Salon seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui Halikossa valitsemaan jäsenet kirkkoneuvostoon ja johtokuntiin.
Valtuuston puheenjohtajaksi yksimielisesti valittu Annikka Viitaniemi totesi valtuuston olevan uuden edessä.
-Seurakunta laajeni vuoden vaihteessa, kun Martinkoski liittyi Saloon. Tervetuloa martinkoskelaiset yhteiseen valtuustoon, Viitaniemi sanoi.
Muun muassa hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana toimiva Viitaniemi sanoi valtuutettujen kantavan vastuuta seurakunnan tulevaisuudesta.
-Viranhaltijat ovat hallinnon asiantuntijoita ja luottamushenkilöt edustavat seurakuntalaisia. Odotan ja edellytänkin avointa viestintää viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä, Viitaniemi sanoi.
Hänen mukaansa Salon seurakunnan edelleen suuri kiinteistömassa tarkoittaa sitä, että edessä on todennäköisesti vaikeitakin päätöksiä valtuustokauden aikana.
Salon seurakunnan kirkkovaltuustoon kuuluu 33 jäsentä, joista osa vaikuttaa myös kirkkoneuvostossa ja muutkin pääsääntöisesti eri toimialojen johtokunnissa.
Neuvoston puheenjohtajana toimii virkansa puolesta kirkkoherra Timo Hukka, varapuheenjohtajaksi vallittiin Iiris Määttänen.
Kirkkoneuvoston jäsenet ovat Jaana Uusitalo, Kalle Mikkola, Martti Mäkitalo, Kari Niinistö, Pirjo Harstinen, Päivi Vigg, Marjatta Hyttinen, Riitta Helenius, Hannu Pölönen ja Simo Vesa.
Julistuksen johtokunnan puheenjohtajana toimii Pekka Mäenpää, jäseninä Kaarina Helenius, Jukka Nieminen, Anniina Orrenmaa, Jukka Pohjola, Reija Rantanen, Iiro Pouke, Ulla Topi, Elina Laine,
Marko Mäkinen, Eija Panttila, Laura Brännkärr-Väänänen ja Harri Lehtonen.
Kasvatuksen johtokunnan puheenjohtaja on Pasi Björk, jäsenet Olli-Pekka Aalto, Mika Haarala, Tarja Lehtovirta, Marjaana Mänkäri, Jaana Uusitalo, Marja-Leena Ruostesaari, Merja Viitanen, Jari Mäkilä, Karoliina Kankaanpää, Ari-Pekka Luoma, Tuomas Liimatainen ja Kirsi-Marja Jokinen
Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan puheenjohtaja on Jari Laiho, jäsenet Antti Vierjoki, Essi Pietilä, Jouko Marjalaakso, Juha Laurila, Marjo Kunnia, Anne Järvinen, Satu Syrjälä, Matti Lähdekorpi ja Timo Tammi.
Kristillisen palvelun ja maahanmuuttajatyön johtokunnan puheenjohtaja on Maija Butters, jäsenet Marja-Liisa Mikola, Ari-Heikki Riihikankare, Ismo Saari, Elina Seitz, Taina Kirves-Järvinen, Iiro Pouke, Saila Rouhiainen, Reijo Niemi, Riitta Sillankorva, Teemu Holopainen, Ville-Matti Nummila ja Irma Iho.
Erityistyöalojen neuvottelukunnan puheenjohtaja on Timo Lindstedt, jäsenet Jonna Kirjavainen, Eino Leppänen, Jukka Nieminen, Josefiina Syrjälä, Anna-Maija Honkanen, Anne Keski-Mattinen ja Tuomas Liimatainen.
Salonjokilaakso
