Omintakeinen Cabaret Turun Kaupunginteatterissa

Seremoniamestarina häärivä Miiko Toiviainen on näytelmän mielenkiintoisin persoona ja toimii myös jonkinlaisena punaisena lankana. Salolaistaustainen Katariina Lantto (vas.) loistaa osana energistä ensembleä. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Katja Pölönen 
 
Cabaret Turun Kaupunginteatterissa
Perustuu John van Druten näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan 
Sävellys John Kander, Teksti Joe Masteroff, Laulujen sanat Fred Ebb, Suomennos Esko Elstelä, Laulujen suomennos Jukka Virtanen 
Ohjaus ja koreografia Jakob Höglund 
Rooleissa Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Miiko Toiviainen, Stefan Karlsson, Riitta Salminen, Mika Kujala, Minna Hämäläinen, Emmi Kangas, Panu Kangas, Mikko Kauppila, Katariina Lantto, Mikko Nuopponen, Filip Ohls, Soile Ojala, Helena Puukka, Pauliina Saarinen ja Anssi Valikainen. 

Kun teatterin pääsylipussa lukee Cabaret, odotukset huutavat showhenkeä ja (aika)matkaa hämyiseen yökerhoon. Turun kaupunginteatterin Cabaret tarjoilee aimo annoksen kumpaakin, mutta tekee ensikertalaisellekin heti alkuun selväksi, että klassikkostatuksesta huolimatta nyt ollaan jonkin erilaisen äärellä.    

Esityksen prologi onkin yksi sen monista hyvistä puolista. Katsoja tempaistaan vauhdilla mukaan puheensorinan vielä jatkuessa valaistuilla katsomoriveillä. Sopivasti outo, Stomp-henkinen ilottelu luo kutkuttavan tunnelman siitä, että jotain upeaa on luvassa. Ensikosketus omaleimaiseksi kuvailtuun ohjaaja Jakob Höglundiin on paras mahdollinen. 

Eikä vauhti ainakaan hyydy. Musikaalin aloittava Willkommen-kappale nostaa odotukset aina vaan korkeammalle koko ryhmän antaessa parastaan todelliseen kabaree-tyyliin. Seremoniamestarina häärivä Miiko Toiviainen ottaa heti ensi metreillä lavan haltuunsa ja säilyttää salamyhkäisen vetovoimansa läpi näytelmän.  

Berliini on aina ollut hot spot eri puolilta maailmaa tuleville taiteilijoille ja sen lumo on tuonut myös amerikkalaisen kirjailija Clifford Bradshawn (Olli Rahkonen) 1930-luvun alun Saksaan. Köyhän kirjailijan haaveissa siintää romaanin valmistuminen tai edes sen aloittaminen, mutta juhlia rakastavassa kaupungissa tämä osoittautuu hankalaksi. Kun nuoren kirjailijan tiet risteävät Kit Kat Clubin tähtitanssija Sally Bowlesin (Anna Victoria Eriksson) kanssa, on omassa juhlan ja rakkauden kuplassa eläminen leppoisaa. Ainakin aikansa. Kun kupla puhkeaa, riittääkö pelkkä rakkaus? Vaikeiden päätösten edessä ovat myös vuokraemäntä rouva Schneider (Riitta Salminen) ja juutalainen hedelmäkauppias (Mika Kujala), joiden vasta löytynyttä romanssia varjostaa vihalla myrkytetyn ympäristön paineet.  

Pyörivästä lava ja kolmesta pääelementistä koostuva pelkistetty lavastus vievät tarinaa eteenpäin kohtausten vaihtuessa viuhaan tahtiin, välillä jopa niin nopeasti että katsojan on vaikea pysyä mukana. Keskiössä olevien tapahtumien lisäksi tehokkaasti käytetyllä näyttämöllä tapahtuu koko ajan näyttelijöiden, orkesterin, lavasteiden sekä mielenkiintoisen äänimaailman sulautuessa mutkattomasti yhteen. Simppelissä puvustuksessa on unohdettu rikkinäiset verkkosukkikset ja leikitellään sen sijaan sukupuolirooleilla erilaisia frakin osia ja tyllejä yhdistellen. 

Näytelmän suola on tietysti musiikkikohtaukset, joista illan vaikuttavammaksi nousee natsitervehdyksiin päättyvä kappale “Sen huominen meille tuo”.  Hilpeämpää tunnelmaa tarjoilee toisella puoliajalla säväyttävä tuolitanssi, jonka viehätys piilee näyttävän koreografian tarkassa ajoituksessa. Tanssikohtauksia olisi jaksanut katsoa vaikka enemmänkin. 

Vaikuttavia ovat myös roolisuoritukset. Siinä missä pääosan esittäjät lumoavat monipuolisuudellaan ja upeilla lauluosuuksillaan, ensemblen energisyys ja eläytyminen koukuttavat katsojan haluamaan lisää. Ryhmä loistaa sekä yhdessä että sooloina ja on selvää, että nuoresta keski-iästä riippumatta näytelmää tehdään vahvalla ammattitaidolla. 

kommenttia