”Vapaaehtoisuus antaa minulle mielekästä tekemistä”

Salon Sytyn vuoden vapaaehtoiseksi on valittu Salon Kehitysvammaisten Tuki ry:n sihteeri Liisa Sirkiä. – Yhdistyksen vapaaehtoistyö on antanut minulle työelämän jälkeen mielekästä ja järkevää tekemistä, josta on myös hyötyä. Elämääni olisi jäänyt iso, tyhjä aukko, jos en olisi mukana, Sirkiä kuvailee.

Salon Syty ry on valinnut vuoden vapaaehtoiseksi Liisa Sirkiän, joka toimii Salon Kehitysvammaisten Tuki ry:n sihteerinä.

Sirkiä myöntää valituksi tulemisen tuntuvan hyvältä, mutta kokee huomionosoituksen olevan samalla suunnatun koko yhdistykselle ja sen toiminnalle.

– Koen, että minulla on annettavaa yhdistykselle, mutta saan sen kautta myös paljon. Yhdistyksen vapaaehtoistyö on antanut minulle työelämän jälkeen mielekästä ja järkevää tekemistä, josta on myös hyötyä. Elämääni olisi jäänyt iso, tyhjä aukko, jos en olisi mukana. Olen saanut tätä kautta monta aitoa ystävää, joilta saan vilpitöntä ja lämmintä palautetta, Sirkiä kuvailee.

Hattulassa syntynyt Sirkiä muutti Saloon töihin vuonna 1978. Hän työskenteli siitä asti piirustuskonttoritöissä, kunnes jäi työelämästä pois kymmenisen vuotta sitten. Perheen perustaminen sai jäämään Saloon loppuelämäksi. Perheen kolmesta pojasta keskimmäinen, nyt 38-vuotias Tuomo on kehitysvammainen.

– Tuomo asuu tällä hetkellä ryhmäkodissa, mutta viikonloput ja lomat on vielä viettänyt meillä kotona. Olen tutustunut hänen ja yhdistystoiminnan kautta myös moniin muihin kehitysvammaisiin ja heidän läheisiinsä, Sirkiä kertoo.

Salon Kehitysvammaisten Tuki ry on perustettu vuonna 1969. Yhdistys on Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyhdistys, joka paikallisesti pitää jäsentensä puolia, mutta järjestää myös virkistyshetkiä, kuten luontoretkiä, juhlia, tansseja, musiikkihetkiä, kursseja, taidenäyttelyitä ja tempauksia, usein yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Sirkiä kertoo yhdistyksen olleen kaiken aikaa kasvusuunnassa ja sen toiminnan olevan elinvoimaista ja vireää.

– Yhdistyksen kohderyhmä on ikäjakaumaltaan laaja, vauvasta vaariin. Toiminnassa on mukana kehitysvammaisia ja heidän läheisiään. Olin yhdistyksen toiminnassa ja sen hallituksessa mukana jo aiemminkin, mutta vasta työelämän jälkeen pystyin aloittamaan yhdistyksen sihteerin hommat. Hyvien hallitusten ja mainioiden puheenjohtajien kanssa on ollut helppo ja mukava tehdä tätä työtä. Olen nytkin ainoa eläkeläinen hallituksessa, joten on luonnollista, että pystyn enemmän käyttämään aikaani yhdistyksen asioiden hoitoon kuin työelämässä olevat, joilla usein on vielä kotona asuva omaishoidettava jälkeläinen vastuullaan.

Sirkiä kertoo Helsingintiellä sijaitsevan Salon Sytyn tarjoavan yhdistyksille erinomaiset esteettömät tilat ja hyvän henkilökunnan tuen.

– Yhdistystoimistossa sujuvat monet sihteerityöt sutjakkaasti. Vuodesta 2014 lähtien Sytyssä on järjestetty myös taidenäyttelyitä. Niissä on ollut esillä muun muassa kansalaisopiston erityisaikuisten kuvataidekurssilla syntynyttä taidetta.

Sirkiä toteaa olevansa kansalaisopiston kurssien suurkuluttaja. Hän on osallistunut vuosien varrella useille erilaisille kursseille, muun muassa englannin keskusteluryhmään, arkeologiaan, luontokursseille, kuvataideryhmiin ja lasitöihin. Tällä hetkellä hän on Perniön kudontaryhmässä mukana kutomassa räsymattoja. Karjaskylässä asuva Sirkiä nauttii myös omakotitalon pihatöistä ja metsissä liikkumisesta. Hän hymyilee kertoessaan, miten mielellään Tuomo lähtee hänen mukaansa metsäretkille.

– Tuomo on sitkeä luonnossa liikkuja. Hänellä on myös paljon parempi suuntavaisto, kuin minulla. Kerran lähdimme keräämään marjoja yhdessä. Tuomo kävi makoilemaan maahan mustikanvarpujen sekaan ja katseli puiden latvoja ja pilviä. Huomautin, että voisi hän marjojakin poimia. Tuomo vastasi kädet levällään, ettei voi, kun hän on niin luontoihminen, Sirkiä hymyilee.

Maritta Määttänen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: