Wanhanajan Markkinat Teijolla

Teijon Masuunilla järjestetään ympäri vuoden erilaisia tapahtumia. Elokuussa on perinteisesti Wanhanajan Markkinoiden vuoro.

Syksyn merkki on Teijolla järjestettävät jokavuotiset Wanhanajan Markkinat.

Viikonloppuna Teijon Masuunin alueella nähdään perinteisten käsityöläistuotteiden ja herkullisen ruoan lisäksi muun muassa tervanpolttonäytös.

Teijon Alueen Kyläyhdistys kertoo tiedotteessa, että markkinoiden myyntipöydät täyttyvät tänä vuonna keramiikasta, neuleista, luonnonkosmetiikasta, koriste-esineistä ja esimerkiksi lähiruoasta.

– Erityisen mielenkiintoisia ovat rautakausi- ja keskiaikahenkiset ja näiden aikakausien tekniikoilla valmistetut käsityötarvikkeet, sisustustuotteet ja korut, kertoo myyntipöydistä vastaava Vipu Pietilä.

Yhteensä myyjiä paikalle saapuu vajaat 40.

Ohjelma markkinoilla on tänä vuonna mielenkiintoinen. Lapsia kiinnostaa varmasti Ketolan kotieläintilan Minimaatila.

– Paikalle saapuu pupuja, kanoja, viiriäisiä ja lampaita, joille voi tarjota ruohoa, kertoo markkinoiden ohjelmasta vastannut Nina Nieminen.

Mukaan tulee myös Mango-poni, jolla pääsee talutusratsastamaan pientä korvausta vastaan.

Markkinoilla nähdään tänä vuonna myös aitoa vanhanajan käsityöläistaituruutta, kun tervanpolttaja Kyösti Peltonen polttaa tervaa Kyläsepän pajalla lauantaina. Näytöksessä mäntypilkettä poltetaan isossa tynnyrissä ilmatiiviisti ja lopputuloksena on tervaa ja samanlaista hiiltä kuin aikoinaan Teijon hiiliuuneista saatiin.

Sunnuntaina tervanpolttaja on paikalla esitelmöimässä aiheesta.

– Tervaa saa myös ostaa tervanpolttajalta, vinkkaa Nieminen.

Markkinoilla nähdään molempina päivinä myös keskiajan ritaritaistelunäytös. Buhurt-taisteluun erikoistuneen MCS Aboensis seuran harjoittamassa kamppailulajissa käytetään keskiaikaisten haarniskojen ja aseiden tarkkoja kopioita.

– Lauantaina markkinavieraita viihdyttää myös Henri-ritari hevosensa kanssa, Nina Nieminen kertoo.

Teijon Ruukkikylien historiasta kiinnostuneille luvassa on mielenkiintoisia tarinoita, kun Mathildedalin Kyläkirjan tekijät esittelevät Mathildedalin kyläkirjaa. Kirja on ehdolla vuoden kotiseutukirjaksi.

Molempina päivinä markkinavieraita viihdyttävät muusikot Mari Kuittinen ja Heikki Laaksonen. He johdattavat yleisöä myös yhteislauluun sunnuntaina. Toivekappaleitakin saa esittää.

Kulttuuriakaan ei markkinoilla ole unohdettu.

Teijon Masuunin näyttelyissä on esillä esimerkiksi Milja Hakkaraisen veistoksia sekä installaatio, kuvataiteilija, taidekeraamikko Anitta Asunta-Planen raku-keramiikkaveistoksia ja erilaisia seinäinstallaatioita, taidegraafikko ja kuvataiteilija Laura Pohjosen töitä, tekstiilitaiteilija Leea Pienimäen maalauksia ja valokuvataiteilija Heikki Willamon ja Kikka Niittysen töitä.

Markkina-alueella on tarjolla sekä lämmintä ruokaa että kahvia ja pientä purtavaa. Kyläyhdistyksen kahvilasta saa kahvia, leivonnaisia, makkaroita, vohveleita ja kaalipiirakoita sekä soppatykistä kalakeittoa.

Tarjolla on myös filippiiniläistä ruokaa ja wanhanajan hodareita. Teijon Masuunin kahvila palvelee ja Teijon Arkissa tarjoillaan markkinalounas molempina päivinä.

Teijon kirkko, Kyläsepän paja ja Teijon Masuuni palveluineen sekä kylän kahvilat ja kaupat ovat avoinna tapahtuman aikaan.

Tapahtuman järjestää Teijon Alueen Kyläyhdistys yhteistyössä Teijon Masuunin kanssa. Salon kaupunki on tukenut tapahtuman järjestämistä.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: