Armfeltin koulun Aada ja Saara kirjoittivat koulussa kirja-arvostelut lukemistaan nuorten kirjoista.
Traumat jättävät jälkeensä kummituksia
Magdalena Hai, Sarvijumala. Julkaisuvuosi 2023, kustantaja Otava. 162 sivua. Genre on fantasia-kauhu.
Ujo 17-vuotias Lauri joutuu perheensä kanssa autokolariin, jossa hänen äitinsä kuolee ja isä joutuu koomaan. Lauri muuttaa hetkellisesti tätinsä ja tämän perheen luokse. Vanessa-täti on rauhallinen ja huolehtiva äiti lapsillensa Nikolle ja Tiukulle. Niko on Laurin serkku ja hyvä ystävä. Niko on villi ja hauska, Tiuku on nuori ja ihastunut Lauriin. Asuttuaan hetken aikaa Vanessan luona Niko tapaa Vilja-Maarian ja rakastuu heti.
Vilja-Maarian kanssa he alkavat nähdä samoja unia seksistä, johon ilmestyy kummallisia käänteitä, kuten että Vilja-Maarian kädet alkavat vuotaa verta. Yhteiset unet johtuvat siitä, että molemmat ovat käyneet lähellä kuolemaa, Lauri kolarissa ja Vilja-Maaria on ollut lähellä tehdä itsemurhan viiltämällä ranteensa auki. Unien lisäksi Lauri alkaa nähdä olentoa, jolla on sarvet päässä, oikeastaan pääkallossa, joka on sammaleen peitossa ja jota ympäröivät madot ja muut ötökät. Lauri nimeää olennon sarvijumalaksi. Sarvijumalan lisäksi hän näkee ihmisiä, joilla on pikimustat silmät. Käy ilmi, että Vilja-Maaria näkee nämä samat olennot ja toteaa ne kummituksiksi.
Lauri käy Vilja-Maarian luona, jossa Vilja-Maarian äiti kummittelee. Mutta siinä on jotain erilaista, sillä tämä kummitus on vihamielinen. Kirja loppuukin siihen, kun Lauri, Vilja-Maaria, Niko ja heidän kaverinsa Joona tappelevat Vilja-Maarian äitiä vastaan ja ovat lähellä kuolla, kunnes Laurin kuollut äiti tulee ja pelastaa nuoret. Sarvijumala tulee hakemaan molempien äidit, ja nuoret pääsevät turvaan. Laurin isä parantuu, ja nuoret toipuvat saamistaan vammoista. Vilja-Maaria ottaa syyt niskoillensa ja sanoo muille hyökänneensä poikien kimppuun.
Itse tulkitsen kirjan kertovan siitä, miten vaikea traumoista on päästä eroon. Ajattelen, että kummitukset ovat traumojen jättämiä haavoja ihmisen sisimmässä. Toisen traumat voivat parantaa omat traumat, aivan niin kuin Laurin äiti pelasti nuoret Vilja-Maarian äidiltä. Kirjasta voi myös huomata, kuinka vaikeaa Laurin oli kohdata Vilja-Maarian huono mielenterveys. Niin käy usein myös oikeassa elämässä.
Pidän kirjan alusta erityisesti, koska alku on mysteerinen ja kirjaa pitää vain lukea eteenpäin, jotta se selkenee. Pidin siitä, että kirja on kirjoitettu nuoren näkökulmasta. Se helpottaa tekstin ymmärtämistä.
Rakastan sitä, että kirja luo pelottavan tunnelman ja saa varmasti kenet tahansa todella miettimään. Lopusta en niinkään pitänyt, koska kun Vilja-Maaria otti syyt niskoilleen, ei kerrottu yhtään, mitä hänelle tapahtui sen jälkeen. Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät kauhusta ja joille kuolemasta puhuminen ei aiheuta huonoa mieltä.
“Minkä takia sun kädet on tuollaiset? mä kysyn. Vilja-Maarian hymy hyytyy. Se nostaa käsivarret esiin. Valkoiset juomut on auki, niistä vuotaa solkenaan tummanpunaista verta. Sen silmät torjuu mua.” (Sarvijumala, s. 37 kohdasta.)
Aada Moukolainen
Storm tekee kirjasta valoisan
Annastiina Storm, Me täytytään valosta, 2017, 204 sivua.
Annastiina Stormin “Me täytytään valosta” on vuonna 2017 julkaistu nuortenromaani. Se on tarina perheestä ja sen jäsenien kokemuksista. Kirjassa seurataan lasten, vanhempien ja isovanhempien näkökulmia, ja jokaisella heistä on oma tapansa nähdä maailma.
Kirjassa on lyhyitä jaksoja, mikä tekee kirjan lukemisesta vaihtelevaa. Tämä tyyli voi aluksi tuntua sekavalta, mutta sopii todella hyvin tarinaan. Kirja on aivan kuin palapeli, jonka osat vähitellen muodostavat kokonaisuuden.
Storm käyttää kaunista ja elävää kieltä. Erityisesti lasten ajatukset ja tunteet on kuvattu herkällä ja koskettavalla tavalla. Tarina käsittelee vaikeita perhetilanteita, mutta ei tee sitä liian raskaaksi, vaan jättää tilaa myös toivolle.
Jos pidät kirjoista, joissa on syvällisiä hahmoja, kuten pikkutyttö, joka nukkeleikeissä heittää happoa niiden kasvoille, pikkuveli, joka puhuu olemattomalle henkilölle, äiti, jolla on jaksamisen kanssa ongelmia, ja isovanhemmat, joista toinen haluaa tappaa toisen, koska oma elämä on jäänyt elämättä ja tylsyys on ilmennyt, ja isä, joka on lähtenyt omille teilleen ja jättänyt äidin ja lapset, lue tämä kirja.
Kirjassa on paljon monipuolisia hahmoja, joilla kaikilla on omat haasteensa. Pidän kovasti kirjassa siitä, että kirjan henkilöillä on hyvä loppu ja kaikilla on mahdollisuus elää hyvää elämää. Vaikka elämässä on alamäkiä, niin jossain kohtaa elämää “me täytytään valosta”.
“Me täytytään valosta” on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on kirja perheestä, selviytymisestä ja siitä, miten jokainen meistä löytää tavan käsitellä elämää.
Joka jyrähdyksellä meihin räjähtää enemmän tilaa, jokaisella salamaniskulla me täytytään valosta. (Storm, 204)
Yllä oleva lainaus kirjasta tuo minulle hyvän mielen, ja lause “me täytytään valosta” on todella vahva lause positiivisella tavalla.
Saara Tamminen
Salonjokilaakso
