
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista lukuviikkoa, jonka teemana on Löydä lukufiilis. Salossa Armfeltin koulussa siihen yhdistettiin näppärästi Kirsi Kunnaksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi runo-olohuone, jossa runoja pääsee kokemaan monella tavalla.
Kulttuurikeskus PiiPoon inspiroimassa huoneessa on kymmenen erilaista tehtävää, joissa virittäydytään runojen äärelle.
-Halusin, että runo-olohuoneen tehtävät herättävät aisteja ja tunteita ja auttavat miettimään luontosuhdetta. Niiden on tarkoitus myös korostaa, että runoja voidaan lukea ja kokea myös yhdessä ja ne voivat olla toiminnallisia, tehtäviä ideoinut suomen kielen lehtori Piia Ukura kertoo.
Hänen tehtäviensä lisäksi runo-olohuoneesta löytyy tehtäviä, jotka on suoraan otettu PiiPoon sivuilta. Tavoitteena on, että Armfeltin koulun jokainen oppilas pääsee tutustumaan olohuoneeseen.
Koulun liikuntasaliin on rakennettu myös mukava tila, jossa oppilaat pääsevät viettämään lukuvälitunteja, vaikka patjoilla loikoillen.
Ukura aloitti lukuviikon koko koulun yhteisellä satuhetkellä. Lukuviikon ajan hän kiertää muissakin Salon kouluissa satuilemassa.
Kirsi Kunnas näkyy muutenkin lukuviikolla, sillä kaikki suomen kielen opetuksessa olevat 1.-luokkalaiset ja ruotsin kielen opetuksessa olevat 2.-luokan aloittaneet lapset saavat omaksi Haitulan taikahattu -runokirjan.
-Nämä saatiin jo syksyllä, mutta panttasimme niitä tänne lukuviikolle. Olemme nyt käyneet täältä läpi yhdessä runoja ja tehneet niihin liittyviä tehtäviä, erityisluokanopettaja Jenna Sorvoja sanoo.
Hän vetää myös Lukeva Armfelt-tiimiä, joka on osana Lukeva Salo -hanketta. Jokainen opettaja sai lukuviikkoa varten tiimiltä ideapaketin tehtävistä, joita viikolla voi toteuttaa.
Lukemista pyritään tukemaan koko lukuvuoden. Syksyllä oppilaat saivat kotiin käyttöönsä Lukulumotunnukset, josta löytyy yli 2500 kuvakirjaa. Koulussa myös hyödynnetään Teamsiin koottuna Tove Janssonin Näkymätön lapsi -novelleja, joita on luettu Salon eri kouluissa.

Kirjavinkit ja lukuviikot innostavat salolaisoppilaita
Erityisluokanopettaja Jenna Sorvoja käy oman 1. luokkansa kanssa kerran kuukaudessa Halikon kirjastossa, jossa he saavat kirjavinkkauksia.
-1. luokalla se tärkein oppi on nimenomaan lukeminen. Se on kaiken perusta. Se kytkeytyy kaikkiin aineisiin.
Sorvojan luokasta löytyy kirjoja lainattavaksi ja päivittäin järjestetään aikaa lukemiselle. Armfeltin koulussa on myös tavoitteena, että jokainen oppilas lukisi lukuvuoden aikana kymmenen kirjaa. Tavoitetta tuetaan esimerkiksi lukudiplomien ja opettajien kirjavinkkausten avulla.
Myös yläasteen puolella lukemista yritetään sitoa muihin oppiaineisiin. Esimerkiksi Piia Ukuralta kollegat ovat käyneet kysymässä kirjavinkkejä vaikkapa kemiaan liittyen.
3.-luokan seinälle on teipattu kuva isosta kirjapinosta, joka esittää koko luokan luettujen kirjojen määrää tänä lukuvuonna.
Erityisluokanopettaja Elina Kivelä esittelee luokan kirjanvaihtohyllyä, johon voi tuoda ja josta voi lainata itselleen kirjoja. Luokkalaisilla on lukuviikolla luettavana monenlaisia kirjoja.
-Mun kirjassa on 120 sivua.
-Mulla on 132.
-Emman kirjassa on 768 ja se on melkein lukenut sen, oppilaat kertovat innoissaan ja esittelevät tällä hetkellä lukuvuorossa olevia kirjojaan.
Lukuviikko herättää heissä monenlaisia ajatuksia, mutta päällimmäisenä tuntuu olevan innostus.
-Viikon aikana olen innostunut enemmän lukemisesta ja siitä tullut helpompaa, Hilla sanoo.
Elma tykkää upota tarinoiden maailmaan ja Jade tykkää siitä, miten lukeminen rauhoittaa. Minttu ja Aleksi tykkäävät enemmän kuunnella, kun joku lukee heille. Emma taas on hurahtanut hevoskirjoihin.
8.-luokkalaiset Aada ja Saara ovat tutustuneet kirja-arvosteluiden maailmaan ja kirjoittaneet itse koulussa nyt arvostelut lukemistaan kirjoista. Aada luki Magdalena Hain “Sarvijumalan” ja Saara luki Annastiina Stormin “Me täytytään valosta”.
Molempia kirjoissa ylipäätään kiehtoo synkät, monimutkaiset aiheet, kuten true crime ja mielenterveysongelmat.
-Ne aiheet auttavat ymmärtämään maailmaa ja niistä pystyy löytämään samaistumispintaa, Saara sanoo.
Aadan mukaan tämä myös helpotti arvostelun kirjoittamista.
-Kun kirjoitamme arvostelua, emme voi sanoa, että emme suosittele kirjaa kenellekään. Myös perustelut sille, miksi emme mahdollisesti pitäneet kirjasta, täytyy löytää. Yleensä on helpompi löytää kirjasta niitä hyviä asioita.
Aada suorittaa tällä hetkellä lukudiplomia, mutta hänestä on vaikeaa löytää kirjaa, joka vetäisi mukaansa. Vapaa-ajallaan molemmat kuuntelevat musiikkia ja pitävät tanssista. Sitä kautta he löytävät yhtymäkohtia myös kirjoihin.
-Kirjat vievät musiikin tavoin eri maailmoihin. Ne ovat molemmat taidetta, Aada kuvailee.
Saara pystyy usein miettimään, millainen musiikki sopisi hänen lukemaansa kirjaan. Lukuvinkkejä hän löytää TikTokista, Vaskin kirjavinkkipalvelusta sekä opettajaltaan.
Nelli Spännäri
