
Salon Sokeritehtaan konttorirakennus on saanut uuden elämän.
Yrittäjä Timo Takatalo osti Sokeritehtaan lopettamisen jälkeen pitkään tyhjillään olleen rakennuksen 2016 ajatuksena tuoda tontille polttoaineen kylmäasema. Tuo visio ei ole toteutunut – ainakaan vielä. Sen sijaan Takatalo on tyttärineen luonut Sokeritiloista historiaa henkivän modernin kokonaisuuden, joka taipuu monenlaiseen käyttöön.
Sisarukset Sanna Takatalo-Heinonen ja Nina Takatalo ovat isänsä nykyisinä yhtiökumppaneina käyttäneet aikaansa ja luovuuttaan Sokeritilojen uudistamisessa.
-Rakennuksen historiaa on haluttu säilyttää monin tavoin – siitä nimi Sokeritilat. Myös sisustussuunnitelmassa on huomioitu historiaa; olemme käyttäneet apuna vanhoja Sokeritehtaan aikaisia valokuvia, Sanna ja Nina kertovat.
Sokeritehtaan 1964 rakennetussa entisessä konttorirakennuksessa on kolme kerrosta ja tilaa kaikkiaan noin 2 000 neliötä. Tontilla on noin 15 000 neliötä käyttämätöntä rakennusoikeutta ja alueen edelleen kehittämistä mahdollistaa parhaillaan kaavoitettavana ja lausunnolla oleva naapuritontti, jonka Timo Takatalo omistaa yhdessä Jukka Alangon kanssa.
Sokeritilojen kehittämistä vauhdittivat pitkäaikaiselta vuokralaiselta Salcompilta vapautuneet tilat. Jo ennen sitä Sanna ja Nina Takatalo muokkasivat alkuperäisestä auditoriosta miljöön, joka soveltuu muun muassa harrastekäyttöön kuten esimerkiksi tanssiin tai kuorolauluun erilaisiin kokouksiin ja luentoihin.
-Meillä on jo useampi yritys vuokralaisena; uusin tulokas on Securitas. Sokeritiloihin ovat löytäneet tiensä jo myös hierontaa ja erilaisia valmennuksia tarjoavat fysioterapeutti Roosa Mikkola ja parturi-kampaaja Ebba-Kaisa Tmi. Toisen kerroksen Hub-toimitiloissa on vapaana useita erikokoisia huoneita, jotka voidaan räätälöidä yrityksen käyttöön.
Tiloissa on yhteinen sisäänkäynti ja aula sekä taukotilat keittiöineen.
Myös tuotantoon sopivaa tilaa on vapaana. Suoraan ne soveltuvat esimerkiksi elektroniikkateollisuudelle, mutta Takatalot näkevät mielessään tiloissa yhtä hyvin ruokakaupan, sisustusliikkeen tai veneilyyn liittyvän kokonaisuuden.
-Meillä on tuossa jokirannassa paikka myös laiturille.
Sokeritilojen kolmannessa kerroksessa sijaitseva reilun sadan neliön maisemakonttoriin on oma sisäänkäynti ja salolaisittain lähes ainutlaatuinen kattoterassi.
Timo Takatalo kertoo, että koko talotekniikka on uusittu.
-Meillä on käytössä maalämpö, jota tukee tarvittaessa kaukolämpö. Tiloissa on lämmön talteenotto ja myös jäähdytysjärjestelmä. Rakennuksen eri osien lämpötilaa ja ilman laatua voidaan säätää yksilöllisesti. Kaikkialla on käytössä led-valaistus.
Kokonaisuuden täydentävät sähköistetyt ovet kulunvalvontajärjestelmällä ja mahdollisuus kameravalvontaan.
Kaikkiaan tilojen kunnostukseen on käytetty yli miljoona euroa.
Sanna ja Nina suunnittelivat Sokeritilojen logoa ja slogania pitkään.
-Kehittelimme ajatuksen ”Arjen ja juhlan Sokeri” ja suunnittelimme logon kirjainten S ja O yhdistelmänä. Mielestämme se kuvaa hyvin Sokeritilojen monipuolisuutta.
