiempaa monipuolisempi tapahtuma.

Vaikka kesä on vasta tuloillaan, salolaiset yhdistykset suunnittelevat jo täyttä häkää elokuun lopulla järjestettävää Taiteiden Yätä.

Järjestäjät ovat tehneet koosteen tapahtuman tämänhetkisestä tilanteesta, joka elää ja monipuolistuu jatkuvasti.

– Uusia ideoita ja alkuja on jo sanottu ääneen ja lisää tupsahtelee varmasti kevään ja alkukesän aikana, järjestäjät arvelevat tiedotteessa.

Suunnitteilla on jo nyt ainakin kulttuurikirppistelyä, kansainvälistä kierrätystaidetta ja monikulttuurisuutta. Viides Taiteiden Yä uusii nahkaansa ja laajentaa reviiriään.

Kulttuuri valtaa kaupungin keskustan torstaina 31. elokuuta. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimivan EtnoSalo ry:n mukaan tapahtuma on jo nyt herättänyt runsaasti kiinnostusta, poikinut yhteydenottoja ja innostanut uusiakin toimijoita mukaan.

– Tänä vuonna tapahtuman teemoiksi nostetaan monikulttuurisuus ja ekoilu.

EtnoSalo ry kannustaa kylien yhdistysväkeä myös etkoilemaan eli tuomaan kylille pieniä maistiaisia Yän tulevista ohjelmistoista esimerkiksi Salon kaupungin Kesä yhdessä -kiertueella.

Etnosalolaiset toivovat Taiteiden Yähön ohjelmaa järjestävien yksityisten, yhdistysten ja muiden toimijoiden ottavan ideointiinsa teemanmukaiset lasit päähän.

– Miten monikulttuurisuus näkyy salolaisessa kulttuurissa – vai näkyykö se? Mitä jokainen meistä voisi tehdä luonnon hyväksi arjessa ja juhlassa? Miten taide-elämys voisi säästää ympäristöä? Ja pystyisikö edellisen tapahtuman koristeita hyödyntämään uudelleen?

Esimerkiksi ensimmäisessä Taiteiden Yässä nähty Eikka Alatalon Motör Circus -esityksesssä käytetty auto on nyt sähköistetty ja ohjelmaa on muutenkin päivitetty 2020-luvulle.

Myös monikulttuurisuuteen panostetaan tänä vuonna aikaisempaa vahvemmin.

– Salossa asuvia maahanmuuttajia pyritään tiedottamaan tapahtuman tarjoamista mahdollisuuksia osallistua talkoolaisina, ohjelman järjestäjinä tai yleisönä. Matalan kynnyksen osallistumista tuetaan verkostoitumalla vahvasti yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettävissä infotilaisuuksissa.

Tapahtuman aloittavaan Makkia Studion Maria Härmän kokoamaan sambakulkueeseen toivotetaan tervetulleiksi kaikki salolaiset harrasteporukat, yhdistykset, urheiluseurat ja muut toimijat.

Kulkueessa esitellään omaa toimintaa näkyvyyden eli uusien harrastajien ja yleisön saamiseksi. Kulkue etenee sambareggaen tahtiin Helsingintieltä torille, jossa tapahtuma avataan virallisesti.

Osallistujien ei tarvitse osata sambaa – iloinen heiluminen ja askellus riittävät mainiosti.

Taiteiden Yä laajenee kauppakeskus Linjuriin, jonne beniniläinen taiteilija Prince Toffa tuo kierrätysmateriaaleista tehtyjen asujen näyttelyn. Tarkempia tietoja kaksi viikkoa kestävästä näyttelystä ja näyttelyn ajan pyörivistä käsityö- ja kierrätystyöpajoista on saatavilla kesäkuussa.

Linjurissa on Taiteiden Yässä myös muun muassa Kierrätyskuningatar Hannele Ruposen työpaja työnimellä Minä ja uudet vaatteeni.

Siinä hyödynnetään vanhoja karttoja ja kierrätystekstiilejä. Uuden perinteen aloittava Kulttuurikirppis on tarkoitettu niille, jotka haluavat myydä esimerkiksi musiikkia, taidetta, kirjoja, sarjakuvia, elokuvia, musiikkiesityksiä tai vaikka lippuja olohuonekeikoille, näytelmiin tai joulujuhliin.

Taiteiden Yän ohjelma rakentuu pikkuhiljaa.

EtnoSalon väki rohkaisee ensikertalaisia kokeilemaan siipiään ja esiintymään kaduilla, puistoissa tai omistajien kanssa sopien keskustan kahviloissa tai tyhjillään olevissa liiketiloissa.

Yän esityksen pituutta ei ole määritelty: viiden minuutin mittainen show on yhtä tervetullut ohjelmaan kuin tunnin, kahden tai viiden pituinen esitys tai työpaja.

Jo nyt mukaan on ilmoittautunut useita toimijoita, niin uutta väkeä kuin aikaisempina vuosina mukana olleita konkareita.

Esimerkiksi kulttuurikeskus Villistä tulee Yän ajaksi sanataiteen ja runon talo, Salon Viihdelaulajat nousee Teatteri Provinssin lavalle, Riverside Cruisers valtaa tuttuun tapaan torin ympyräparkin ja kaupungintalo kietoutuu kulttuuriin. Myös Salon museopalvelut on perinteisesti mukana Yässä, Salon seurakuntatalon open stage kutsuu esiintyjiä ja Café Asema ja Elektroniikkamuseo tarjoavat tilojaan ohjelmaa tuottaville toimijoille.

Improvisaatioduo Pahat Mahat suunnittelee keskustaan sillan alla esitettäviä improhetkiä.

Seuraava Taiteiden Yän toimijoiden ja tapahtumasta kiinnostuneiden talkoolaisten yhteinen suunnittelukokous järjestetään tiistaina 30. toukokuuta klo 17 Salon uudella seurakuntatalolla.

Salonjokilaakso

Asettelu

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: