Hilpeä komedia Kekkosen tyttärestä Paimion Teatterissa
Uusia kotimaisia näytelmäkäsikirjoituksia päätyy teattereiden lavoille sen verran harvoin, että sellainen on merkittävä tapaus jo sinänsä. Kun näytelmä on vielä älykäs
Uusia kotimaisia näytelmäkäsikirjoituksia päätyy teattereiden lavoille sen verran harvoin, että sellainen on merkittävä tapaus jo sinänsä. Kun näytelmä on vielä älykäs
Viisi vuotta sitten Somerolla järjestetylle vaihdevuosipäivälle on luvassa jatkoa helmikuussa Someron monitoimitalolla. Päivää on lähtenyt puuhaamaan somerolainen naiskolmikko: kuntosaliyrittäjä Tanja Niskanen,
Talven liukkaat yllättävät joka vuosi myös jalankulkijat. Moni on murtanut kätensä tai jalkansa, vielä useampi on selviytynyt mustelmilla. Joka vuosi tapahtuu
Salon Messut järjestetään tänäkin vuonna omalla paikallaan tammikuun puolivälissä Suomen parhaassa urheilupuistossa. Viime vuonna Salon Messut järjestettiin kaksipäiväisenä Salohallissa ja viereisessä