Visuaalisesti miellyttävä Tippukivitapaus Salon Teatterissa

Niilo Rautpalo ja Nella Lavinen Hujoppina ja Seija-Soijana muodostavat piristävän pääparin Salon Teatterin Tippukivitapauksessa.

Tippukivitapaus Salon Teatterissa 18.3. alkaen.
Käsikirjoitus: Laura Ruohonen, Musiikki: Anna-Mari Kähärä, Ohjaus: Johanna Parkkinen, Koreografia: Marko Carlsson, Musiikin toteutus ja laulujen harjoitus: Jouni Lehtonen, Lavastussuunnittelu ja rakennus: Pirita Lindén, Lavastuksen rakennus: Harri Mölsä, Puvustus, kampaus- ja maskeeraussuunnitelu: Taija Jokilehto, Valosuunnittelu: Timo A. Aalto, Esitysteknikot: Esteri Mäkinen ja Arska Halme.
Rooleissa: Nella Lavinen, Niilo Rautpalo, Saga Saarinen, Elina Koskinen, Aki Nuutinen, Sanni Suvila-Nuutinen, Esa Lehtinen, Maisa Pitkänen, Selina Pietilä, Amelie Lindholm, Junius Jokilehto, Helmi Oja, Verner Lindén, Maija Härkönen.

Tippukivitapaus ilottelee monella tasolla. Jos katsoja ei kertaakaan hymähdä näytelmän aikana, saa olla aika öksömöksöpöksiäinen.

On näytelmässä toki tarinansa, vaikka se välillä on toissijaista. Seija-Soija (Nella Lavinen) karkaa kotina toimivasta papupurkistaan yhdessä ystävänsä Hujopin (Niilo Rautpalo) kanssa tarkoituksenaan löytää piilopaikka. Seijan täti ja setä (Sanni Suvila-Nuutinen ja Esa Lehtinen) pestaavat omasta mielestään maailman parhaimman salapoliisin Agenttinero Narun (Aki Nuutinen) etsimään Seijaa. Tehtävää kuitenkin lähtee tekemään Mahtimummeli Päätäi Väätäinen (Elina Koskinen) ja se sujuu niin ja näin, ei väärinpäin mutta sinnepäin.

Kuten yllä olevasta kuvailustakin ja käsiohjelman ohjaajan (Johanna Parkkinen) sanoista voi päätellä. Tippukivitapauksen ansioksi lasketaan rikas kieli ja lapsen mielikuvituksenomainen epäloogisuus. Näkökulma on vahvasti pienen katsojan tasolla, ja nyrppynokkaiset aikuiset ehkä voivat vain sitten ihmetellä itsekseen, miksi mikä on mitäkin ja millai.

Näytelmän puvustus on värikästä ja mielikuvituksellista, ja täydentää tekstiä ja lavan tapahtumia. Lavastukseen on saatu ulottuvuuksellisuutta ja kerroksellisuutta, jota en muista hetkeen nähneeni Mariankadulla. Se on hyvä, sillä muuten pieni näyttämö olisi saattanut rajoittaa esityksen visuaalista antia. Pienillä asioilla tehdään isoja asioita.

Koko teatteri on valjastettu palvelemaan pieniä teatterinkävijöitä. Osa kahvion tuotteista noudattaa Tippukivitapauksen hahmoja. Katsomossa on kevyt valaistus koko näytelmän ajan, ettei vaan alkaisi jännittämään katsojaa liikaa. Katsojille tehtiin myös selväksi, mistä kohtaa lavastusta pääsee näytöksen aikana pois, jos jännittää liikaa seikkailua. Nämä kaikki palvelee varmasti katsojaa ja tekee teatterielämyksestä kokonaisvaltaisen. Sen takia hieman liian pitkältä tuntunut ensimmäinen puolisko olisi kaivannut paikoitellen tiivistämistä.

Salon Teatterin Tippukivitapaus on kuitenkin kivaa ja visuaalisesti miellyttävää lastenviihdettä. Sen luulisi varmasti saavan parin pakollisen pieruvitsinsä, kuin hanskalla päin pläsiä jäävien korvamatomaisten musiikkiesitystensä ja iloisen vireensä kanssa myrtsimmänkin mummelin suupielet ylöspäin. Yksi isoimmista asioista teatterille on varmasti se, että kaksi vuotta koronakaranteenissa ollut näytelmä sai vihdoin ensi-iltansa.

(Muokattu 23.3.2022 Seija-Soijan vanhemmat tädiksi ja sedäksi)

Kimmo Lehto

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: