Borgward-autot kiinnostivat Salon torilla

Salon torilla on totuttu tänä kesänä näkemään kauniita vanhoja autoja.

Salon torilla saatiin ihastella vanhoja autoja jo toisen kerran muutaman viikon sisällä.

Lauantaina torilla kokoontui siisteihin riveihin komea joukko Borgward-autoja, jotka matkasivat paikan päälle Lehmirannasta.

Tapahtuman järjestäjä Kalle Ketonummi kertoo, että Borgward Seura järjestää vanhoilla museoautoilla kokoontumisajoja vuosittain. Tänä vuonna tapahtumapaikaksi on valittu Salo.

– Ajoimme Lehmirannasta tänne Salon torille, jossa viivymme noin tunnin. Matka jatkuu Paimioon, jossa pysähdytään Neste-huoltoasemalla myös noin tunnin ajan.

Päivän täyttävä Vuosiajo kulki Vanhaa Turuntietä pitkin Hajalan kautta takaisin Saloon, jossa Borgward-harrastajat pääsivät tutustumaan Astrum-keskuksessa Lasse Jokisen autokokoelmaan.

– Valtaosa autoharrastajista on miehiä mutta perheittäin tänne tullaan. Miehet niitä autoja toki enimmäkseen ropaa ja laittaa, mutta perheharrastus tämä suurimmalla osalla on.

Perjantaina ohjelmassa oli ruokailu ja vapaamuotoista ohjelmaa, vuosikokous pidettiin lauantaina. Ohjelmassa oli myös leikkimielistä kilpailua ja ohjelmaa.

Kun kyse on vanhoista autoista, Ketonummen mukaan lähes joka vuosi joku auto hyytyy tienposkeen.

– Suurin osa harrastajista osaa tehdä autolleen tarvittavat toimet, että matka pääsee jatkumaan. Iso osa näistä on laitettukin kuusen alta tai ladosta löytyneestä ruostuneesta yksilöstä, Ketonummi naurahtaa.

Suomessa on rekisterissä reilut 60 Borgwardia, saman verran lienee projekteja työn alla.

Kalle Ketonummi omistaa kaksi Borgwardia.

– Yllättävän hyvin näihin saa varaosia Saksasta tilaamalla. Meillä oli kokoontumisessa mukana kaksi saksalaista autoa; toinen ajoi 2600 kilometriä Tanskan ja Ruotsin kautta tönne pieni asuntovaunu perässä.

Ketonummen omalle ajokille, vuoden 1960 Borgward Isabella Sedanille, kertyy kesässä muutama sata kilometriä.

– Sen verran täyty ulkoiluttaa, etteivät jarrut jää jumiin.

Vuonna 1985 perustettu Borgward Seura kokoontuu vuosittain eri paikkakunnilla. Saloa ennen ajettiin Kuopioon ja sitä ennen kokonnuttiin Vääksyssä, Mikkelissä ja Lappajärvellä.

– Tämän kokoontumisen olen saanut aika pitkälti järjestää itse. Meillä on toinen jäsen Perniössä.

Länsisaksalainen Borgward-autotehdas aloitti toimintansa 1929 ja lopetti toimintansa talousvaikeuksiin eli konkurssiin. Borgwardin valmistus päättyi jo 1961, ja automerkki on monille vieras.

Ketonummi kertoo ostaneensa ensimmäisen Borgwardinsa kahdeksan vuotta sitten.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: