Frédéric Rudantin ihmeellinen matka Wiurilaan

Frédéric Rudant lähti pyöräilemään Saloa kohti Ranskasta, matkaa kertyi yhteensä 4009 kilometriä ja kahviakin meni 70 litraa.

Wiurilan kesän Ajan alkemia -näyttely avautui jo kesäkuussa, mutta kokonaan se valmistui vasta nyt.

Yksi teoskokonaisuus on tehnyt matkaa viisi viikkoa ja 4009 kilometriä. Sunnuntaina taiteilija Frédéric Rudant saapui polkupyörällään Wiurilan kartanon Ruusutarhaan, jossa häntä odotti suuri määrä taiteenystäviä Taidekekkerit-tapahtumassa. 
-Tapahtuma on merkityksellinen erityisesti siksi, että se on järjestetty Wiurilan kesän 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Samalla se on myös laatuaan ensimmäinen yleisökohtaaminen, kertoo Wiurilan Kesän kuraattori Johanna Sarparanta.

Tapahtuman ideoijana ja järjestäjänä toimi Jonna Hellberg-Pitkänen, joka suorittaa Wiurilan kesässä museologian opintoihin liittyvää harjoitteluaan. 

Frédéric Rudant lähti pyöräilemään Saloa kohti Ranskasta, Brestin kaupungista 3. kesäkuuta. Ennen lähtöään taiteilija suunnitteli matkansa huolellisesti.
-Minulle on tärkeää, että matka piirtyy kartalle kauniina viivana. Siksi pyöräilin Ranskasta Saksan, Puolan, Liettuan ja Viron kautta kohti Suomea, sen sijaan, että olisin valinnut suorimman reitin. Virosta matkustin laivalla Helsinkiin. 

Kahteen luonnoskirjaan on kertynyt piirroksia sekä maalaismaisemista, urbaanista kaupunkikuvasta että erityisesti kahvikupeista. Rudant näyttää luonnoskirjastaan Viking Linen kahvikuppia.
-Join matkani aikana yhden kupin kahvia aamulla, ja yhden illalla. Kahvi on minulle kuin bensaa.
-Olet siis juonut matkasi aikana 70 litraa kahvia, laskee Taidekekkereillä vieraillut Sampo Pitkänen ja saa taiteilijan nauramaan. 

Ihan joka päivältä piirroksia ei ole syntynyt.
-Taiteilijakin tarvitsee toisinaan vapaapäivän, Rudant sanoo ja hymyilee säteilevää hymyään.

Luonnoskirjoihinsa Frédéric Rudant on piirtänyt maisemia paikoista, joissa on esimerkiksi yöpynyt. – Ensimmäisenä yönä yövyin yhden hengen teltassani tällä heinäpellolla, Rudant näyttää piirtämäänsä lyijykynäpiirrosta.

Piirroksessa on kaunis ranskalainen peltomaisema, jota kehystää metsikkö. Pellon heinä on kieräytetty pyöreille heinäpaaleille.

Matkanteon hitaus on Rudantille tärkeää.
-Pyöräilemällä pystyn aistimaan Euroopan eri maitten rytmin. Koen, että aika kulkee eri tavoin kaupungeissa ja maaseudulla.

Hidas pyöräily on myös kannanotto maata pitkin matkustamisen puolesta.
-Minusta tuntuu, että pyöräilemällä matkan alku- ja päätepiste yhdistyvät. On, kuin olisin yhä jotenkin kiinnittynyt kotikaupunkiini, Rudant pohtii.

Taidekekkereillä luotiin yhteyksiä myös ihmisten välille ja vaihdettiin Instagram-osoitteita.

Frédéric Rudantin matkaa on saattanut seurata taiteilijan Instagram-sivuilta, jonne hän on lisäillyt matkansa aikana valokuvia pyörästään Theodorista sekä piirtämistään croquis-tyyppisistä eli nopeasti yhdellä kertaa valmiiksi piirretyistä piirroksistaan.
-Matkan seuraaminen sosiaalisesta mediasta ja sen taltioituminen taiteilijan Instagram-sivuille on ollut tärkeä osa tätä taiteellista prosessia, luonnehtii Johanna Sarparanta. 

Frédéric Rudantin lyijykynä- ja hiilipiirroksia matkakertomuksineen on esillä Wiurilan kesän Ajan alkemia-näyttelyssä ravintola Wiurilan Sigridissä 27. elokuuta saakka.

Taidekekkerit-tapahtumia puolestaan on luvassa vielä kahdesti näyttelyn aikana: 23. heinäkuuta ja 13. elokuuta.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: