Herkullinen lastennäytelmä Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö riemastuttaa Vaskiolla

Taitavat nuoret näyttelijät taikovat Teatteri Puutaivaan näyttämölle hersyvän klassikkonäytelmän.

Teatteri Puutaivaan katsomossa kuuluu iloinen puheensorina. Lavastusta arvioidaan:

– Hei minä tiedän! Tuo on Alibullenien neitien koti!

Ennen esitystä yleisössä myös huolestuttiin:

– Entä, jos kaikki eivät mahdu istumaan? Onneksi kaikki mahtuivat, ja näytös saattoi alkaa.

Rami Laaksosen ohjaama yhdeksän hengen työryhmä muovaa yleisön eteen Sinikka ja Tiina Nopolan klassikkotarinan, joka on jo kaksikymmentä vuotta opettanut lukijoilleen keskustelemisen tärkeydestä.

Nuorista näyttelijöistä kuoriutuu Kattilakosken perhe, Alibullenin neidit ja hulvaton poliisiduo, jotka kaikki puhaltavat yhteiseen vesinuudeliin, jokainen omalla tavallaan ja mielikuvituksen supervoimalla. Lasten näytelmä ei ole helppo taiteenlaji, ja näiden nuorten näyttelijöiden kykyä heittäytyä rooleihinsa voi vain hämmästellä. Bostonkakusta haaveilevaa Isonapaa näyttelevä Emmi Laaksonen saa poliisin herkkunälän tuntumaan takariviin saakka. Tunteiden näyttäminen on näytelmän keskiössä ja etenkin Heinähatun roolissa Rosalinda Pihakivi näyttelee ansiokkaasti loukkaantumista ja omanarvon tuntoa.

– Ei se ollut vieras voima. Se oli minun omani! Heinähattu puuskahtaa viitaten sanansa yleisölle.

Näytelmä lähtee liikkeelle Hanna Kattilakosken (Pinja Laine), Heinähatun ja Vilttitossun (Nelli Nurmio) yhteisestä hauskasta hetkestä. Hanna Kattilakosken tärkeä ajatus on synnyttää lapsille merkityksellisiä ja hauskoja lapsuusmuistoja. Tapahtumalla on kuitenkin kauaskantoisia seurauksia.

Tarina kääntyy sähköiseksi ja vauhdikkaaksi mysteeriksi, jota käy selvittämään dynaaminen poliisiduo Rillirousku (Valma Heinä) ja Isonapa.

Näytelmä etenee Tuuli Soinisen kauniin kitaramusiikin myötä. Iiro Rantalan kauniit sävellykset siivittävät näytelmää. Erityisen koskettavat kappaleet kuultiin Rosalinda Pihakiveltä ja Jenna Syrjälältä. Tarinan edetessä Matti Kattilakoski (Jenna Syrjälä) ymmärtää perheestään jotain tärkeää, vaikka nauttiikin banaanin syömisestä hiljaisessa talossa.

Syömistä näytelmässä harrastetaan paljon: on kermakakkua, vihreitä donitseja, hillomunkkeja, kardemummakeksejä, jäätelöä, lettuja, lakritsipiippuja ja taikinaa. Paljon taikinaa. Alibullenin neidit Helga (Nea Sohlman) ja Halise (Aino Gustafsson) ratkaisevat ongelmat lempeydellä ja pienellä viekkaudellakin niin, että kaikki lopulta kääntyy parhain päin.

Ohjaaja Rami Laaksonen kehottaa katsojia pohtimaan, löytyykö katsojan omasta elämästä joku näytelmän hahmojen kaltainen henkilö. Elämänmakuisessa tarinassa onkin paljon samaistumispintaa. Voi käydä myös niin, että sitä tulee samaistuneeksi vähän jokaiseen hahmoon.

Juhlavuosia viettävä Teatteri Puutaivas on koonnut kesäteatteriyleisöä Vaskion Perinnemäelle jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Mikäpä parempi tapa juhlia kolmekymppisyyttä, kuin perhedraama, jossa teemana ovat toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on, rakkaus ja läheisyyden sekä puhumisen teemat?

Mutta kuka kumma on se Littoisten riiviö? No, sekin selviää ennen pitkää.

Esityksiä 4.8. saakka.

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, Teatteri Puutaivas
Ohjaus: Rami Laaksonen

Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola
Laulujen sävellys: Iiro Rantala
Puvustus ja tarpeisto: Marika Hämäläinen, Maisa Pitkänen, Martta Saarinen, Heidi Soininen
Lavastus: Petri Aaltonen, Risto Pitkänen, Heidi Soininen, Erkki Vesterinen, Veikko Vesterinen
Julistekuvat: Meri Soininen
Markkinointimateriaali: Heidi Soininen
Säestäjä: Tuuli Soininen
Rooleissa: Rosalinda Pihakivi, Nelli Nurmio, Pinja Laine, Jenna Syrjälä, Nea Sohlman, Aino Gustafsson, Valma Heinä, Emmi Laaksonen.

Jonna Hellberg-Pitkänen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: