Alhaisiin ikääntyneiden hoivakoti

Alhaisissa sijaitsevalle tyhjälle tontille suunnitellaan ikäihmisten hoivakotia. Kuvan taustalla näkyy sairaala ja Uskelan kirkko.

Pekka Mäenpää

Salon keskustan tuntumaan Alhaisiin rakennetaan ikäihmisten hoivakoti.

Turkulainen Huhtihovi Oy on tehnyt Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa esisopimuksen Kärkänkadun päässä sijaitsevan tontin ostamisesta. Kaupan tekee osaltaan mahdolliseksi Salon kaupungin ja sairaanhoitopiirin alueella toukokuussa tekemä maanvaihtokauppa.

Huhtihovi Oy:n toimitusjohtaja Sari Huhtinen kertoo, että yrityksellä on entuudestaan yksi viime syksynä perustettu hoivakoti Turussa.
-Olemme yrityskumppaneitteni kanssa pohtineet toiminnan laajentamista. Salossa väestörakenne on sellainen, että tämänkaltaisille palveluille on kysyntää, Huhtinen sanoo.

Hänen mukaansa Huhtihovi haluaa tarjota asukkaille yksilöllistä ja ihmisläheistä hoivaa.
-Olemme kotimainen ja yksityisomisteinen palveluntarjoaja, jonka haluaa tarjota huolenpitoa rauhallisessa, viihtyisässä ja kodikkaassa ympäristössä.

Sari Huhtinen vastaa yrityksen päivittäisestä johtamisesta ja hoivasta, yrityksen muuta omistajat ovat Juho Heinonen ja Tomas Grönroos.
-Tarkoituksena on rakentaa noin 30-asuntoinen hoivakoti. Kokonaisuuteen tulee asuinhuoneiden ohella asukkaiden yhteistiloja, kuten oleskelu-, ruokailu- ja saunatilat sekä tukipalvelutiloja kuten keittiö ja henkilökunnan sosiaalitilat, Heinonen kertoo.

Yrittäjät näkevät Salossa pitkäaikaista tarvetta uusille hoivakotipaikoille.
-Lisäksi uskomme, että erityisesti yrityksemme kaltaiselle pienemmälle kotimaiselle hoivayritykselle löytyy kysyntää.  Turun Kärsämäessä syyskuussa avatun hoivakotimme Huhtihovin asukaspaikat täyttyivät nopeasti, Heinonen kertoo.

Uuden hoivakodin rakentaminen alkaa tämän vuoden aikana ja valmista on tarkoitus olla loppukesällä 2021.

Yritys tekee parhaillaan Kirjolansillan vieressä sijaitsevalla tontilla pohjatutkimuksia. Niin sanotun Y-tontin pinta-ala on 5237 neliömetriä ja siihen saa rakentaa 1571 kerrosneliömetrin kokoisen hoivakodin. Vuonna 2002 tehdyssä kaavassa tontille kulku tapahtuu Kärkänkadun linjaan tehtävän Papinkujan kautta.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: