28:tta Lasten Laulufestivaalia juhlittiin Salossa

 

Viime viikonloppuna Salossa järjestetyt Lasten Laulufestivaalit olivat jo 28:nnet. Etenkin ulkoilmaesitykset keräsivät runsaasti yleisöä kesäisen sään helliessä festivaaliväkeä. Perjantaina pidetty Talent – kisa toi Salon torilla yleisön eteen 15 reipasta ja lahjakasta esiintyjää, tänä vuonna ikähaarukka oli 4-12 vuotta. Osallistujat olivat kotoisin Salosta, Turusta ja kaksi heistä jopa Virosta asti. Kisan päätteeksi voittajaksi kruunattiin 12-vuotias Luca Lujasmaa Salon Kuusjoelta. Kilpailussa hän esitti saksofonillaan kaikille tutun ”Pink Panther ”-teeman.

Kulttuuritalo Kivan tiloissa pidetyssä Vuoden Uusi Lastenlaulu 2018 – sävellyskilpailun finaalikonsertissa esiraadin valitsemat 11 finalistia ottivat toisistaan mittaa. Kilpailun voittajaksi valikoitui lopulta Ville Karttunen laulullaan ”Leppäkertun sadelaulu”, jonka hän myös itse esitti. Kilpailun tuomaristo kehui kappaleen tarttuvaa melodiaa ja raikasta sanoitusta. Kaikki finaalin 11 kappaletta löytyvät myös uudelta Salossa Soi – levyltä, joka on sarjassaan jo 23. Finaalin kappaleista yleisö äänesti suosikikseen Juho Kokin kappaleen ”Metsäretkellä”, joka sijoittui kisassa kolmanneksi.

Lasten Laulukaupunki myöntää vuosittain Hyvätuuli-palkinnon ansioituneelle musiikintekijälle ja suomalaisen lastenmusiikin hyväksi merkittävällä tavalla vaikuttaneelle toimijalle. Tänä vuonna palkinto annettiin Siina Hirvoselle, joka on toiminut musiikkileikkikoulunopettajana, varhaisiän musiikinopettajana sekä aikuiskouluttajana ja musiikkikasvattajana. Hänen pitkä toimensa juontajana Pikku Kakkosessa on tehnyt hänet tutuksi lapsille ja lapsiperheille. TV-esiintymisten myötä Siinan ammattimainen musiikkikasvatus on tavoittanut paljon lapsia, jotka eivät ole musiikkiharrastuksissa muuten mukana. Kiitospuheessaan hän nosti esiin kaikki kollegansa, jotka toimivat suomalaisen lastenmusiikin parissa ja halusi jakaa Hyvätuuli-palkintonsa heidän kanssaan.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: