Pekka Mäenpää
Ahvenanmaan saaristo on kauneimmillaan kesällä. Matkustusrajoitusten poistuttua myös laivayhtiöt satsaavat Ahvenanmaan matkailuun – muun muassa saaristolautat ovat alentaneet hintojaan turistien houkuttelemiseksi.
Erityisesti ahvenanmaalaiset matkailuyrittäjät toivottavat tervetulleiksi varsinaissuomalaiset vieraat. Turusta pääsee Maarianhaminaan useamman kerran päivässä; ruotsalaisia turisteja ei juuri nyt saarelle odoteta.
Salonjokilaakso tapasi Maarianhaminassa Ahvenanmaan yrittäjien puheenjohtajan Mats Adamczakin, joka kertoo saarelaisten toivovan kalastajien ja golfinpelaajien lisäksi erityisesti perhelomailijoita kylään. Adamczak kertoo hulppeasta ideastaan rakentaa frisbeegolfrata jokaiseen Ahvenanmaan 16 kuntaan.
Muutama kuukausi idean syntymisen jälkeen ratoja on syntynyt jo useita.
-Kun saamme projektin valmiiksi, meillä on Ahvenanmaalla 16 radan kokonaisuus. Välimatkat ovat lyhyitä ja liikkumaan pääsee niin autolla kuin veneellä, Adamczak kertoo.
Hänen mukaansa matkailun kehittämiseksi tarvitaan hyviä ideoita ja tarinoita. Ajatus 16 kentän pelaamisesta vuorokauden aikana on sekin mahdollista – vaikka sitten helikopteria avuksi käyttäen.
-Näen frisbeegolfin mahdollisuudet saada uusia matkailuryhmiä Ahvenanmaalle. Myös kilpaileminen ja kilpailuiden järjestäminen on osa kokonaisuutta. Olemme kehittäneet myös applikaatiota, jolla voi varata vuoron ja laskea tuloksia.
Adamczakin mukaan osa rakennettavista kentistä on 18-väyläisiä, jotkut 9-väylän pituisia.
-Rauhalliseen tahtiin kentät voi pelata muutamassa päivässä ja samalla nauttia Ahvenanmaan muista palveluista.
Adamczakin mukaan rohkean projektin aloittaminen ja läpivieminen on mahdollista, koska Ahvenanmaalla kaikki tuntevat toisensa ja yrittäjyys on arkipäivää monelle palkkatyössäkin olevalle.
-Kokonaisuuden rakentajaksi valittiin suomalainen DiscGolfPark, joka tarttui työhön vauhdikkaasti. Heidän avullaan tarkoituksemme on saada myös isoja kilpailuja kentillemme.
Adamczak vei Salonjokilaakson tutustumaan Maarianhaminan keskustassa sijaitsevaan kenttään, josta aukesivat mahtavat näköalat merelle. Reitillä näkyi useita peliporukoita jotka nauttivat kesästä ja pelaamisesta rennolla otteella.
-Tänä kesänä meiltä peruuntui niin rockfestivaali kuin jalkapalloturnaus. Uutta piti keksiä ja tämä frisbeegolf tuli vähän niin kuin boksin ulkopuolelta. Maailmassa on
7 000 frisbeekenttää, joista Suomessa noin 700. Pian meillä on Ahvenanmaalla jotain ainutkertaista.
Adamczak kumppaneineen kertoo kansainvälisen frisbeegolfyhteisön olleen todella kiinnostunut Ahvenanmaan uutuudesta. Samalla kun kenttäprojektit etenevät, suunnitellaan jo isoja turnauksia ensi vuodeksi. Toisaalta golfradat työllistävät paikkakunnan nuoria, joten projektilla on paljon plussia.
-Monella paikkakunnalla frisbeegolfradat ovat kaukana kaikesta. Meillä ne rakennetaan upeisiin ympäristöihin. Tervetuloa tutustumaan ja pelaamaan, Adamczak toivottaa.
Ahvenanmaa entistä mielenkiintoisempi golfkohde
Suomalaisille golfin harrastajille on valmistunut jälleen yksi uusi bongauskohde, kun Ahvenanmaan kaunein kenttä Slottsbanan on avattu suurremontin jälkeen pelaajien käyttöön.
Salonjokilaakso pääsi tutustumaan viikonloppuna avatun Slottsbananin (Linnakentän) arkkitehtuuriin ja griinien muotoihin toimitusjohtaja Åsa Nordströmin opastukselle viime viikolla kesken kentän viimeistelytöiden.
Nordström kertoo, että muutama vuosi osakkaiden piti pohtia tosissaan, kuinka kentän kanssa edetään; jatkaako yhden kentän eli Kungsbananin voimin vai tehdä Slottsbananin perusteellinen remontti.
-Nyt olemme tässä tilanteessa ja erittäin onnellisia päätöksestämme. Koko urakka maksoi lähes 2,5 miljoonaa euroa, mutta nyt meillä on upea kenttä, jota kelpaa estellä vieraspelaajille, Nordström sanoo-
Slottsbanan kenttä kulkee Slottssundetin lahden reunaa ja salmen toisella rannalla kohoaa Kastelholman keskiaikainen linna. Slottsbananin puistomainen avoin ja pelaajaystävällinen kenttä on ollut jo aiemmin monen golfaajan ehdoton ykkössuosikki.
-Saimme kentän valmiiksi kevään erityisolosuhteista huolimatta. Remontista vastannut yritys ei päässyt keväällä tekemään viimeistelyjä, joten teimme ne omin voimin.
Monet ”Linnakentän” pelaajat tulevat huomaamaan paljon tuttua, mutta myös uutta ja lainattua.
Väylät 9 ja 10 sekä 16 ja 17 ovat uusia, moni muu pelataan ehkä eri suuntaan kuin aiemmin.
-Aina uudistustöitä tehdessä pitää miettiä myös kustannuksia. Onnistuimme pysymään budjetissa, Nordström kertoo aloittaessaan palaveria klubiravintolan yrittäjän Michael Björklundin kanssa.
Vastikään Ruotsin Selviytyjät-kilpailun voittanut Björklund on Ahvenanmaan tunnetuin kokki ja hänet tunnetaan muun muassa suomenruotsalaisesta televisio-ohjelmasta Strömsö.
Sopivasti myöhässä pihalle autollaan kiirehtinyt Björklund pitää tunnettua Smakbyn-ravintolaa aivan kentän ja erityisesti Kastelholman linnan lähellä.
Ennen Björklundin tapaamista Nordström vie vieraansa golfautolla ihastelemaan rantaviivaa, joka määrittelee vahvasti kentän väylien paikkaa ja suuntia. Eri väylillä käytetään tarkoituksella mahdollisuutta ihastella merimaisemaa.
Työn jälki on vakuuttavaa ja esimerkiksi griinien ympäristö vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Nordström sanoo, että vesi on mukana monilla väylillä, mutta pelaaja voi osin itse päättää, kuinka paljon.
-Vaikka osa väylistä kulkee aivan rannassa, pelaaja voi reitittää tiensä kohti griiniä väylän toista reunaa. Viheriöt on tehty suuriksi, mikä tarkoittaa monipuolisia lipunpaikkoja ja haastavia kallistuksia.
Ahvenanmaan saaristo on tänä kesänä saavutettavissa erityisen helposti. Ålands Golfklubbenin kahden kentän lisäksi pelaamaan pääsee myös Eckerö golfin 18-reikäisellä kentällä.
Ja on Ahvenanmaa paljon muutakin kuin golfia. Upea saaristo avautuu matkalla saarelle ja monet pienet saaret ovat tutustumisen arvoisia kohteita.
Viking Line ja TallinkSilja kuljettavat matkailijoita niin Turusta kuin Helsingistä – myös päiväristeilyt ovat mahdollisia.
Niko Micklin Visit Ålandista kannustaa matkustamaan Ahvenanmaalle myös pidemmäksi aikaa pyörällä tai omalla autolla esimerkiksi Ålandstrafikenin saaristolautoilla vaikkapa Kustavista. Matkustaminen saaristolautoilla on syyskuun loppuun asti erityisen edullista, sillä Ahvenanmaan maakuntahallitus on alentanut tietyillä lähdöillä henkilöautojen, asuntoautojen ja asuntovaunujen lipun hintoja jopa 80 prosentilla normaalista. Ålandstrafikenin sivuilla kyseiset lähdöt on merkitty vihreällä.
–Saariston merireitti on erittäin kaunis, ja lauttojen avulla pääsee helposti pienemmillekin saarille, kuten Brändölle ja Kumlingeen, Micklin vinkkaa.
Micklin kannustaa tutustumaan erityisesti Ahvenanmaan rengastiehen, jonka voi ottaa haltuun joko pyöräillen tai henkilöautolla.
–Harva tietää, että Suomen saaristoreitin varrella on moninkertaisesti enemmän saaria kuin paljon puhutussa Kreikan saaristossa, Micklin kertoo.