Ensimmäinen Nuorten iltatori on täällä!

Emilia Malkov, Vilma Vitré, Pinja Korpinen, Emmi Koivumäki ja Sara Kontio toivovat nuorten Iltatorista tulevan uusi traditio.

Salon lukion Business-linjan opiskelijat ovat keksineet idean, jota ei ole toteutettu vielä kertaakaan aiemmin – he aikovat järjestää tämän vuoden kesänä yhden iltatoritorstain, joka on omistettu nuorille itselleen.

Vuodesta 1982 asti järjestetyt Salon iltatorit ovat tarjonneet vuosien saatossa paljon ja takuulla jokaiseen makuun, mutta silti nuorten oma tapahtuma on sen konseptina uusi. Torstai-illalle 27. kesäkuuta on siis luvassa muotinäytös, nuorisoa kiinnostavia myyntikojuja ja ohjelmaa sekä nuorten omaa musiikkia, kun lavalle astuu räppäri AHTI.

Iltatori-idean takana on kuuden lukiolaisopiskelijan porukka, johon kuuluvat Pinja Korpinen, Emmi Koivumäki, Vilma Vitré, Emilia Malkov, Sara Kontio ja Saskia Saarinen. Tiimi voitti lukion Business-linjan opiskelijoiden välisen kilpailun, jossa etsittiin ideoita salolaisyrityksien erilaisiin liiketoiminnallisiin kehitystavoitteisiin. Yksi näistä kuului Maripuodille, joka haluaisi kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa.

– Maripuoti viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan. Keksimme heidän toivomansa kohderyhmän houkuttelemiseksi muotinäytöksen. Tällöin edessämme oli kuitenkin seuraava pulma: näytökselle tarvittaisiin aika, paikka ja tilaisuus, jossa näytös voitaisiin pitää. Tätä kun suunnittelimme, saimme askel kerrallaan idean siitä, että muotinäytös pidettäisiinkin iltatorilla ja että koko iltatori suunnattaisiin nuorten toiveiden mukaan, tiivistää Pinja Korpinen.

Nuoret sanovat suunnitteluprosessin olleen todella mielenkiintoista ja myös vapaata – he ovat itse saaneet huolehtia kaikesta.

– Opettajat ovat koko ajan tukenamme ja apuna tarvittaessa, mutta meille ei tulla erikseen sanomaan, mitä meidän tulisi tehdä seuraavaksi. Olemme järjestäneet itse tapahtuman koordinoinnin ja ottaneet yhteyttä tarvittaviin tahoihin, he kertovat.

Iltatoritapahtumien Ville Virtanen auttoi Business-porukkaa selvittämään budjettia ja sitä kautta mahdollisuuksia illan esiintyjän saamiseksi Salon torille.

– Meillä oli listassa varmasti kymmeniä artisteja, joista lähdimme karsimaan. Lopulta saimme AHDIN. Olemme tästä mielissämme, sillä kuuntelemme kaikki hänen musiikkiaan, nuoret naurahtavat.

– Kokonaisuus alkoi kasvaa ihan itsekseen sitä mukaa kun lähdimme toteuttamaan sitä. Nuorten iltatori on saanut useita sponsoreita, sekä rahallisia että muutoin tapahtumaa tukemassa olevia. Esimerkiksi Salon Headline on laittamassa muotinäytöksen malliemme hiukset, ja Kukkakauppa Bella-Regina koristelee esiintymislavan.

Business-nuoret kertovat olevansa mukana tapahtumassa paitsi koordinoimassa esiintyjiä, kuten artistia, malleja ja iltatorin juontajaa, myös pitämässä pienen avajaispuheen – ja ennen kaikkea nauttimassa yhdessä tehdyn työn hedelmistä.

– Lukion Business-linjalla on muutenkin ollut tosi kivaa ja olemme oppineet sen ansiosta paljon. Olemme kaikki toisen vuoden opiskelijoita, eli meillä on yksi lukuvuosi vielä opintoja jäljellä. Linjalaisina olemme päässeet monille eri opintomatkoille ja olemme saaneet Salon lukiolle paljon vierailijoita. Hiljattain olimme opintomatkalla Espanjassa saakka, lukiolaiset kertovat innoissaan.

Business-linjalle haetaan erikseen yläkoulusta lukioon hakiessa, ja hakemisprosessissa opiskelijaa haastatellaan muun muassa motivaatiosta ja mielenkiinnonkohteista. Business-linjalla on tähän mennessä ollut noin 30 opiskelijaa vuotta kohden, mutta sen saavuttama suuri suosio on saanut koulun lisäämään aloituspaikkoja ensi syksystä alkaen. Salolaisnuorten innosta kertoo myös se, että moni linjalla opiskeleva lukiolainen onkin perustanut koulunkäynnin ohella 4H-yrityksen.

– Toivomme, että tästä alkaisi uusi traditio Salossa – että nuorten iltatorista tulisi toistuva juttu joka kesälle. Mikäli pääsisimme vielä ensi vuonna toteuttamaan jotakin tällaista, olisimme ehdottomasti sen järjestelyissä mukana, nuoret sanovat.

– Pystyimme tähän itse. Se on ollut tässä kaikista palkitsevinta. Sekä tietysti se, että kyseessä on aidosti nuorilta nuorille-tapahtuma, jonka olemme suunnitelleet sellaiseksi kuin sen nuorina toivoisimme. Myös esimerkiksi muotinäytöksen mallimme ovat kaikki salolaisia nuoria, enimmäkseen muita lukiolaisia. Ja on omalta osaltaan tosi hieno tunne, kun moni meistä on pienestä saakka käynyt iltatoreilla kesäisin, ja nyt olemmekin itse sitä järjestämässä, Emilia Malkov kiteyttää.

Nuorten iltatorin rahallisina sponsoreina toimivat Valmet Automotive, Kiinteistönvälitys Alanko, Säästöpankki, Aikidai, Marine Alutech sekä Maripuoti.

Tapahtumaillan artisti aloittaa esiintymisen tuttuun iltatorin tapaan kello 18.

Melissa Koponen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: