keskiviikko. 2. joulukuu 2020

Barbie – 60 vuotta leikkiä, muotia ja kauneutta

Marja Hynnisen Barbie-kokoelma on leikkimistä varten

Marjalla on sylissään Barbieita eri vuosikymmeniltä.

Elina Koskinen

Yhdysvaltalainen Ruth Handler tuskin tiesi, mikä menestystarina hänellä oli käsissään kun hän ryhtyi kehittelemään aikuista muistuttavaa nukkea tyttärelleen Barbaralle. Tyttären mukaan nimensä saanut Barbie-nukke esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran 9. maaliskuuta 1959. Kahta vuotta myöhemmin Barbie sai poikaystävän, joka nimettiin Handlerin perheen pojan mukaan Keniksi.
– On minullakin kaksi noita poikia, mutta niillä ei jostain syystä ole vaatteita, sanoo salolainen Marja Hynninen ja kaivaa isosta kassista Ken-nuket.

Hänen Barbiensa ei siis tarvitse mennä naimisiin mattopiiskan eikä lattiaharjan kanssa, kuten eräänkin tytön, jonka lapsuuden suurin haave oli mies-Barbie.
Marjalla on noin 150 Barbieta eri vuosikymmeniltä.
– Taisin alun perin ostaa niitä itselleni, vaikken sitä tahtonutkaan myöntää. Sotien jälkeen leikittiin äidin tekemillä räsynukeilla eikä ostonukkeja ollut juuri kellään.

Myöhemmin Marja sai tyttären, joka leikki Barbieilla ja sittemmin sekä hänen tyttärensä tytär että poikansa tyttäret leikkivät niillä ja nukkekokoelma karttui kuin huomaamatta. Nyt perheessä on tyttöjä jo neljässä polvessa, tosin nuorin jäsen on sen verran pieni ettei ole vielä päässyt Barbie-ikään.

Kaikki Toy Story -elokuvat nähneet tietävät, että lelut on luotu leikittäviksi.
– Näitä on rakastettu ja näillä on leikitty eikä niitä ole tarkoitettu missään vitriinissä töröttämään, sanoo Marja, mutta harkitsee kyllä kokoelmansa läpikäymistä ja kohennusta. Joillakin nukeilla on kaulassaan pieni paperilappu.
– Osaan olen kiinnittänyt vuosiluvun joka kertoo, milloin nukke on ostettu. Ihan niitä ensimmäisiä en ottanut mukaani, ne ovat vähän pienempiä kuin nämä myöhemmät, ja niitä olen myös yrittänyt vähän suojella.

Barbien koko ja mitat ovat kokeneet muutoksia vuosien saatossa. Nukkea kritisoitiin aikoinaan muun muassa liiasta povekkuudesta ja laihuudesta. Vuonna 1998 markkinoille tuotiinkin uusi vartalo, jossa Barbien rintoja oli pienennetty sekä lantiota ja vyötäröä levennetty.

Marjan Barbie-kokoelmassa on useita nukkeja 1960-luvulta ja saattaa olla että hänellä on arvokkaitakin keräilykappaleita.
– Minun Barbieillani ei ole nimiä, jollei lapset ole niitä keksineet. Kaikennäköistä oheistavaraakin on, autoa ja hevosta.

Monille Barbiet ovat ennen kaikkea keräilykappaleita, joilla ei ole tarkoituskaan leikkiä. Maailman kuuluisimmat muodinluojat ovat tehneet vaatteita Barbielle ja silloin puhutaan jo isoista rahoista.

Erilaisiin Barbie-maailmoihin pääsee tutustumaan Kauppakeskus Plazassa syyskuun 29. päivään asti. Esillä Terhi Saarisen luomuksia upeine vaatteineen, joita on tehty osittain kierrätysmateriaaleista.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: