Turun tuomiokapituli juhlii tänä vuonna 750-vuotista taivaltaan. Kilometrejä on siis kertynyt niin organisaatiolle kuin sen tärkeimmälle rakennuksellekin, Turun tuomiokirkolle, joka suljettiin juuri juhlavuoden ajaksi remonttiin.
Vuotta 1276 pidetään Turun hiippakunnan tuomiokapitulin perustamisvuotena. Säilyneistä harvoista asiakirjoista ei käy aivan selvästi ilmi, perustettiinko se vasta silloin vai vahvistettiinko vain vanhempi järjestys. Turun tuomiokirkko ja Kuusiston piispanlinna arkistoineen paloivat kesäkuussa 1318, ja lähes kaikki silloin niiden arkistoissa olleet asiakirjat tuhoutuivat. Joka tapauksessa vuonna 1276 tuolloin piispana olleen Catilluksen alaisuuteen valittiin neljä uutta kaniikkia eli tuomiokirkossa toimivaa pappia.
Katolisessa kirkossa noita tuomiokirkon resitoivia pappeja on kutsuttu niin kaniikeiksi, kanungeiksi, kuoriherroiksi kuin tuomioherroiksikin. Useimmiten he olivat jonkin lähiseurakunnan kirkkoherroja, joilla oli velvollisuus osallistua tuomiokirkon jumalanpalvelusten ja muiden tilaisuuksien järjestämiseen. Nimitys kaniikki tulee kreikan kielen sanasta κανωνικος, kaanonin eli kirkon säännösten alainen.
Kanonikaatin perustamiseen liittyy myös palkkatilojen hankinta. Keskiajalla papit ja piispat saivat palkkansa maataloustuotteina, kuten viljana, voina ja karjanheinänä. Koko piispan alaisen henkilökunnan palkkajärjestelmää kutsuttiin piispanpöydäksi, ja suurin osa sen palkkatiloista oli Turun seudulla ja lähiympäristössä.
Nykyisen Salon alueelta tunnetaan hyvin muun muassa alkuperäinen Kuusjoki eli nykyinen Pappilankylä, jossa ei koskaan ole asunut pappia: se on ollut Pyhän Henrikin prebendan eli Turun tuomiokirkon rakennusrahaston palkkatila vielä vuonna 1541, jolloin silloinen piispa Mikael Agricola mainitsi sen kirkon omaisuusluettelossa. Pappilankylän keskeisin peltoalue ja entinen luonnonniitty on nimeltään Katteluksenlakia. Sekä rakennusrahastolle kuulumisen että niitynnimen perusteella Pappilankylän palkkatila on tarkasti ajoitettavissa 1200-luvun lopulle Catilluksen eli Katteluksen aikaan vuosiin 1266–1286. Asutusta siellä on ollut varmasti jo sitä ennen, sillä piispa ei muuallakaan ole tullut tyhjään paikkaan palkkojaan perimään. Kylän saamelaisperäinen paikannimistö kertoo jopa rautakautisesta asutusjatkumosta.
Kuusjoen Pappilankylän lähellä on myös Kanunki, jossa kylännimi viittaa suoraan kaniikkeihin. Canungila, Kanungilais, Stor Kusionpere eller Kanungi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1540, jolloin kylässä oli jo kolme taloa: Sälli, Siukka ja Vesä. Kylän oletetaan syntyneen 1300-luvulla, mutta Kuusjoen liepeillä se voi olla jo Catilluksen ajoilta.
Toinen salolainen, selkeästi kaniikkeihin viittaava kylännimi, on Halikon Kaninkola, joka luetaan ns. suomalaisen oikeuden kyliin eli rautakauden lopulla tai viimeistään 1200-luvun alussa syntyneisiin kyliin. Sen asutus on siis syntynyt jo ennen Turun kanonikaatin perustamista. Kaninkolan Hiisimäellä on rautakautinen, merovingiajalle eli 600–800-luvuille ajoittuva kalmistoalue. Rautakautisuuteen viittaa myös nimi Hiisimäki, joka viittaisi esikristilliseen eli ns. pakanuudenaikaiseen kulttipaikkaan, joka olisi otettu kirkon haltuun jo varhaiskeskiajalla. Rautakautinen kylä on saanut uuden nimensä haltuunoton jälkeen.
Vasta vuodelta 1352 on säilynyt asiakirja, jonka mukaan kirkolla on Kenekalumissa eli Kaenikylaessä omistuksia. Tuolloin Turun piispa Hemming luovutti Halikon kirkon papinpyölille Papinsalmen niityn eli Kaninkolanniityn Kaninkolasta. Asiakirjan vahvistajien joukossa on myös Paulus de Kenekalum. Vastalahjoituksena Paulus sai Prästön saaren eli Papinsaaren tai vaihtoehtoisesti Vartsalan saaren, jossa on myöhemmin ollut piispanpöytään eli piispan palkkatiloihin kuuluva kartano. Kaninkolan lähistön tiloista myös Halikon Suppala ja yksi Angelniemen Pöylän kylän tiloista ovat kuuluneet piispalle. Vartsalan kylän alueelta tunnetaan Herranniittu, Viikerlän ja Ketolan rajalta Pispanniittu. Piispanniitty on ollut 1920-luvulla myös Ali-Mäikän talon mailla. Halikon pappilan hallussa 1600-luvulla ollut Kaninkolanniitty on tunnettu myös nimellä Papinsalmi.
Halikon Kaninkola on ollut myös oman verokuntansa pääkylä jo vanhimmassa Varsinais-Suomea koskevassa maakirjassa vuonna 1540. Tuolloin siihen kuuluivat mm. Meysala, Kynnyblax, Angkela, Perksalo ja Patzalma eli Meisala, Kynneppälahti, Angela, Peksala ja Paatelmaa.
Halikon Kaninkolan verokunnan lisäksi nykyisen Salon alueella on ollut toinen Kaninkolan verokunta. Se kuului yhtenä osana noin vuonna 1405 perustettuun Muurlan lääniin, ja siihen kuuluivat silloisen Uskelan kylistä kaikki Kiikalaan kuuluneet kylät, nykyisin Lohjaan kuuluva Nummen Leppäkorpi sekä aiemmin Pohjaan kuuluneet Suomusjärven kylät ja Kiskon kylistä Liuhtola ja Viiari. Koko itäinen Kaninkola kuului 1500-luvun loppupuoliskolla Henrik Klausson Hornin läänityksiin.
Muistona tuosta verokunnasta Kiikalan kirkonkylän ja Vanhakylän välillä olleen Kirkkojärven eli Kurajärven vanhoista nimistä yksi on ollut Kaninkolanjärvi. Järvi on laskettu 1900-luvun alussa ja kuivatettu pelloiksi. Järven nimen perusteella Kiikalan Kaninkolan on arveltu liittyneen jotenkin Halikon Kaninkolaan, mutta siellä riittää aihetta ihan omaperäiseenkin nimeen. Entisen järven ympärillä on nimistön perusteella selkeä rautakautinen asutus hiisineen. Järven entisellä länsirannalla on Hitolankylä, ja Hitolanjoki laskee edelleen Uskelanjokeen. Itärannalla on Kiikalan Pappila, Saaren Kappelinkulma ja Tirpannokka, jossa on perimätiedon mukaan sijainnut Kiikalan ensimmäinen kappeli.
Kiskon Kurkelassa on Kannikka-niminen järvi, jonka rannalla ovat Kannikanmäki ja Kannikankirkko. Varsinkin tuo jyrkkärinteinen Kannikankirkko laittaa nimistöntutkijan miettimään, voisiko sekin viitata leivänkannikoiden tai muiden kannikoiden sijaan kaninkoihin.
Salon lähiseuduilla on myös Jokioisten Jänhijoen Kankon kantatalo, jonka nimi on lyhentynyt sanasta kaninko. Kanunki-niminen talo on myös Hattulan Nummen kylässä, jossa on myös osoitenimet Kanungintie ja Kanunginkuja. Se on nimetty todennäköisesti 1400-luvulla Turun tuomiokirkon kaniikkina 1440-luvulla toimineen Johannis Holmviduksen tai hieman myöhemmin kaniikkina ja sitten Hattulan kirkkoherrana toimineen Laurens Skytten mukaan.
Eurassa on Kanunginahde, Liedon Tarvasjoella Kanunki-niminen pelto Munkkienpellon ja munkkien pitämän kiltakievarin vieressä, Ruskon kirkonkylässä Kaninkonmäki. Keiteleen Äyröpäässä on Kanungin talo ja Kanunginselkämä, Vesannon Horontaipaleella Kanunginlahti ja Kanunginniemi, ja jopa Pohjois-Pohjanmaalla Reisjärven Kalajalla on Kanungin talo, Kanunginsaaret ja Kanungintie.
Ihmemaan Liisa pääsi kaninkolon kautta satumaailmaan. Kaninkolan kautta me pääsimme keskiaikaisiin valtarakenteisiin.
Johanna Halonen
Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja asutushistoriallisen kielitieteen tutkija
salostanimittain@gmail.com
