
Talviloman ensimmäinen päivä alkoi Salossa kauniin aurinkoisena. Toiset talvilomalaiset nukkuivat maanantaina pitkään, mutta Robottityöpajaa varten on herättävä ajoissa.
Seitsenvuotiaat kaksospojat Arvi ja Oiva Aulén ovat saapuneet Salon Elektroniikkamuseossa pidettyyn työpajaan. Robottityöpajassa askarrellaan vetäjä Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettulan johdolla robottihahmoja vanhoista, puretuista piirilevyistä ja elektroniikkatehtaan jäämistöstä löytyneistä osista.
Aulénin kaksoset pyörittelevät kuumaliimapistoolia käsissään.
-Toivottavasti joku neuvoo tämän käyttöä, Oiva Aulén huomauttaa napakasti. He tietävät, että työpajan tärkein sääntö on, että kuumaliimapistooli ei ole lelu. Roboteista molemmat tykkäävät, vaikka kumpikaan ei ole ennen tehnyt sellaista. Odotukset ovat korkealla:
-Ois hyvä, jos sille robotille saisi tehdä lasersilmät, Oiva Aulén haaveilee, mutta Arvi Aulén ei usko, että lasersilmiä saisi robotille laittaa, sillä ne voivat olla vaaralliset.
Talviloma on poikien koulutaipaleen ensimmäinen talviloma. Molemmat olisivat jaksaneet vielä olla koulussa, vaikka kyllä vapaa-aikakin heille maistuu.
-Kai kaikki lomat on samanlaisia, vaikka kesäloma on kaikkein pisin. Talvilomalla olisi kiva matkustaa jonnekin kivaan paikaan, Arvi Aulén pohtii.
Moni valitseekin talviloman viettopaikakseen jonkin lämpimän matkakohteen. Niin tekivät myös Reimanin perhe. Talviloman he aloittivat elokuvateatterista, mutta kotona odottavat jo pakatut matkalaukut.
-Me lähdemme huomenna Malagaan lämpimään. Olemme siellä muutaman päivän. Malaga on meille uusi matkakohde ja samalla tämä reissu on myös Väinön ensimmäinen ulkomaanmatka, Heli Reiman kertoo.
-Talvilomalla on meille iso merkitys. Arkemme on usein tosi kiireistä, ja yksikin aikatauluton viikko on meille tärkeää. Järjestämme isännän kanssa asiat niin, että talvilomalla äitikään ei ota töitä mukaan, vaan lomalla vain rentoudutaan, Reiman miettii. Matkustaminen on perheelle tapa irrottautua arjesta.
-Lomalla ei ole kotiläksyjä, ja vanhemmatkin ottavat iisimmin. Lämpökään ei ole välttämätöntä, vaan kaikkein tärkeintä on yhteinen aika, Reiman kertoo. Eino Reimanin mielestä hyvä loma on tehty uimisesta ja auringon lämmöstä.
-Väinö odottaa varmasti eniten sitä, että saa kulkea shortseissa, Heli Reiman myhäilee.
Lumi ja pakkanen eivät estä leikkimistä. Heikkilän perheen lapset, yhdeksänvuotias Lulu Heikkilä ja nelivuotias Elias Nordman ovat tulleet Perhepuistoon purkamaan energiaa Sami Heikkilän kanssa. Talvilomaa ei ole aina helppo saada järjestymään, ja Heikkilöiden kohdalla isän opiskelut takasivat yhteisen puuhatuokion talvisessa leikkipuistossa.
-Äidillä ei talvilomaa olekaan, mutta minulla on, joten tämä meni aika hyvin näin, Heikkilä toteaa.
Salon juna-asema kylpee talviauringossa, ja matkustajiakin riittää. Paula Latva-Äijö odottaa junaa yhdessä Jaana Mustosen kanssa. Saloon heidät oli houkutellut Lehmirannassa pidetty Tunne Musiikki -kurssi.
-Ai että millaiset talvilomat meillä on? Eläkeläisellä ei ole lainkaan talvilomaa, Paula Latva-Äijö nauraa ja jatkaa:
-Ja kun muut lomailemat, minun pitää harrastaa. Soitan, laulan ja liikun paljon.
-Monesti talvilomilla kuorot ovat kyllä tauolla, Mustonen harmittelee. Lehmirannan kurssi saa molemmilta kiitosta.
-Olemme saaneet tanssia ja laulaa paljon! Kurssilla oli luentoja ja vapaa-ajalla kävin uimassa. Kaikki huipentui Ilolansalossa esittämäämme konserttiin, Latva-Äijö muistelee, ja jatkaa:
-Kun kurssilla kysyttiin, mikä oli parasta, huusin heti, että karaoke! Sitten kaikki rehahtivat nauruun!
Mustonen kertoo työskennelleensä uransa hoitoalalla ja kurssilla oli sen vuoksi paljon vanhan kertausta, mutta silti hän jäi innokkaasti odottamaan jatkokursseja. Nyt molemmat matkustavat Helsingin kautta kotipaikkakunnilleen. Talvilomat tuovat kuitenkin perheitä yhteen, vietettiin talvilomaa itse tai ei:
-Minä otan Helsingissä asuvan tyttäreni matkalta mukaan. Vietämme sitten aikaa yhdessä. Tosin meilläpäin talvilomat vietetään vasta viikon päästä, Latva-Äijö kertoo.
Jonna Hellberg-Pitkänen
Jutusta korjattu 24.2. klo 11.30. Oiva ja Arvi Aulénin sukunimi.

