Avantoralli saatiin käyntiin Salon torilla

Salonjoki on jäässä eli Avantorallin osallistujat pääsevät oikeasti avantoon. 

Salon tori on täynnä saunoja, avotulia, paljuja ja tietysti ihmisiä.

– Tapahtuma on kasvanut. Se on hieno nähdä. Tästä tulee hyvä päivä, iloitsee Iltatori ry:n puheenjohtaja ja Avantoralli -tapahtuman järjestäjä Antti Ketonen.

Avantopaikkoja ja saunoja on auki ympäri Saloa 16 kappaletta, kun torin piste lasketaan mukaan.

Tapahtuman suojelija Saunasankari Janne Oravan tavoitteena on kiertää melkein kaikki saunat.

– Kaksi saunaa jää valitettavasti väliin aikataulusyistä. Tänään on tarkoitus käydä seitsemässä saunassa ja huomenna viidessä, Orava suunnittelee.

Kuutiosaunasta tulleet Susanna Voitto ja Reija Laine suuntaavat avantoon. Laine teki dippauksen Salonjokeen jo viime vuonna.

– Ei ollut kylmää, Susanna Voitto ja Reija Laine toteavat.

He käyvät maksimissaan kaksi kertaa viikossa avannossa. Yhteinen harrastus alkoi kolme vuotta sitten. 

– Inhoan kylmää vettä niin ajatus oli hullu, mutta tässä sitä ollaan, Voitto nauraa.

He allekirjoittavat avannon jälkeen syntyvän mahtavan tunteen.

– Se on kuin lomalta tulisi. Tuntuu että stressi ja huolet tippuvat avantoon, molemmat vakuuttavat.

Avannosta he suuntaavat paljuun, mutta suunnittelevat vielä ainakin toista käyntiä avannossa.

Katso Avantoralli viikonlopun tapahtumat ja paikat: Avantoralli 1.-2.3.2025 – Salon Tapahtumat 

Reija Laine osallistui Avantoralli -tapahtumaan jo viime vuonna.

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: