
Jos jotain, niin Salosta löytyy kampaamoja, useammalla kadulta niitä sijaitsee kylki kyljessä. Hiushuone Occoon kerääntyi alkuvuodesta joukko kampaajia kylki kylkeen koulutuksen pariin monesta Salon liikkeestä. Hiushuone Occon omistaja Elisa Somppi järjesti vastaavan tilaisuuden ensimmäistä kertaa viime lokakuussa.
-Järjestän tämän tietenkin hyvän koulutuksen takia, mutta pyydän myös muita mukaan, jotta meidän alallamme kaikkien ammattitaito kasvaisi. Näin saadaan enemmän arvostusta omalle työlle. Ja on kiva nähdä muita kampaajia. Tämänkin illan aikana tullaan leikkausdemon ympärillä puhumaan muitakin meidän alaamme koskettavia asioita, Somppi tiivistää.
Kaiken kaikkiaan liikkeeseen kerääntyi koulutuksen ja keskustelun pariin kuusitoista kampaajaa. Kuulumisia vaihdetaan niin työ- kuin vapaa-ajasta.
Yhteisöllisyys näkyy myös illan mallin hiusten toteutuksessa, sillä illan kouluttajat tekevät yhteistyötä: leikkauksen kouluttajana toimi Alex-Jaanos Koivikko No brand educationilta ja hiusvärin toteutti Harri Tasanko Similtä.
-Alex rohkeasti käyttää myös yhdessä erilaisia tuotteita, kun itse nappaan yleensä yhden tuotteen ja pysyn siinä, Tasanko kehuu kollegaansa.
Tasanko avaa, että hän ja Koivikko viestittelivät tulevasta koulutustilaisuudesta.
-Värjääjän ja leikkaajan yhteistyö on erittäin tärkeää, muuten voi olla edessä katastrofi, Koivikko sanoo.
Hän korostaa, että hänen ei tarvitse täysin ymmärtää kollegansa työprosessia, mutta sen pääpiirteet kyllä, jotta lopputulos on yhtenäinen.
-Olisi moukkamaista, että pilaan leikkauksella Harrin työn, Koivisto selostaa leikatessaan.
Hän tietää, että leikkauksen tehtävä on tuoda luotu väri esiin.
Samalla kadulla sijaitsevan kampaamo Blandoksen Mia Czakan antoi myös vinkin liikkeessään järjestettävästä turvakoulutuksesta ja kutsui halukkaita kollegoita ilmoittautumaan mukaan.
Sompin mukaan hiusalan moninaisuus on myös asiakkaan etu.
-Näin monesta liikkeestä asiakkaalla on mahdollista valita. Minusta tämä on enemmän rikkaus kuin kilpailutilanne, vaikka aina voi pyrkiä olemaan kollegaa parempi. Kampaajat ja asiakkaat ovat jokainen omia persooniaan. Voimme omalla ammattitaidolla saada uusia asiakkaita. Enemmän tässä kilpailee itseään vastaan, Somppi hymyilee.
Liikkeiden moninainen tarjonta mahdollistaa myös asiakkaille muiden palveluiden suosittelun, jos tiettyä tarjontaa ei löydy omasta liikkeestä.
-Muilta voi myös oppia, Tasanko muistuttaa.
Nelli Spännäri
Korjaus 21.2.2025 klo 13.35: Kouluttajan nimi muutettu oikeaksi ”Tasanko”