Jennica Kainulainen on toiminut perhehoitajana eli puhekielellä sijaisvanhempana 23 vuotta. Sinä aikana hän on tarjonnut kodin seitsemälle sijoituslapselle, joista kaksi kasvoi hänen kotonaan pienestä lapsesta täysi-ikäisyyteen.
Tällä hetkellä hän toimii sijaisvanhempana yhdessä kumppaninsa kanssa kahdelle pienelle lapselle ja yhdelle nuorelle, joka on jälkihuollossa.
–Sitä tuli aikanaan lähdettyä soitellen sotaan, kun ei ollut mitään valmennusta tähän tehtävään. Kaksi biologista lastani toivoivat itselleen sisarusta ja leikkikaveria, Kainulainen kertoo.
Hän on toiminut sijaisvanhempana sekä yksinhuoltajana että nyt parisuhteessa. Sijoitetun lapsen elämään kuuluvat myös tämän biologiset vanhemmat ja muut sukulaiset, joten perheen elämänpiiri on suuri.
–Esimerkiksi syntymäpäivillä riittää porukkaa, kun mukana ovat minun sukulaiseni, mieheni sukulaiset, lasten ystävät ja lapsen biologiset sukulaiset. On tärkeää, että sijaisperheellä on lapseen vahva kiintymys- ja luottamussuhde, mutta yhtä tärkeää on, että lapsen yhteys myös biologisiin sukulaisiin säilyy, Kainulainen tietää.
Työkseen Kainulainen on Perhekuntoutuskeskus Lausteen perhehoidon ohjaaja, eli hän toimii tukena perhehoitajina toimiville. Hän korostaa, että sijaisperheenä toimiminen on koko perheen prosessi.
–Joissain tapauksissa perheen tukena olo voi tarkoittaa sitä, että huomioin perheen biologisen lapsen. Vaikka ensisijainen tehtäväni on tukea sijoitettua lasta ja varmistaa hänelle hyvä ja turvallinen elinympäristö, joskus se voi tarkoittaa huomion kiinnittämistä muualle.
Valmennus perhehoitajaksi
Perhehoitajana voi toimia kuka tahansa aikuinen, jolla on vakaa elämäntilanne.
–Perhemuodolla ei ole väliä, kertoo Lausteen perhehoidon palveluvastaavana toimiva salolaislähtöinen Sonja Vanhanen.
Perhekuntoutuskeskus Lauste järjestää perhehoitajiksi haluaville kursseja, jotka vaaditaan toimimiseksi sijaisperheenä. Seuraava kurssi järjestetään Somerolla 20. maaliskuuta. Kurssi on maksuton ja sisältää yhdeksän kolmen tunnin ryhmätapaamista.
–Kurssikerroilla kuullaan sijoitettuna olleen lapsen kokemus, perhehoitajana toimineen kokemus ja sijoitetun lapsen vanhemman kokemus, jotta kaikki näkökulmat tulevat esiin. Kurssille osallistuvat myös mahdolliset sijaisperheen lapset, sillä he ovat yhtä lailla osa prosessia, Vanhanen sanoo.
–Jos lapset eivät ole mukana, se on vähän kuin laittaisi vain puoleen pullataikinasta kardemummaa – ei se silloin maistu pullalta, Kainulainen täydentää.
Koulutus käydään suomeksi, mutta perhehoitajiksi sopivat monien kulttuurien edustajat, ja se on myös toivottavaa.
–Meillä on sijoitettavina myös maahanmuuttajaperheiden lapsia. Silloin olisi toivottavaa, että sijaisperhe olisi samasta kulttuurista tai mahdollisimman läheltä, jotta lapsen kosketus omaan kulttuuriin ja kieleen säilyy, Vanhanen kuvaa.
Sijaislapselle täytyy taata mahdollisuus pitää yhteyttä biologisiin vanhempiin ja sukulaisiin, eikä häntä voida sijoittaa maantieteellisesti liian kauas. Ensisijaisesti lapselle pyritään etsimään sijoituskohde lähipiiristä, ja tarvittaessa perhehoitajan koulutusta voidaan räätälöidä sijoituksen mahdollistamiseksi.
Perhehoidon ohjaajana Kainulainen on perheiden tukena koko sijaisperheenä toimimisen ajan.
–Monessa kodissa minulle on jo villasukat odottamassa saapumista, niin tiiviiksi suhde syntyy, hän kertoo.
Suurimmaksi kriisiksi hän kuvaa “kuherruskuukauden” loppumisen, jolloin lapsi on asunut sijaiskodissa jonkin aikaa. Hän tietää, että sijaisperheissä vanhemmat voivat olla kriittisiä itseään kohtaan.
–On ihan eri asia, jos oma biologinen lapsi uhkaa lähteä mummolaan karkuun, kuin jos sen tekee sijoitettu lapsi. Siinä on mukana oikea pelko menettämisestä. Kaikki tunteet ja riidat kuuluvat kuitenkin prosessiin, niin kuin missä tahansa muussakin perhemuodossa.
Sijaisperheen elämä vaatii erilaisia järjestelyjä ja logistisia ratkaisuja, joihin perhe saa tukea. Perhehoitaja ei ole lapsesta elatusvelvollinen, vaan saa tehtäväänsä tukea.
–Tätä voi käytännössä tehdä ammatiksi kokoaikaisesti, mutta helpompiakin töitä on, eikä tällä pääse rikastumaan. Sijaisperheen elämä on aina tietyllä tapaa epävarmaa, kun lapset ovat perheissä eri pituisia aikoja, Kainulainen sanoo.
Hän myös tietää, että perhehoitajilla on usein mielikuva siitä, että tarvitsisi olla yli-ihminen. Hän vakuuttaa, että näin ei ole.
Nelli Spännäri
