
Uusia kotimaisia näytelmäkäsikirjoituksia päätyy teattereiden lavoille sen verran harvoin, että sellainen on merkittävä tapaus jo sinänsä. Kun näytelmä on vielä älykäs komedia, jossa on klassikkoainesta, niin puhutaan todella kovasta jutusta.
Kirjailija, toimittaja Taina Latvalan käsikirjoittama Kekkosen tytär palkittiin parhaan kotimaisen näytelmän Lea-palkinnolla vuonna 2020. Suurin osa keski-ikäisistä suomalaisista muistaa, että pitkäaikaisimmalla, legendaariset mittasuhteet saavuttaneella presidentillämme oli kaksospojat vaimonsa Sylvin kanssa. Ja samat suomalaiset muistavat, että Urho Kaleva Kekkonen oli varsin suosittu herrasmies naisten keskuudessa.
Paimion Teatterin talvituotanto täyttää tämän esityksen myötä kymmenen vuotta. Nyt ohjaajaksi palannut Pauliina Salonius ohjasi myös ensimmäisen Vistan Kinossa nähdyn Pesulan likat -näytelmän. Käsiohjelman ohjaajan sanassa Salonius toivoo, että esitys piristää katsojaansa talven pimeimpinä kuukausina. Toive toteutuu täydellisesti: näytelmän teksti on nokkelaa ja oivaltavaa ja ensi-illan yleisöllä oli todella hauskaa.
Näytelmä sijoittuu alun perin kirjailijan kotiseudulle Pohjanmaalle, mutta viitekehys on onnistuneesti siirretty Paimioon. Suuri ansio paikallistamisesta ja repliikkien luontevasta Paimion murteesta lankeaa teatterin pitkäaikaiselle näyttelijälle Timo Roosille. Näin ulkopaikkakuntalaisena ei kaikkia tekstin paikallisviittauksia välttämättä edes huomannut, mutta se ei millään tavalla häirinnyt katsomisnautintoa.
Näytelmän juonesta paljastettakoon sen verran, että tapahtumat on sijoitettu vuoden 2023 loppupuolelle, ja sekä Suomelle että Paimiolle haetaan johtajaa: Suomelle presidenttiä ja Paimiolle kaupunginjohtajaa. Tapahtumapaikkana on yksi tila, Mira Latun hienosti luonnehtiman vanhaemäntä Maija Vähä-Peltolan tupa.
Lavasteet eivät vaihdu missään kohtaa, mutta tila on luotu kotoisasti ja toimivasti. Mari Mäntylän puvustuksesta voisi sanoa samaa, tosin yksi Linda Johanssonin esittämän Katariina Vähä-Peltolan asuista oli selvästi tyylikkäämpi kuin tekstissä mainitusta halpahallista ostetut. Jannu Hytösellä maskeeraajana on ollut kova työ ainakin Mira Latun vanhentamisessa kymmenillä vuosilla, mutta hyvin hän oli onnistunut.
Näytelmässä on lyhyitä musiikkipätkiä, joita kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Pasi Ketolalla on äänisuunnittelijana ollut taitava ja humoristinen ote työhönsä. Pauliina Salonius on tarkka henkilöohjaaja, ja se tuli selvästi esiin erittäin onnistuneessa näyttelijätyössä. Vaikka ensi-iltajännitys usein aiheuttaa pientä takeltelua vuorosanoissa, niin tässä esityksessä sitä ei tapahtunut. Kohtausten väleissä käytettiin mielestäni turhan paljon niin sanotusti bläkäreitä eli valojen pimennystä, mutta kohtausvaihdot suoritettiin niin reippaasti, ettei se juuri haitannut. Esitys vei mukanaan ensimmäisistä repliikeistä lähtien ja jännite säilyi loppuun asti.
Kaikki kuusi näyttelijää suoriutuivat rooleistaan hienosti. Erityisesti on mainittava Linda Johansson elämän ja miesten päähän potkimana Katariina Vähä-Peltolana. Johanssonin näyttämötyöskentely oli luonnollista ja vivahteikasta eikä ylitsevuotavaa karrikointia nähty edes krapulakohtauksessa. Marko Pekkarinen Katariinan serkkuna oli näytelmän hauskin, joskin ehkä traagisinkin hahmo. Pekkarisen komiikan taju ja ajoitus oli vahvaa.
Pidin erityisen paljon näytelmän lopusta. Kaikkea ei tarvitse selittää juurta jaksain puhki.
Elina Koskinen