
Galleria Levolassa on esillä taiteilija Merja Valaskarin eläinaiheisia öljyvärimaalauksia neljänä seuraavana sunnuntaina.
Valaskarin aikaisemmat teokset ovat akvarelleja. Galleristi Kaisa-Leena Kaarlonen kertoo, että ajatus näyttelystä syntyi, kun Kaarlonen ja Valaskari osallistuivat yhdessä viime kesänä japanilaisen taiteilija Tatsuo Hoshikan öljyvärimaalauskurssille.
-Siitä inspiroituneena maalasin useita teoksia metsän eläimistä. Realistiset ja satueläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni, Valaskari toteaa.
Valaskari seuraa metsän eläimiä riistakamerasta ja käymällä kävelyllä luonnossa.
-Se on aina yhtä sykähdyttävää, kun näkee esimerkiksi peuran jonka perässä juoksee kaksi bambia, ja ketun joka pyydystää myyriä pellolla. Pysähdyttävää on ollut sekin, kun olen nähnyt kotkien lentävän tai susilauman katsovan riistakamerasta.
Öljyvärimaalausten lisäksi Levolassa on esillä Valaskarin akvarelleja ja huovutettuja hahmoja. Samat eläinhahmot kulkevat läpi koko hänen taiteellisen tuotantonsa.
-Olen tehnyt huovutettuja hahmoja jo yli kymmenen vuotta. Mutta aina on mukava kokeilla uusia tekniikoita, hän lisää.
Tauluillaan Valaskari haluaa ilmentää tunteita; esimerkiksi ystävällisyyttä, lempeyttä ja hyväntuulisuutta.
Sunnuntaina heti gallerian avauduttua Valaskarin teoksia tuli katsomaan useita ihmisiä, yksi heistä oli Johanna Aaltonen. Hän piti teoksista kovasti.
-Olen nähnyt Merjan töitä aikaisemmin Facebookissa. Nämä uudet työt ovat aivan uskomattoman upeita! Niissä on kauniit, elävät valot ja varjot.
Aaltosen mielestä Valaskarin teokset ovat myös hyvin aitoja. Aaltonen kokee taiteen ylipäätään olevan tärkeää itselleen.
-Taide on sellaista sielun ruokaa, hän sanoo.
Joulukuun tullessa Valaskari ja Kaisa-Leena Kaarlonen rakentavat Levolan galleriaan pääosin huovutetuista tontuista ja niiden taloista koostuvan joulumaailman. Jo perinteeksi muodostunut näyttely on rakennettu aikaisemmin kymmenenä vuonna.
-Levolan joulun tunnelma on joka vuosi lämmin, mutta muutan ja kehitän näyttelyä joka vuosi. Tänä vuonna tarkoituksena on tuoda sisälle galleriaan suuri kuusi, Kaarlonen kertoo.
Joulukuun aikana Levolassa on myyjäiset, jossa on tarjolla monenlaisia herkkuja Lisäksi ohjelmassa on nukketeatteria ja arvontoja lapsille.
-Haluamme luoda Levolan galleriaan ja koko taloon joulutunnelman. Tämä talo on mielestäni joulutalo, summaa Kaarlonen.
Merja Valaskarin näyttely on esillä galleria Levolassa, Perniöntie 1719:ssä neljänä seuraavana sunnuntaina klo 13 – 17. Levolan joulumaailma ja myyjäiset galleriassa joulukuussa.
Kirsi Kainulainen