Turun Taiteilijaseuran ”Kevätsalonki 2023” Salon Taiteilijaseuran Galleriassa huhtikuun

Salon Taiteilijaseuran Galleriassa tiistaina avautunut Turun Taiteilijaseuran jäsennäyttely ”Kevätsalonki 2023” esittää teoksia laajasti eri kuvataiteen muodoissa yhteensä 64 taiteilijalta. Maanantaina näyttelyä pystyttäneet tuottaja-kuraattorit Jaana Saario ja Jessica Koivistoinen kertovat yhdessä Taiteilijaseuran puheenjohtajan Johanna Sinkkosen kanssa, että esillä on muun muassa  maalausta, grafiikkaa, kuvanveistoa, valokuvaa, piirustusta, tekstiilitaidetta, keramiikkaa sekä sekatekniikoita.

– Jäsennäyttelymme Kevätsalonki on turkulainen versio Pariisin Syyssalongista. Ranskassa salonkiperinne alkoi jo 1600-luvulla, ja Syyssalonki on edelleen tärkeä osa Pariisin taidetarjontaa.

Salongin idea on elänyt vuosisatojen varrella moneen suuntaan, ja yhteisöt sekä taiteilijaryhmät ovat järjestäneet salonkeja eri puolilla maailmaa.’

Sinkkonen ja Koivistoinen kertovat, että ajatus Turun Taiteilijaseuran oman salongin järjestämisestä syntyi 2020, kun perinteiselle vuosinäyttelylle oli käytettävissä vähemmän tilaa ja resursseja pandemian vuoksi

Turun Taiteilijaseuran tehtävä on pysynyt samana aina sen perustamisvuodesta 1924 alkaen: seura valvoo jäsentensä etuja, edistää kotimaisen taiteen asemaa ja välittää jäsentensä taidetta yleisölle.

– Konkreettisesti seuran toiminta on muun muassa taiteen esittämistä ja välitystoimintaa galleriatoiminnan ja Turun Taidelainaamon kautta, paikallista ja yhteiskunnallista vaikuttamista taidekentällä sekä säännöllistä jäsenviestintää.

Tällä vuosikymmenellä Taiteilijaseuralla on jäseniä yli 250 sekä kunniajäseniä. Suurin osa Taiteilijaseuran jäsenistä kuuluu myös muihin paikallisiin ja valtakunnallisiin järjestöihin.

Kevätsalonki 2023 taiteilijat: Arja Goldblatt-Valkonen, Saija Hairo, Sanna Halme, Anu Halmesmaa, Milla Hannula, Selma Aurora Haro, Sini-Meri Hedberg, Rosa Helin, Marjatta Holma, Nanna Jalkanen, Maria Kaisto, Lotta-Pia Kallio, Sanna Kananoja, Milla Karppinen, Antte Kerkola, Tapani Kiippa, Janelin Kinnunen, Kristiina Kivimäki, Keanne van de Kreeke, Lena Kuivisto, Lotta Leka, Appe Leppänen, Heli Lundström, Annu Mikkilä, Jone Mutka, Eliisa Määttälä, Mika Natri, Kristiina Niemenrinne, Hannu Nikander, Marjaana Nukarinen, Tuuli Oikkonen, Iida Ojanperä, Hanna-Leena Partanen, Anu Perkkiö, Sami Pikkarainen, Kalle Pitkänen, Minna Poikonen, Arja Maarit Puhakka, Oili Puolitaival, Arja Pykäri, Leena Pylkkö, Samu Raatikainen, Helena Ruusulaakso-Norima, Jaana Saario, Sinikka Salmi, Taru Salonen, Heli Sammalisto, Betja Shkelzen,  Pirkko Siivonen-Takku, Salla Sillgren, Johanna Sinkkonen, Raisa Marja Suksi, Jarkko Suvela, Sini Talonen, Panu Thusberg, Suvi Toivoniemi, Henri Tuominen, Jaana Valtari, Heini Vanhanen, Andréa Vannucchi, Fanny Varjo, Marjo Yli-Antola, Merja Ylitalo ja Kimmo Ylönen.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: