Isä Turun kaupunginteatterissa. Esityksiä 10.5.2025 asti.
Teksti: Florian Zeller, Suomennos: Reita Lounatvuori, Ohjaus: Mikko Kouki, Lavastussuunnittelu: Jani Uljas, Pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen, Äänisuunnittelu: Tuomas Rissanen, Valosuunnittelu: Jarmo Esko, Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Tuula Lähteensuo. Näyttelijät: Taneli Mäkelä, Minna Hämäläinen, Mikko Nousiainen, Alexandra Oupornikova, Riitta Salminen, Kimmo Rasila
Ranskalaisnäytelmäkirjailija Florian Zellerin Isä on vahva teksti. Se naurattaa, itkettää ja jättää katsojansa hiljaiseksi. Se kertoo realistisen oloisesti muistisairaan elämästä, ainakin tuntuu vahvasti siltä. Päähenkilön epätietoisuus itsestään ja ympäristöstään on paikoitellen rankkaa koettavaa.
Taneli Mäkelän esittämä André on näytelmän päähahmo. Isä, joka etsiessään kelloaan, muistelemassa tytärtään tai elämässä elämäänsä tuo kaiken tuon käsinkosketeltavan koettavaksi. Väkisinkin jää miettimään, mitä tämä todellisuus olisi omalla kohdalla. Joko omaishoitajan roolissa tai itse muistisairaana.
Näytelmän vahvuudeksi on myös laskettava se, ettei se jää pateettiselle tasolle. Se on kuitenkin elämänmakuinen, suruineen ja iloineen. Vahvana auktoriteettina lapselleen tutuksi tullut isä on elämänsä ehtoopuolella hauraampi kuin ennen, mutta vanha tuttu väkevyys, tylyys, tulee sairauden takaa esiin. Oma tytär, hoitajaehdokkaat ja vävy saavat osansa Andrén arjesta. Eikä Andréa myöskään säälitä, päinvastoin.
Alkuun hieman vaikeasti hahmotettava teksti avautuu pikkuhiljaa ja nappaa katsojan mukaansa. Näytelmäversiossa on enemmän kulmia, kuin Anthony Hopkinsin tähdittämässä ja näytelmän kirjoittaneen Zellerin ohjaamassa elokuvassa. Se ei kuitenkaan tee tarinasta vaikeampaa seurata. Näyttämöllä olevissa näytelmissä on aina alkuun hetkensä, jotta tapahtumat osaa sisäistää. Lavastus on pelkistetty kaupunginteatterin mittapuulla, mutta tuo osaltaan esiin myös päähahmon epävarmuuden oman ympäröivän elämänsä suhteen. Jokin on tuttua, mutta ei kuitenkaan.
Taneli Mäkelä tuo näyttelijäntyössään hahmon koskettavan lähelle. Kyllä suomalainen mies osaa olla herkkä, ja sitä myös näyttelijäntyössään Mäkelä on. Andrén hahmon monet piirteet tehdään loppupeleissä pienillä eleillä, mutta nappaa katsojan otteeseensa.
Harvoin katsomosta poistuu näin hiljaista väkeä katsomosta, kuin Isän jälkeen. Liikuttuneet ja mietteissään olevat katsojat mutustelevat varmasti näkemäänsä vielä seuraavanakin aamuna.
Kimmo Lehto