Timo Takatalo on toiminut nuoresta asti yrittäjänä edesmenneen veljensä Jaakon kanssa. Tällä hetkellä Nina ja Sanna hoitavat omien yritystensä ohella Takatalon kiinteistöyhtiöitä, Timo Takatalo keskittyy yhä enemmän teolliseen yritystoimintaan Virossa.
-Olimme jo aika nuorina apuna huoltamo Takatalon TeeBeessä ja saaneet vuosien aikana osamme yrittäjyydestä. Isä on ollut hyvä kouluttaja, Sanna (42) ja Nina (37) naurahtavat.
Sannan vanhimmat pojat ovat hoitaneet Sokerin ja Takatalon kiinteistöjen nurmialueita pienestä asti: isompi ajettavalla ja pienempi työnnettävällä leikkurilla. Sannalla on sisustussuunnitteluun ja graafiseen suunnitteluun sekä markkinointiviestintään keskittynyt oma yritys. Yhdessä miehensä kanssa hän on pyörittänyt vuodesta 2005 Pyöräkeidasta ja Suomen Golftaloa saman yrityksen alla.
Nina perusti siivousalan yrityksensä Salon Pesutytöt 2007; pienet lapset vievät juuri nyt oman aikansa yrittäjyydeltä.

Sokeritilat tarjoavat juhla- ja kokousmahdollisuuksia uniikissa miljöössä
Siskokset Sanna Takatalo-Heinonen ja Nina Takatalo ovat suunnitelleet uudistaneet Sokeritilat ”osaavia, uskaltavia ja elämästä nauttivia” ihmisiä varten.
Entiseen Salon sokeritehtaan konttorirakennukseen on suunniteltu yrityksille suunnattujen toimitilojen lisäksi monenlaisia mahdollisuuksia juhliin, kokouksiin tai vaikka liikunnan harrastamiseen.
-Sloganimme – Arjen ja juhlan Sokeri – pitää sisällä ajatuksen, että tänne voi tulla kokoustamaan tai viettämään vaikka erilaisia perhejuhlia.
Saneerattu ja kaksikon sisustama Sauna Lounge sopii mainiosti yritysten, yhdistysten ja urheiluseurojen epävirallisiin alle 25 hengen kokoontumisiin.
-Varsinaisiin juhlatiloihin saa 50 istumapaikkaa kokouksia tai seminaareja varten. Olemme satsanneet talon tekniikkaan; internetyhteys toimii, videotykki ja langattomat puhujamikrofonit helpottavat tilaisuuksien järjestämistä. Illalla tila taipuu vaikka tyylikkääseen cocktailtilaisuuteen.
Juhlatiloista löytyy Sokerisalin lisäksi kabinetti-Juurikas ja moderni keittiö.
-Tänne voi tuoda omat tarjottavat tai valita catering-palvelun oman mielensä mukaan.
Kesäaikana myös vieressä olevaa puisto palvelee tilaisuuksien järjestäjiä.
-Juhlatilassa on suuret ikkunat joen suuntaan. Suunnitteilla on lasinen paviljonki, jonka pohja valettiin valmiiksi viime syksynä. Se tuo lisätilaa käyttöön ja saamme näin juhlijoita mahtumaan jatkossa enemmän
Sanna Takatalo-Heinonen näyttää kädellään paikkaa, johon on ajatuksissa rakentaa katettu tanssilava ja lippakioski.
-Paljon on vielä tehtävää, mutta toivotamme ihmiset tervetulleiksi tutustumaan Sokeritiloihin paikan päällä.
Sokerisalissa järjestetään jo säännöllistä iltatoimintaa.
-Tanssii ja Musisoi Ry:n Tanssitunnit pitää salissa tanssitunteja. Täällä käy viikoittain noin 150 tanssijaa taaperosta senioreihin ja lasten vanhempineen.
Sokeritilat sijaitsee historiallisella entisen Salon Sokeritehtaan tehdasalueella Salon sydämessä joen varrella. Sijainti on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Naapurustoon nousee lähivuosina myös Salon uusi poliisiasema.
-Sokerisatamaan eli laituriimme pääsee myös meriteitse. Ranta ja joenvarsi paalutettiin, siistittiin ja kunnostettiin viime vuoden aikana, Sanna ja Nina kertovat.
Pekka Mäenpää