
Erilaiset kokoontumisrajoitukset keskeyttivät talvella hetkeksi monen avantouintiharrastuksen.
Nyt saunaan ja avantoon taas pääsee eri puolilla Saloa ja väkeä on liikkeellä runsaasti.
Anette Ojanen ja Saara Jaarmo nauttivat kylmästä vedestä ja lämpimästä saunasta Nummijärvellä perjantaina.
-Ihan noviiseja vielä ollaan ja villasukat jalassa vipelletään. Aloitettiin vasta saunojen avautuessa ja itse olin avannossa nyt vasta toista kertaa ikinä, Ojanen kertoo.
Avantoharrastuksen aloittaminen on hänen mukaansa suoranainen menestys edelliseen innostukseen verrattuna.
-Meidän piti työporukalla aloittaa suunnistaminen ja toimeliaana perustin jo ryhmän Suunnattomat Pummit. No, talven tullen kiitin kuluneesta kaudesta, joka ei sitten pitänyt sisällään yhtäkään käytyä rastia.
Kun yksi työkavereista ehdotti myöhemmin avantoa, startti on ollut huomattavasti parempi kuin suunnistuksessa.
-Itselle tämä on ollut monen vuoden haave, mutten koskaan ole uskaltanut lähteä. En ui edes joka kesä, koska vesi on olevinaan liian kylmää.
Ojanen kertoo jo tutuksi tulleen tarinan siitä, kuinka avantouintiin voi jäädä kerrasta koukkuun.
-Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, ei tunnu yhtään samalta kuin kylmä vesi kesällä.
Ojanen ja Jaarmo käyvät avannossa Nummijärvellä sen hyvän sijainnin, aikataulun ja kehuttujen puitteiden vuoksi.
-Avantoporukka tuntuu huipuilta, kaikki moikkaavat toisiaan ja lauteille mahtuu aina. Mennään vähintään neljä kierrosta avannon ja saunan välillä, mutta omalla kohdalla en voi vielä puhua uinnista.
Pulahtamisten jälkeen on kiva juoda kuppi kuumaa kaverin kanssa – ja superihana fiilis jatkuu koko illan.
-Päivät kuluvat sairaanhoitajan työssä, joten tällä on hyvä nollata työviikko ja aloittaa vapaa viikonloppu, Ojanen summaa.
Saara Jaarmo asuu Salossa, mutta työskentelee Someron terveyskeskuksessa sairaanhoitajana.
-Tämä sopii työmatkaan. Avantouinnin aloitin tänä talvena, kun avantosauna aukesi Nummijärvellä. Seuraa saa työkavereista, aina joku innostuu lähtemään.
Perjantai-iltaa Jaarmo kehuu sopivaksi hetkeksi jättää viikon pölyt järveen ja saunaan.
-Sieltä tulee energisempänä ja iloisempana kotiin. Noin 20 vuoden tauon jälkeen olin yllättynyt kuinka helppo oli aloittaa uudelleen.
Jaarmon mukaan avantouinti kutsuu, kun se ajan suhteen onnistuu.
-Muuten harrastan koirien kanssa ulkoilua ja puolison kanssa retkeilyä.
Salossa saunaan ja avantoon pääsee muutaman euron korvausta vastaan vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu. Kaupungin omistamia saunoja lämmittävät alan yhdistykset kuten Salon Avantouimarit ja Salon Kylmäuimarit; myös yksittäisten yhdistysten omistamia saunoja lämpiää ainakin Kiskossa ja Teijolla.
Avanto pysyy avonaisen pakkasillakin pumpun avulla.
Salossa Kokkilan uimalan sauna lämpiää viitenä päivänä viikosta, ainoastaan tiistai ja torstai jäävät väliin. Tiistaina ja perjantaina pääsee saunaan Varvojärvellä, torstaina ja sunnuntaina uidaan myös Naarjärvellä Perniössä, kunhan remontti valmistuu.
Lainerannan puulämmitteinen kiuas lämpenee lauantai-iltapäivisin ja Särkisalossa sijaitsevaa Niksaaren saunaa lämmitetään sunnuntaisin.
Teijon kyläsaunan yhteydessä olevaan avantoon voi pulahtamaa kahtena aamuna ilman saunan lämpöä. Suihkut ja pukukoppi ovat tuolloinkin käytössä.
-Sellaista toivottiin. Keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin avantoon pääsee saunan kautta iltapäivästä alkaen, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Sisko Ranta kertoo.

Avantosauna antaa voimia arkeen
Monille salolaisille tuttu kirjastoauton kuljettaja Marko Mäkinen ja Vaskion koulun rehtorina työskentelevä Kristiina Uotila-Mäkinen ovat nauttineet avannon kirpeydestä ja saunan lämmöstä jo vuosien ajan.
Usein mukaan lähtee perheystävä Minna Lumiaho, joka kuvailee avannossa käymistä virkistäväksi rentoutumiseksi.
-Perjantai-iltaan osuva saunominen on ihana tapa päättää työviikko. Toisaalta lauantaiseen päiväsaunaan saattaa päästä valoisaan aikaan, nyt kevään keleillä se on ihanaa, luokanopettajana työskentelevä Lumiaho kuvailee.
Lauteilla on hänen mukaansa helppo olla monenlaisten ihmisten kanssa vieretysten. Tilaa löytyy aina.
-Saunassa voi osallistua keskusteluun, tai vain kuunnella. Taidan olla enemmän se hiljainen saunoja, vastapainoa työlle ehkä sekin.
Muutaman vuoden kylmässä vedessä ja lämpimässä saunassa virkistäytynyt Lumiaho kertoo pulahtavansa avantoon muutaman kerran kuukaudessa.
-Hyppään usein ystävieni kyytiin samaan autoon, matka kun saunoille on melko pitkä. Saunakeikkaan kuuluu yleensä 4-6 dippausta kylmyyteen, Markon ja Kristiinan kanssa aurinkoisesta Lainerannasta ja puulämmitteisen saunan tunnelmasta nauttinut Minna kertoo.
Marko Mäkinen on uinut ja saunonut vaimonsa Kristiinan kanssa kesät talvet jo reilut parikymmentä vuotta.
-Saunoissa käy valtava määrä ihmisiä ympäri laajaa Salon kaupunkia. Vuosien varrella olemme tutustuneet kymmeniin upeisiin ihmisiin. Välttämättä emme vieläkään tiedä kaikkien nimiä tai mitä muuta he elämässään puuhaavat, mutta hyviä ystäviä heistä kaikista on tullut.
Avantouimarit ovat omanlaisensa porukka pääasiassa hyväntuulisia ja toistensa kanssa toimeentulevia ihmisiä. Kaupan jonossa voi vitsailla toiselle avantouimarille, että enpä ollut tuntea sinua vaatteet päällä.
-Jos tekee mieli avantoon niin kannattaa aloittaa heti vaan. Kyllä siellä kevätauringossa on mukava istuskella terassilla juuri avannosta nousseena. Ei ole kiire mihinkään eikä tunnu kylmältä, Marko vinkkaa.
Kristiina kuvailee jokaista pulahdusta hyiseen veteen ”eloonjäämis- ja uudestisyntymiskokemuksena”.
-Kolme sekuntia hurjaa ja loput hurmaa, kunhan sen kolmosen malttaa antaa kulua, Kristiina sanoittaa kokemuksen.
Hän toteaa saman kuin Minna; saunan lauteilla voi olla ihan hissukseen omassa rauhassaan tai vilkkaasti seurustellen.
-Myös moniin arkipulmiin voi lauteilta löytää apua; parviäly toimii sielläkin mainiosti.
Monet avantouimarit kiittelevät ystävällisiä ja samanhenkisiä ihmisiä; titteleitä ei kysytä eikä tarvita.
-Kun siirtyy avantosauna-aikaan, vapautuu työajatuksista, joita varmaan näinä etätyön päivinä on monen entistä vaikeampaa irrottaa omasta vapaa-ajastaan. Avantopaikoissa kaikkialle tuntee olevansa tervetullut, kun ollaan yhteisen hyvän äärellä, Kristiina sanoo.
Marko kertoo menneensä ensimmäisen kerran avantoon helpottamaan selkävaivaansa.
-Silloin kävin Iisakinpirtin avantouimareiden ylläpitämässä Varvojärven saunassa ja Merivihanneksessa. Rakas vaimo aloitti harrastuksen paria vuotta myöhemmin. Myös pojat tutustutimme lajiin jo pienestä pitäen.
Vuosien varrella tutuiksi ovat tulleet myös Naarjärven, Nummijärven, Härjänvatsan, Kokkilan kuin myös Teijon kyläsaunan sekä Lainerannan yleiset avantosaunat.
-Suuri kiitos kaupungille ja kyläyhdistyksille mahdollisuudesta käyttää upeita saunoja hienoilla rannoilla. Kiitos myös kaikille heille, jotka vapaaehtoisesti jaksavat pyörittää saunoja talvisaikaan vuodesta toiseen.
Mäkisen mukaan avantoon ovat vuosien varrella jääneet monet huolet ja murheet, kuin myös kivut ja säryt.
-Avantosauna on paikka, josta saa todella paljon voimia arkipäivään, Marko sanoo ja kiittää tapaavansa mukavia ihmisiä päivittäin myös kirjastoautossa.
Pekka Mäenpää
