
Salossa pääsee kesällä istuskelemaan ja syömään useammalle terassille, jos vain tarkenee.
Suurin osa salolaisravintoloista avaa kesäkuukausiksi sisätilojensa oheen terassin, mutta varsinkin torin kupeessa jokivarressa sijaitsevien terassiravintoloiden kesän onnistuminen on pitkälti kiinni säätiloista. Sisätiloja kun ei asiakkaille ole tarjota.
Kesäravintoloitsijat ja asiakkaat tietävät saman asian: sateinen ja tuulinen sää ei innosta ruokailemaan terassilla, tyyni ilma ja auringonpaiste sen sijaan saavat ihmiset lähtemään liikkeelle.
Salonjoen rannassa sijaitsevassa Rikalanmäen jokiravintolassa ja vastikään avatussa Sandra’s cafessa pääsee nauttimaan kesäisestä tunnelmasta ja muun muassa pizzasta ja pastasta; Salon Jokipaattiin voi tilata ravintola Hookin siipiä ja burgereita.
Sandra Gomes toivoo muiden kesäterassien yrittäjien tavoin kesän saapuvan vihdoin ja vaikka pidemmäksi aikaa.
– Meiltä saa pastaa, kakkuja ja erikoiskahveja. Samalla tavalla kuin Italiassa.
Lähtökohtaisesti Sandra on valmis pitämään kahvilaa auki joka päivä iltaan asti, mutta säätila ratkaisee. Aiemmin muun muassa ravintola Musinessa ja Istanbulissa työskennelleellä kahvilan pitäjällä on kokemusta myös siivousalan yrittämisestä.
– Pisimpään työskentelin Turussa italialaisessa Trattoria Romanossa. Nyt haluan katsoa, miten uudenlainen kesäkahvila otetaan Salossa vastaan. Minulla on myös tulevaisuudensuunnitelmia alalle.
Pekka Mäenpää







