
Uimahalli ny täyttä 50 vuot
ei salolaissii varmanka passattu suot?
Aamul ku aikasi avata
enne yöt kerkki väkke pal ravata
Näin alkaa Salon uimahallin asiakaspalvelussa kymmenisen vuotta työskennelleen Pirjo Kiviojan runo. Kyse onkin varsinaisesta monitaiturista, joka näyttää tuntevan lähes jokaisen kävijän, niin nuoret kuin aikuisetkin. Hallin virallisena syntymäpäivänä 27. lokakuuta kävijöitä riitti.
-Nyt illalla on hallissa noin 180 henkeä. Tänään on paljon ohjelmaa ja se on tuonut uusiakin asiakkaita. On ollut mukavaa huomata, että koronan vuoksi pois jääneet alkavat pikkuhiljaa palata. Ihan sydämestä otti kun jouduttiin olemaan puoli vuotta kiinni pandemian aikana, sillä esimerkiksi nivelrikkoisille vesiliikunta on ainoa mahdollinen tapa liikkua.
Haastattelutuokio keskeytyy aina välillä kun Pirjo käy palvelemassa asiakkaita. Nuoria miehen alkuja on menossa uimahyppytreeneihin ja yksi naisasiakas ilmoittaa tähtäävänsä 80-lukuun.
-Saas nähdä miten bilemeininki ja uimahyppääjien harjoitukset käy yksiin. Voi olla, että pomppulauta vähän keinahtelee, tuumii Pirjo joka on panostanut myös retrohenkiseen pukeutumiseen.
-Tämä on kylläkin ihan aitoa retroa, edesmenneen äitini mekko ja jopa sukkahousut!
Hallissa on sen päiväinen meno päällä, sillä vesijumppaa on tuotu piristämään tanssibändi Lauri ja Pehmeät Vävyt. Ohjelmassa on jumpat niin 70-, 80- kuin 90-luvun musiikkiin. Bändin pojat innostavat altaan reunalle tanssimaan niin Pirjon kuin uimavalvojat Meri Pohjolan ja Alina Lahden. Tytöt ovat iloisia tapahtuman tuomasta vaihtelusta ja varta vasten painatetuista paidoista ja hikinauhasta jossa lukee ”Uippis 50 v.”
-Piristystä päivään kun on vähän erilaista.
Vakavia vaaratilanteita ei Merin ja Alinan työuralle ole osunut.
-Laastaria kylläkin kuluu jos on paljon porukkaa. Lapsilta jos saisi vähän vauhtia pois niin säästyisi monelta kaatumiselta.
Uimahalli on aktiivisessa käytössä ihan tavallisena arkenakin. Siellä harjoittelevat uimaseurat, sukellusseura Simppu, uimahyppääjät, melojat ja vesipalloilijat. Kaikelle kansalle on vesijumppaa ja uimakouluja. Erilaisia tapahtumia järjestetään, kuten kuutamouinti ja tauon jälkeen myös erittäin suosittu joulusauna.
Mone vaiva on hallis poistettu
ku yhres löyly lyötty, vet
roiskittu
Lautteil ne tarina vaihtuva
monest vieraast tullukki tuttava
Päivi Lintuvuori on lastentarhanopettaja, joka eläkkeelle jäätyään alkoi käydä uimahallissa.
-Olen nyt käynyt vuoden verran aktiivisesti. Minun juttuni on tv-vesijumppa, jota voi harrastaa koska tahansa ilman että on riippuvainen aikatauluista.

Hallin vanhimman altaan matalassa päässä on nyt parin vuoden ajan ollut televisio, josta tulee erilaista jumppaohjelmaa.
-Täällä on tutustunut myös uusiin ihmisiin ja henkilökunta on niin ystävällistä ja ihanaa!
Henkilökuntaa, niin entistä kuin nykyistäkin, kehuvat myös Marja ja Matti Lassila. Pariskunnalla onkin melkoinen ajallinen ulottuvuus uimaharrastukseensa.
-Aloitimme vuonna 1973 syksyllä, ja siitä lähtien on käyty kaksi kertaa viikossa kello kuusi aamu-uinneilla. Silloin kun oltiin vielä työelämässä, niin oli pakkokin käydä aikaisin aamulla jotta kerkesi vielä töihinkin, etenkin kun naisihmisen pitää tukkakin laittaa. Nykyään käydään varhain jotta ehditään koululaisten alta pois, metelistä taisi tulla aikoinaan kiintiö täyteen, nauraa Marja joka toimi Moision koulussa kotitalousopettajana. Matti puolestaan työskenteli Halikon lukion rehtorina.
Aamuisin hallissa käy pitkälti vakioporukkaa.
-Nimiä ei tiedetä, mutta jos joku on poissa pitempään, niin aina kysellään missä on ollut. Silloin kun uimahalli oli suljettuna kävimme Paimiossa, tosin vain kerran viikossa.
Marja oli myös aikaansa edellä odottaessaan nuorinta lastaan.
-Siihen aikaan ei totisesti esiinnytty raskausvatsan kanssa ainakaan uima-asussa. Taisin olla sopivasti niin tasapaksua mallia, ettei kukaan tullut ainakaan ääneen paheksumaan. Muistan hyvin mustan uimapukunikin, siinä oli pieniä ruusukuvioita. Helmikuun lopussa vielä kävin uimassa kun poika syntyi huhtikuussa.
Mut ollaan kiitollisi yhteisist hetkist
liikunnan ilol täyttävist retkist
Ny juhlita ja kaffet nautita
Onnee Salo uimahallil toivotetta!
Elina Koskinen