
Salon 4H-yhdistys tekee aktiivista työtä salolaisten nuorten parissa monin eri tavoin.
Yhdistyksen toiminnassa oli viime vuonna mukana reilusti yli 100 alakouluikäistä kerholaista ja 14 nuorta kerhonohjaajaa. 4H-yrittäjänuoria oli 86 ja ikäihmisten viriketoimintaan, hanketyöhön, 4H-kioskille, joululahjojen paketointipisteelle tai Lab-talkkariksi työllistyneitä nuoria yhteensä 16.
Salon Vuoden 4H-yrityksenä on palkittu Nella Ahdealan ja Aune Pitkäsen Nellaune, joka on itse asiassa kaksi eri yritystä yhdessä.
Halikkolainen Pitkänen (18) valmistui vastikään kokiksi Salon seudun ammattiopistosta.
-Parhaillaan teen alan hommia ja Nellaune pyörii siinä sivussa. Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Olen aina tykännyt tehdä töitä ja monenlaista on tullut lyhyen elämän aikana koettua, talojen maalaamisesta lastenhoitoon ja kaikenlaista siltä väliltä, Aune naurahtaa.
Oman 4H-yityksen perustaminen ja pyörittäminen lähti käyntiin 2021 vuoden alussa, kun Aune ja Nella miettivät tulevan kesän kesätöitä.
-Nella oli kävelemässä myöhään illalla kotiin ja soitti innoissaan, että hänellä olisi idea. Siitä se sitten lähti. Ruvettiin selvittämään, mitä kaikkea 4H-yrityksen perustamiseen tarvitaan ja aika pian meillä olikin jo yritys pystyssä ja ensimmäiset asiakkaat.
Aune kertoo olleensa mukana 4H-kerhossa ala-asteikäisenä.
-Myöhemmin toiminnasta on puhuttu koulussa ja mielestäni 4H:ta saisi mainostaa vielä enemmän nuorille. 4H-yrittäjänä toimiminen on ollut kivaa ja opettavaa. On tullut vastuuta ja saanut kehittää yritystä paremmaksi versioksi.
Aune suosittelee lämpimästi 4H-yrityksen perustamista kaikille nuorille, jos yrittäminen kiinnostaa tai vaikka ensi kesälle ei ole vielä löytynyt kesätöitä.
Nella Ahdeala (18) asuu Aunen tavoin Halikossa. Sosiaalinen ja iloinen nuori päättää tänä keväänä lukion; lukuloma on juuri alkanut.
-Opin mielelläni uutta ja haluan kehittää aiempaa osaamistani. Ystävieni mukaan olen ‘’energinen, vastuullinen ja ulospäin suuntautunut, Nella kertoo.
Vapaa-ajalla Nellaa kiinnostaa urheilu ja erityisesti kuntosali on lähes päivittäin osana arkea.
-Tykkään myös viettää aikaa kaverieni kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin. 4H-yrityksen lisäksi olen toiminut reilut kolme vuotta telinevoimisteluvalmentajana.
Nellalla ei ollut aiempaa kokemusta 4H-toiminnasta.
-Muutamalla tutulla ja kaverilla oli myös omat 4H-yritykset, joka antoi idean. Perustimme Nellaunen 2021 alussa yhteisten kiinnostuksen kohteiden, siivouksen sekä lemmikkien ja lastenhoidon ympärille.
Salon 4H-yhdistys perustelee Aunen ja Nellan huomioimista heidän tavoitteellisella panostuksellaan yrittäjyyden eri vaiheisiin perustamistoimista markkinointiin ja työkeikkojen tekemiseen. He ovat toteuttaneet ja kehittäneet toimintaansa asiakaslähtöisesti ja tehneet hyvin myyntiä.
Oma yritys palveli myös kesätyöpaikkana.
-Olen tavannut vuoden aikana ihania asiakkaita, joilta olemme saaneet erittäin hyvää palautetta. Tyytyväiset asiakkaat ovat tuoneet lisäpuhtia jaksamiseen, jonka avulla olen aina mennyt töihin hyvällä mielellä. Oman arvioni mukaan olemme onnistuneet yrityksemme pyörittämisessä erittäin hyvin, erityisesti näin vaikeina aikoina.
-Odotan innolla vuotta 2022, sillä olemme onnistuneet rakentamaan yrityksellemme hyvän pohjan sekä asiakaskunnan, jonka avulla pystymme nostamaan toimintaamme uudelle tasolle, Nella kertoo.
Salonjokilaakso