Ammattikuskit haluaisivat kattavamman sähköautojen latausverkoston Saloon

Juha-Pekka Honkanen kertoo, että pisin työmatka-ajo sähkökäyttöisellä Skoda Enyaq -taksilla on suuntautunut Kankaanpäähän.

Perniöläinen taksiyrittäjä Juha-Pekka Honkanen päivitti tämän vuoden kevättalvella ajokalustoaan Skoda Enyaq -mallin sähköautolla.
–Minulla on ennestään kaksi inva-taksia ja niiden ajokustannukset pienemmälle porukalle, jotka eivät inva-taksin ominaisuuksia tarvitse, ovat huomattavasti henkilöautoa suuremmat. Kokeilin aiemmin talvella ajaa yhtä sähköautoa ja se jäi mielen sopukoihin kaivelemaan. Kun samanlainen auto tuli Saloon myyntiin, kävin koeajamassa sen uudelleen ja se oli edelleen hyvä ajaa. Skoda-liikkeeseen menin käymään ihan muuten vain, mutta näin kyseisen Enyaqin siellä ja kuulin sen olevan tulossa myyntiin parin viikon päästä. Ei siinä auttanut enää muu kuin lyödä kättä päälle, Juha-Pekka Honkanen naureskelee.

Kustannustehokkaampi

Juha-Pekka Honkasen arvioidessa ajokustannuksien eroja tilatakseilleen ja sähkömoottorilla varustetulle henkilöautolleen, on hurja ero helppo huomata.
–Ladatessani auton kotona, tulee henkilöautolla kustannuksia sataa kilometriä kohden noin kolme euroa. Julkisella laturilla hintaa tulee viidestä kahdeksaan euroa sadalle kilometrille. Polttoaineella kulkevat inva-taksit vievät noin 25 euroa sadalla kilometrillä.

Samasta syystä salolaisen Expresslanen taksiyrittäjä Janri Kallas hankki sähkökäyttöisen Tesla model X -auton itselleen ajoon.
–Polttoaineen hinta oli suurin syy.

Teholatauspisteistä pulaa

Molemmat sähköautolla taksikyytejä tarjoavat yrittäjät puhuvat samasta ongelmasta Salon seudulla, nimittäin latausverkosto on heikonlainen.
–Skodalla on helppo ajaa. Äärettömän helppo ja äänetön auto. Voin suositella muillekin ammattikuskeille, mutta varauksella. Lataustolppia kun ei ole riittävästi. Normaaliteholla lataavia tolppia löytyy, mutta tehokkaampia juurikaan ei, kertoo Juha-Pekka Honkanen.
–Meitä sähköautolla ajavia taksiyrittäjiä on muutamia tällä seudulla, mutta teholatauspiste on vain Design Hillissä Halikossa, Janri Kallas selventää.

Kesäaikaan Juha-Pekka Honkanen arvioi sähköisen taksinsa toimintasäteeksi noin 450 kilometriä. Talviaikaan kantama putoaa 250-350 kilometriin, kelistä riippuen.
–Pitää vain osata ennakoida. Ennen syötiin lounas siellä, missä se oli maittavinta. Nykyisin siellä missä on sähköautolle latauspiste, hän vitsailee.
–Tesla on ajomukavuudeltaan ihan hyvä. Pääasiassahan se on kesäauto, sillä talvisin sen toimintasäde laskee huomattavasti. Ajamme sillä silti ympäri vuoden. Sähköautolla ei pääse vielä ajamaan niitä pisimpiä matkoja ja lataamiseen pitää varata aikaa, Janri Kallas huomauttaa.

Ennakointia painottaa myös Honkasen Taksin yrittäjä Juha-Pekka.
–Ei voi koko työpäivää ladata autoa. Akun latausnopeuteen vaikuttavat muun muassa lataustolpan teho, akun ja ilman lämpötila, akun varausprosentti ja niin edelleen. On myös päiviä kun minun ei tarvitse ladata autoa kertaakaan.

Uusia sähkötakseja ilmestyy Salon alueelle pikkuhiljaa. Juha-Pekka Honkasen mukaan uusin on korkattu käyttöön viime perjantaina.
–Ennakointia se vaatii myös ostajalta. Sähköautojen toimitusaika voi venyä vuodesta jopa kolmeen vuotta.

Asiakaspalautetta ammattikuskit ovat saaneet sähköautoistaan laidasta laitaan. Janri Kallaksen mukaan monia asiakkaita on ärsyttänyt sähköautojen mainonta.
–Sähköautot herättävät paljon tunteita. Ei ole ollut varmasti yhtäkään asiakasta joka ei olisi ajoneuvoa jotenkin kommentoinut.

Juha-Pekka Honkanen taas on saanut autostaan lähinnä positiivista palautetta.
–Moni asiakas on ihmetellyt matkalla mittaristoa ja vasta sitten tajunnut istuvansa sähköauton kyydissä. Monelle kokemus on ollut ensimmäinen laatuaan. En ole vielä kertaakaan kuullut epäilyjä, etteikö autolla päästäisi perille, hän virnistää.

Ida Herranen

Janri Kallas hankki Teslan itselleen polttoaineen hinnannousun vuoksi. (Kuva: Janri Kallas)

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: