Itsestä otettu valokuva on tutkimusmatka omaan sieluun

Omalla katseellani -ryhmän ohjaaja Satu Pasio (kesk.) kertoo kurssin sisällön perustuvan hänen kehittelemäänsä narratiivistaiteellisen työskentelyn käsitteeseen ja menetelmään, jossa valokuvan avulla lähestytään omaa itseä. Halikossa kokoontuvassa ryhmässä ovat mukana Tiina Perämäki (vas.) ja Maare Akkola.

Maritta Määttänen

Halikossa kokoontuva Omalla katseellani -ryhmä saapuu kerran kuukaudessa yhteisen pöydän ääreen. Kurssilaiset tuovat tuolloin katsottaviksi kuukauden aikana ottamiaan valokuvia ja keskustelemaan niistä yhdessä. Ryhmänohjaaja Satu Pasio kertoo kurssin sisällön perustuvan hänen kehittelemäänsä narratiivistaiteellisen työskentelyn käsitteeseen ja menetelmään, jossa valokuvan avulla lähestytään omaa itseä. Pasio teki aiheesta opinnäytetyön valmistuessaan ohjaustoiminnan artenomiksi Hämeen ammattikorkeakoulusta. Hän on opiskellut lisäksi sanataideohjaajaksi.

– Narratiivistaiteellisen työskentelyn menetelmässä pääpaino on omassa katseessa, oman elämän kertomuksessa ja niiden sekä valokuvien synnyttämässä prosessissa. Kuvaamisen herättämiä ajatuksia voi halutessaan tallentaa myös tekstin muotoon ja yhdistää näin kirjoittamista kuvalliseen ilmaisuun. Narratiivistaiteellista työskentelyä voi toteuttaa minkä tahansa taiteellisen ilmaisumuodon kautta. Itse toteutan ja koulutan sitä valokuvan lisäksi kirjoittamisen sekä erilaisten käsitöiden avulla, Pasio kertoo.

Pasio puhuu narratiivistaiteellista työskentelystä enemmänkin itsetutkiskeluna ja oman elämän äärellä olemisena.
– Työskentelyn tavoite on käydä läpi omaa, henkilökohtaista prosessia. Luodaan katseita itseen ja omaan elämään erilaisista kulmista käsin, katsotaan ja kohdataan, tehdään itseä sitä kautta näkyväksi, erityisesti juuri itselle. Näin tapahtuu oman itsen ja elämän näkemistä, kokoamista ja hahmottamista. Sen myötä usein myös oivalletaan ja löydetään uusia näkökulmia. Itselleni voimakkain kokemus omassa työstämisessäni on ollut oman kuvan katsominen. Mitä enemmän omakuvia ottaa ja katsoo, sitä enemmän tulee hyväksymistä ja lempeyttä itseään kohtaan, Pasio kertoo.

Omalla katseellani -kurssi ei ole tekniikkapainotteinen. Kuvaaminen tapahtuu omalla kameralla, kännykällä tai tabletilla. Useimmilla ryhmäläisillä kuvat ovat paperisessa muodossa tuodessaan ne ryhmään katsottaviksi.
– Kuvissa tulee esiin arjessa pienen huomaamista, kauneutta arkisissa asioissa. Yhdestä kuvasta eri ihmiset näkevät ja saavat erilaisia asioita. Edellisenä työtehtävänä oli ”Syksy minussa. Onko se alku vai loppu? Taitekohta vai hetki muiden joukossa?”. Jos tehtävänanto ei jostain syystä sytytä, voi kuvata sitä, mihin oma katse hakeutuu ja missä omat ajatukset ovat.

– Tämä seitsemän hengen ryhmä kokoontuu nyt toista vuotta. Ryhmämme on suljettu ja sen jäsenet ovat tehneet luottamussopimuksen, suhtaudumme toisiimme kunnioittavasti. Jokainen määrittelee itse, minkä verran haluaa kuvien näyttämisen myötä avata itsestään, Pasio sanoo.

Ryhmässä toista vuotta mukana olevalle salolaisella Maare Akkolalla on ollut aina lämmin suhde valokuviin ja kuvaamiseen. Hän kertoo kuitenkin olleensa perheessä aina se, joka otti valokuvia, eikä ole ollut itse kuvissa juuri lainkaan.
– Ensimmäinen ajatus ryhmään liityttyäni oli ottaa itsestäni valokuvia. Se on ollut tosi vaikeaa. Olen ottamassa vielä arkoja askeleita asian kanssa, onneksi Sadun tehtävät ovat lempeitä ja armollisia. Kun ottaa itsestä kuvia, kauniin kuvan vaatimus olisi liian kova. Niissä kuvissa ei voisi olla luonnollinen. Tärkeintä on armollisuus. Ei niinkään, miltä minä näytän, vaan että tässä oli tämä hetki, Akkola kertoo.

Akkola sanoo ottavansa runsaasti valokuvia kännykällään ja tulostavansa ne paperille katsottavaksi.
– En räpsi kuvia nopeasti, vaan yksityiskohdat kiinnostavat minua. Katseeni poimii linjoja ja suuntia, Akkola sanoo.
Kolmatta kertaa mukana oleva lietolainen Tiina Perämäki on aina pitänyt valokuvien ottamisesta ja niiden tutkimisesta.

– Halusin mukaan ryhmään, sillä Sadun omien valokuvien herkkyys ja tapa sanoittaa niitä oli tehnyt minuun vaikutuksen. Tapani katsoa on muuttunut. Haluan ehtiä paitsi nähdä, myös kuulla, mitä katseeni poimimat asiat minulle kulloinkin puhuvat. Oman itseni kuvaaminen oli aluksi minulle uutta ja hurjan vaikeaa. Hiljalleen se on alkanut tuntua helpommalta, luontevalta, turvalliselta tavalta tutustua itseen. Tämä on samalla kuin tutkimusmatka omaan sieluun. Kun katson omia kuvia, voin jo sanoa: ”Sä oot ihana tyyppi!” Tämä on ollut hyvin terapeuttista, Perämäki kertoo.

Syksyisen lomaviikon aikana Perämäellä oli aikaa viipyä luonnossa pidempään ja tehdä huomioitaan siitä, mihin oma katse pysähtyi.
-Minun mielestäni ei ole olemassa rumaa kuvaa. Huomasin syksyn ruskaloiston keskellä hetkittäin ihastelevani ruskeita, jo maatumisensa aloittaneita, vaatimattomia lehtiä, Perämäki kuvailee.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: