
Kuusjoen Raatalassa, Saarelantien varrella sijaitsevan verstaan ovi aukeaa ja Pentti Vesanen toivottaa tulijan tervetulleeksi. Vesasen pihapiirissä sijaitsevalla verstaalla on hetken kuluttua alkamassa sytykeruusupaja. Pajassa tullaan valmistamaan sytykkeitä muun muassa kananmunakennoista, vessapaperirullista ja kävyistä kastamalla ne sulaan steariiniin, jota on saatu aikaiseksi kynttilänjämistä. Sytykeruusupaja on yksi Kuusjoen Ukkokerho/Leidit ry:n tämän talven ja alkavan kevään tapahtumista.
-Kuusjoen Ukkokerho on ollut toiminnassa jo kauemmin. Nimeen lisättiin Leidit, sillä halusimme naiset mukaan. Yhdistys rekisteröitiin miltei kaksi vuotta sitten ja siinä on mukana noin 60 jäsentä. Toimimme Varsinais-Suomen Kylät ry:n alla, Vesanen kertoo.
Vesanen on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana parin vuoden ajan. Hän kertoo yhdistyksen toiminnan saaneen uutta pontta koronan myötä. Grillauspaikalla varustettu kota rakennettiin yhdistyksen toimesta osoitteeseen Mäentie 191.
-Kodan rakentaminen tapahtui talkoovoimin ja kaikki materiaalit saatiin lahjoituksena. Voisin mainita tässä nimeltä Osmo Haatajan, joka toimi yhdessä Teuvo Välitalon kanssa projektin ohjaajina. Jorma Koponen teki kotaan tarvittavat metallityöt. Kotaa kokoonnuttiin rakentamaan 39 kertaa. Se on valmistettu sahaamattomasta, pyöreästä puusta. Annoimme kahdeksankulmaiselle kodalle nimen Humppamutteri. Yhdistyksemme kokoontuu siellä kaksi kertaa kuukaudessa. Kodalle rakennetaan laavu ensi kesänä. Raatalan luontopolku saa alkunsa Humppamutterilta ja jatkuu Marttilan Lotikonkellariin. Yhdistyksemme myös vuokraa kotaa, jonne mahtuu noin 35 henkilöä, Vesanen kuvailee.
Sytykeruusupajaan saapunut pariskunta Eila Räsänen ja Oiva Hiltunen ovat asuneet Kuusjoella kahdeksan vuotta. He lukivat lehdestä Humppamutterista ja kiinnostuivat myös paikallisen yhdistyksen toiminnasta.
-Kota on tosi kaunis ja tunnelmallinen. Siellä järjestettiin myös jouluhartaus. Olen jäänyt kukka-alalta eläkkeelle ja olin toisena vetäjänä kranssipajassa, joka järjestettiin joulukuussa. Mukana oli kymmenkunta osallistujaa, Räsänen kertoo.
Myös Hiltusen kädentaidot ovat käytössä yhdistyksen toiminnassa. Maaliskuussa pidettävässä tapahtumassa valmistetaan peikkotaloja.
-Idea ei ole täysin oma, vaan olen ottanut vinkkiä vuosikausia sitten näkemästäni kuvasta. Peikkotalo tehdään siten, että paksu puupölli koverretaan ontoksi. Peikkotaloon tehdään katto, ikkunat ja ovi. Sinne voidaan laittaa myös valot. Yhdistyksessä olevat naiset tekevät käsityönä peikot, jotka asuvat talossa, Hiltunen kertoo.
Räsänen ja Hiltunen ovat hyvä esimerkki siitä, miten yhdistyksessä mukana olevien taitoja ja tietoja voidaan hyödyntää kaikkien jäsenten iloksi. Puheenjohtaja Vesanen kertoo Kuusjoen Ukkokerho/ Leidit ry:n järjestävän monia tapahtumia ja kursseja, joihin kokoonnutaan eri kohteissa. Viime vuoden puolella tapahtumia oli yhteensä 36 kertaa.
-Peikkotalojen lisäksi rakennamme myös linnunpönttöjä täällä minun verstaallani. Kokoontumispaikkana toimii myös Lääkäritalo ja kesäaikaan menemme Humppamutteriin. Ensi kesänä meillä on aikeissa tehdä sementistä koristeita. Tietenkin myös pelaamme ja syömme yhdessä. Meillä on tulossa lisäksi erilaisia kursseja, kuten alkusammutus- ja ensiapukursseja. Maaliskuussa yhdistyksen kautta on mahdollista saada hygieniakoulutusta, jonka tulee pitämään terveystarkastaja Outi Sarkki Salon kaupungilta. Olemme yhdistyksenä mukana Perniössä pidettävissä pääsiäismyyjäisissä myymässä lettuja ja makkaraa, sekä kesän tapahtumissa, kuten Kuusjokitalon torilla 11. kesäkuuta ja Humpparalli-tapahtumassa 9.-15. heinäkuuta, Vesanen sanoo.
Vesanen haluaa puheenjohtajana panostaa eri yhdistysten välillä tehtävään yhteistyöhön.
-Olen yrittänyt yhdistää eri yhdistyksiä siten, että lähdettäisiin ainakin keskustelemaan keskenään. Oman yhdistyksen jäsenmäärä kyllä lisääntyy, mutta korona-aika on vaikuttanut osallistumiseen. Olen kehitellyt oman yhdistyksemme tapahtumiin osallistuville jäsenille pisteytyksen. Jokaisesta osallistumisesta saa pisteen. Pisteet muuttuvat euroiksi ja niitä voi hyödyntää esimerkiksi ruokailua maksaessaan.
Vesanen on tyytyväinen siitä, että miltei kaikille kädentaitokursseille tarvittavat vetäjät ovat löytyneet yhdistyksen jäsenistä. Sytykeruusupajaa saapui kuitenkin ohjaamaan jo ennestään tuttu henkilö naapurikylästä. Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula asuu Perttelissä, mutta saapuu mielellään Kuusjoelle, kun ohjaajalle on tarvetta.
-Olen Salon kansalaisopiston kuvataideopettaja. Rakastan opettamista ja minun sydäntäni lähellä ovat taide, korut, käsityöt ja kaikenlaiset askartelut. Kuulun moniin yhdistyksiin ja olen niiden toiminnassa mukana. Olen tehnyt Kuusjoen Ukkokerho/Leidit ry:lle logon ja käyntikortteja, sekä auttanut mainostamisessa. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat mielestäni yhdistyksessä kaikkein tärkeintä. Verkostot ja suhteet ovat huomionarvoisia asioita, Sulavuori-Kettula sanoo.
Maritta Määttänen