Salon uuden kaupunginjohtajan haku on avautunut tänään.
Hakuaika päättyy tiistaina 12.4. klo 12. Kaupunki kertoo tiedottavansa hakijoista saman päivän aikana.
Uutta kaupunginjohtajaa valitaan ripeällä aikataululla, sillä lopullinen valinta tehdäään jo 16. toukokuuta pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Kaupunginjohtajan valintatyöryhmä kokoontuu heti hakuajan päätyttyä keskiviikkona 13.4. iltapäivällä, ja haastatteluun kutsuttavista hakijoista tiedotetaan kiirastorstaina 14.4.
Valintatyöryhmä haastattelee ehdokkaat pääsiäisen jälkeen keskiviikkona 20.4. ja kaupunki tiedottaa seuraavana päivänä (21.4.) testattavista tai suoraan loppusuoralle edenneistä hakijoista.
Jos valintatyöryhmä päättää lähettää ehdokkaita soveltuvuustesteihin, niin testit tehdään viikoilla 16 ja 17.
Kaupunginhallitus haastattelee ehdokkaat maanantaina 2.5. päivällä. Myös kaupunginvaltuusto haastattelee Salon kaupunginjohtajan haun viimeiseen vaiheeseen edenneet ehdokkaat samana päivänä klo 18 alkaen. Samassa tilaisuudessa ehdokkaille esitetään kuntalaisten lähettämiä kysymyksiä. Tilaisuutta on mahdollisuus seurata verkossa Salon kaupungin YouTube-kanavalla.
Salon kaupunginhallitus tekee ehdotuksensa uudeksi kaupunginjohtajaksi 9.5. Kaupunginhallituksen kokouksen esityslistan julkaisun yhteydessä 5.5. tiedotetaan kaupunginhallituksen ehdotuksen sisällöstä.
Alla kuvaus kuntarekryssa olevasta työpaikkailmoituksesta
SALON KAUPUNKI HAKEE KAUPUNGINJOHTAJAA
Haluamme olla joka päivä parempi kaupunki. Etsimme nyt kaupunginjohtajaa, joka on valmis yhdessä kanssamme tekemään Salosta joka päivä paremman.
Kaupunginjohtajana vastaat strategiatyöstä, kaupungin palvelujen ja toimintojen jatkuvasta kehittämisestä sekä lain edellyttämästä kuntatalouden tasapainosta. Edistät ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kaupungin elinvoimaisuutta sekä sen pito- ja vetovoimaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Sinulle kuntalaisen ja kunnan etu on aina toiminnan keskiössä.
Tehtävässäsi johdat kaupungin henkilöstöä ja kaupunkikonsernia. Henkilöjohtajana olet helposti lähestyttävä ja kannustava. Johdat esimerkilläsi ja aktiivinen päivittäisjohtaminen jatkuvan parantamisen hengessä on sinulle luontainen toimintatapa.
Erotat olennaisen, olet linjauksissasi selkeä ja ajankäytössäsi tehokas. Sinussa on tarvittaessa särmää, mutta olet aina oikeudenmukainen. Olet vastuunkantaja, mutta osaat myös jakaa ja vaatia vastuuta.
Olet aktiivinen viestijä ja varma esiintyjä. Viestintä ja sidosryhmätyö ovat sinulle olennainen osa johtamista. Sinulla on laajat, monipuoliset verkostot ja toimit niissä luontevasti.
Sinulla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi odotamme erinomaista suomen ja hyvää englannin kielen taitoa sekä tulet toimeen myös ruotsin kielellä. Omaat kunnallishallinnon johtamiskokemusta ja kuntatalouden, kuntien toimintaympäristön sekä elinkeinoelämän syvällistä tuntemusta.