
-Ammattiopistossa parasta on se, että ei tarvitse olla joka päivä koululla, ja saa käydä paljon töissä. Opiskelu on yksilöllistä, kunhan tekee aikarajojen puitteissa tehtävät, summaa Eemeli Sipilä.
Hän on valmistunut tänä keväänä Salon seudun ammattiopiston maanrakennuslinjalta. Koulutus kesti kolme vuotta ja Sipilä valmistui tavoiteajassa. Kouluaikana hän on ollut mukana urakoissa, joissa on tehty esimerkiksi hallin pohjaa ja kaivettu sähkökaapelia maahan. Sipilä pitääkin opiskelun työpainotteisuutta mukavana asiana.
-Lähdin opiskelemaan maanrakennusalalle, koska koneet ovat kiinnostaneet aina. Isovanhemmillani on maatila, ja siellä olen ajanut traktorilla niin pian, kun jalat ovat yltäneet polkimille. Maataloustöitä olen tehnyt pienestä pitäen.
18-vuotias Sipilä ei ole jäänyt valmistuttuaan täyttelemään työhakemuksia, vaan hän on perustanut omaa nimeään kantavan yrityksen. Hän käy lainakaluston kanssa tekemässä maanrakennustöitä ja maatiloilla on ollut tarjolla kylvöä ja puintia. Työt ovat vieneet hänet aina Helsinkiin saakka, mutta suurin osa töistä on Varsinais-Suomen alueella. Periaatteena on kuitenkin, että sinne mennään, minne pyydetään. Sipilä kertoo, että tuntuvan korvauksen perässä hän olisi valmis tekemään kauempana yhdenkin päivän keikkoja. Hän muistuttaa myös, että tässä vaiheessa, kun yritys on nuori, on tärkeää myös tehdä erilaisia urakoita työkokemuksen kartuttamiseksi. Kokemuksen karttuessa voi laskuttaakin enemmän.
-Isä on auttanut yrityksen perustamisen kanssa ja perhe on ollut kannustava. Isä on hoitanut minulle muun muassa laskutuspohjan ja auttanut muutenkin paperihommien kanssa, Sipilä kertoo ja täydentää, ettei kammoksu paperihommia. Ne kuuluvat yrityksen pyörittämiseen.
Oman yrityksen perustaminen on saanut myötätuulta myös opistolta, jossa on Sipilän mukaan yrittämiseen kannustava ilmapiiri.
-Yrittämisessä parasta on se, että jokainen päivä on erilainen. Saa tehdä oman mielen mukaan ja yhtään en ole katunut. Yrittäjänä olen toisaalta jo ehtinyt oppia sen verran, että on hyvä oppia sanomaan joskus ei. Yksi mies ei kaikkeen pysty. Kohta lähden armeijaan ja sen jälkeen ajatuksissa on yrityksen laajentaminen, Sipilä suunnittelee.
Hän toivoo, että saisi jossakin vaiheessa hankittua oman kaluston ja toiminnan kasvaessa voisi ajatella työntekijöiden palkkaamista.
Kirsi Uusitalo