Saunailtoja eri puolilla seurakuntaa

Kiikalan Kelopartion Kirsi Saario, sekä partiolaiset Lauri ja Anna lämmittivät saunan ja hoitivat kahviota Lammenjärven ensimmäisessä saunaillassa.

Salon seurakunnan kesäiset saunaillat ovat alkaneet.
Kaikille avoimia ja maksuttomia saunailtoja järjestetään leirikeskuksissa eri puolilla seurakuntaa.
Viime viikolla saunottiin ja uitiin jo Halikon Kesä-Angelassa ja Kiikalan Lammenjärvellä.
Kiikalassa saunanlämmittäjinä toimivat perinteisesti seurakunnan vapaaehtoiset.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vuorossa oli Kiikalan Kelopartio, joka järjesti saunojille myös kahvittelumahdollisuuden pientä korvausta vastaan.
Vuodesta 1983 partiotoiminnassa mukana ollut Kirsi Saario hoiti kahvitusta kahden tarpojaikäisen partiolaisen kanssa.

– Keräämme tällä tavalla varoja ulkomaan matkaa varten. Ensi vuonna olemme lähdössä Ruotsin Visbyhyn.
Lammenjärvellä sauna lämpiää paria poikkeusta lukuun ottamatta tiistaisin koko kesän aina elokuun puoliväliin saakka. Vapaehtoiset huolehtivat myös kahvinkeitosta.

– Kelopartion leipomuksista pääsee nauttimaan vielä kesäkuun viimeisenä tiistaina, Saario kertoo.
Kesä-Angelassa saunaillat ovat aika keskiviikkoisin syyskuulle saakka juhannusviikkoa lukuun ottamatta. Omia grillattavia voi ottaa mukaan; myynnissä on kahvia, mehua ja pullaa.
Perttelin Juvankoskella saunaillat alkavat heinäkuun ensimmäisenä perjantaina ja jatkuvat syyskuun toiselle viikolle saakka. Kahvimaksu mene Naisten Pankin hyväksi.
Perniön Leirikeskus Reilassa pääsee mereen ja puulämmitteiseen saunaan elokuussa keskiviikkoisin.
Naarilassa tiivis rippileirikesä mahdollistaa avoimet saunaillat tänä kesänä viitenä päivänä, ensimmäisen kerran heinäkuun ensimmäisenä torstaina.

Seurakunnan ruokapalvelu- ja siivousesihenkilö Jaana Koli kertoo, että seurakunnan leirikeskuksia ja saunoja saa myös varata omaan käyttöön esimerkiksi perhejuhlia varten. Seurakunnan omat leirit ja tapahtumat ovat toki etusijalla

Tämän kesän varausvuorot alkavat olla aika vähissä; elokuussa on muutamia vapaita iltoja ja myöhemmin syksyllä enemmän.
Saunailtojen, tiekirkkojen ja esimerkiksi kesäkahviloiden aukioloajat löytyvät seurakunnan verkkosivuilta. Seurakunnan kesätapahtumista on tehty myös esite, jota on jaossa eri toimipisteissä.

Salonjokilaakso

Perttelin Juvankosken seurakuntakodin sauna on remontoitu täksi kesäksi.
Kesä-Angelassa uidaan merivedessä.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: