Vuohensaaren kesäteatterissa hypätään 1800-luvulle

Alina Kilpinen ohjaa Vuohensaaren kesäteatterissa toista kesää.

Alina Kilpinen vastaa Vuohensaaren kesäteatterin ohjauksesta toista kesää peräkkäin. Tänä kesänä Salon Teatteri on päättänyt tarttua moderniin klassikkoon, tv:stä ja kirjoista suosittuun Hovimäkeen, jota esitettiin televisiossa vuosina 1999–2001.

– Meidän näytelmä perustuu sarjan ensimmäiseen kauteen. Tarinassa uusi kartanon isäntä Magnus lähtee sotaan, jolloin talon naisväki ottaa kartanon hoitaakseen ja puolustaakseen. Porin kaupunginteatterissa oli kantaesitys, joka kiinnitti huomioni. Tämä sopii kesäteatteriin kepeydellään, mutta jättää pureskeltavaa, Kilpinen sanoo.

Hovimäen tarina sijoittuu oikeasti Halikonlahden rannalle kuvitteelliseen Hirvikosken pitäjään. Tarinassa kuuluu paikallinen murre ja Turku ja Salo tulevat mainituksi.

Salon Teatterille Kilpinen oli selvä valinta ohjaajaksi.

– Kellokosken prinsessa sai hyvää palautetta, joten halusimme Alinan kanssa jatkaa yhteistyötä. Alinan leirielämä täällä jatkuu, teatterin tuottaja Susanna Karhu kertoo.

Kilpinen majoittuu harjoituskauden ajan Vuohensaaressa, sillä se on helppoa. Hän viettää tänä vuonna teatteriammatilaisuutensa 10-vuotisjuhlavuotta ja saa näyttelijäporukalta laajasti hyvää palautetta. Salon Teatterin ensikertalainen Mika Sola tuntee Kilpisen Turun ylioppilasteatterista, tämän vetämiltä kursseilta.

– Olen käynyt muutamilla Allun kursseilla. Hänestä on pakko sanoa, että hän on todella hyvä luomaan tällaisia yhteisöjä, Sola viittaa produktion tekijäporukkaan.

Näyttelijänä oleva Minna Laiho on samaa mieltä.

– Olin täällä viime kesänä ja halusin tulla tänä vuonnakin, kun tiesin että Allu on ohjaamassa.

Hanna Ojalan vuonna 2023 käsikirjoittama näytelmä saa seurakseen Antti Ainolan alkuperäissävellykset, joiden sanoituksesta vastaa Kilpinen. Ainolan sävellyksiä kuultiin viime kesänä myös Kellokosken prinsessa -näytelmässä, joka keräsi 3700 katsojaa.

– Tänä vuonna musiikki tulee nauhalta, kun totesimme Ainolan kanssa, että se sopii näytelmän tyyliin paremmin, vaikkakin lavalla kuullaan kyllä balalaikkaa. Kyseessä ei ole musikaali, vaan musiikkinäytelmä. On hauskaa herättää Hovimäki taas henkiin. Toivon, että nuoret löytäisivät Hovimäen, mutta uskon, että katsomoon tulee myös Hovimäki-faneja, Kilpinen aavistelee.

Näyttelijöistä Laiho lukeutuu Hovimäki-faneihin ja sanoo nähneensä sarjan viisi kertaa.

Kalle Tuomela, Mika Sola ja Arto Salo näyttelevät ensimmäistä kertaa Vuohensaaren kesäteatterissa.

– Lapsenlapsenikin tietää, että roolihahmoni on se ilkeä nainen – harmi, että hän on liian nuori katsomoon. Näytelmässä on eroja sarjaan, jotka fanit varmasti huomaavat, mutta tämä on silti uskottavaa Hovimäkeä.
Karhu kertoo, että näytelmä on herättänyt kiinnostusta ja ennakkovarauksia on tullut ryhmiltä hyvin. Tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu noin 4000 katsojaa.

Vuohensaaren lavalle on noussut upea kaksikerroksinen Hovimäen kartano, jonka suunnittelusta on vastannut Heidi Tuomola ja toteutuksesta Salon Teatterin puheenjohtaja Jerry Alajoki. Puvustuksen on suunnitellut Jenny Sainio ja toteuksessa on avustanut näyttelijänäkin toimiva Marika Hämäläinen.

Näyttelijöitä on onnekas 13, ja kartanon isäntäparia näyttelevät Sonja Leino ja Sami Virta. Kartanon mamselli-Fridana nähdään Satu Elg.

– Fridaa on ollut mielenkiintoista tehdä. Hän on kartanon olkapäät: samalla herkkä ja vahva, Elg kuvaa.

Täydennyshakujen kautta mukaan näyttelijäkaartiin päätyivät Kalle Tuomela ja Arto Salo.

– Olin yksin täydennyscastingin osallistujana ja selkeästi onnistuin vakuuttamaan Alinan, iloitsee Tuomela, joka tekee näytelmässä monta eri roolia.

Hän on ollut aiemmin mukana Teatteri Provinssin nuorisoryhmässä, mutta tämä on hänen ensimmäinen kertansa Salon Teatterissa ja kesäteatterissa ylipäätään.

Arto Salo vannoi, ettei tekisi enää kesäteatteria, mutta toisin kävi.

– Näytelmän kuiskaaja Pia Poikonen kertoi, että näytelmään kaivattiin vielä vanhempaa miestä ja hän suostutteli minut mukaan. Vaikka tulin muita myöhemmin, minut on otettu hyvin osaksi porukkaa. Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, Salo tuumaa.

Hovimäki ensi-ilta Vuohensaaren kesäteatterissa lauantaina 12. heinäkuuta.

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: